Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on kunnossa, koko ruumiisi on valoisa. Mutta jos silmäsi on viallinen, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis sinussa oleva valokin on pimeyttä, kuinka pimeää onkaan itse pimeys! (UT2020)
Nämä sanat voidaan tulkita Arja Korisevan laulun sanoilla: "Kun katsoo maailmaa enkelin silmin, niin nähdä voi sen kauneuden." Tai jos Irwin/Vexi Salmi miellyttää enemmän niin: "Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, ja mielen vapaus, ja mielen vapaus."
Avaimena tähän tulkintaan ovat kreikan sanat. Silmäsi on kunnossa (ἁπλοῦς), toisin sanoen "yksinkertainen, vilpitön." Elämän kauneus avautuu vain sille, jolla on silmät nähdä. Hänen koko maailmansa (σῶμα, "ruumis", tarkoittaa myös taivaankappaleita) loistaa kirkkaana. Kirkkoisien olisi muuten pitänyt lukea tätä kohtaa ajatuksella. Miten ihmeessä kristinuskoon ujuttautunut kielteisyys ruumiillisuutta kohtaan on perusteltavissa?
Entä sitten, jos silmäsi on viallinen (πονηρός) eli "paha"? Pahalle silmälle ei mikään ole hyvää. Jos maailmaa katsoo pahalla silmällä, siitä ei mitään vikaa puutu. Tämä on muuten ihan luterilainen ajatus, sillä suosikkisitaattini Lutherin Jesajan kirjan kommentaarista kuuluu:
”Järki ei kykene laulamaan Jumalan lahjoista. Herran laupeuden tajuaminen on pelkästään Hengen tehtävä; se alkaa kiittää ja ylistää tämän tietäessään. Järki ei itsestään tähän pysty, vaan se tarkkailee Jumalan uhkaa ja kauhistavuutta ja maailman jumalattomuutta, mistä johtuen se alkaa mukista ja rienata. Miksi? Koska liha ei voi luetella armotekoja, se luettelee pikemminkin pahoja kuin hyviä, eikä se siksi voi muuta kuin olla pahalla tuulella. Järki näkee täysin jumalattoman maailman, joka saa sen rähisemään. Sen sijaan Henki ei näe maailmassa mitään muuta kuin Jumalan hyviä tekoja, jonka tähden se puhkeaa laulamaan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti