Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
Tässä puhutaan Raamatun pyhistä ihmisistä, niistä jotka ovat kaikille uskoville esikuvina, niistä joita saatamme toivoa etäisesti muistuttavamme. Usko merkitsi heillekin kaipausta, täyttymätöntä toivetta, kuin kangastusta erämaassa.Oliko se sen arvoista?
Minun on kuitenkin helppo samastua heihin. Sielun kieli on kaipaus, sanoi Gregorius Suuri. Ne, jotka väittävät omistavansa ja löytäneensä Jumalan, ne joilla on mielestään oikea vastaus, ovat pelottavia. Ne jotka kaipaavat, voivat puhua yhteistä kieltä, vaikka heidän kokemuksensa voi olla erilainen.
Tuo kaipaus ei kuitenkaan ole onnetonta riutumista, tyytymättömyyttä elämään. Kaukainen valonsäde täyttää minut ilolla. Sanat "tervehtiä iloiten" täyttävät koko olemassaoloni valollaan. Vaikka se on vain aavistus, se antaa merkityksen kaikelle, mitä koen. Eikä mikään ole silloin turhaa.
Kokemus muukalaisuudesta muistuttaa kaiken katoavaisuudesta ja estää kiintymästä väärällä tavalla asioihin, jotka eivät kuitenkaan kestä. Mutta muukalaisena voin ihailla kaikkea matkalla ja - kiittää kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti