Matt. 27:46 (Pitkäperjantai, 3.vsk ev)

 Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

Nämä sanat ovat järkyttävimmät koko evankeliumissa. Ne ovat myös syvimmän lohdutuksen lähde. 

"Eeli, Eeli, lama sabaktani!" Kun Jeesus lausui nämä sanat ristinpuulla, ne jotka kuulivat, ymmärsivät ne välittömästi väärin. "Hän huutaa Eliaa." "Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen." Ne, jotka kuulivat nämä sanat, eivät ymmärtäneet, eivät sinne päinkään.

Kristityt ymmärsivät sittemmin, mihin nämä sanat viittasivat. Kyseessä on suora lainaus psalmista 22. Ristillä riippuva Kristus siis osoitti, miten hänen kärsimyksensä on ennustettu jo Daavidin psalmeissa. Tuosta psalmista onkin tullut hiljaisen viikon teksti, jota luetaan nykyään kiirastorstain palveluksen päätteeksi, kun alttaria puetaan mustiin.

Jotenkin minusta tuntuu vieraalta, että Jeesus olisi ristinpuulla pitänyt jonkinlaista raamattutietokilpailua. Se tekee hänen kärsimyksestään näytösluonteista: hän hallitsee tilannetta suvereenisti ja tietää, kuinka tässä käy. Miten hänen kärsimyksensä voisi silloin lohduttaa minua, jonka ahdistus on juuri siinä, että en tiedä, miten minun - tai minun rakkaani - käy?

Kriittinen raamatuntutkimus, jonka mukaan evankeliumit ovat kristillisen jälkiviisauden tuotteita, tulkitsee Jeesuksen sanat toisin. Kun Jeesus sanoi: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut", se tarkoittaa, että tähän hetkeen asti Jeesus oli odottanut, että Jumalan valtakunta tulee, että Isä lähettää enkelinsä pelastamaan hänet. Mutta nyt hän tajuaa: kuolema tulee - ei enkeleitä, ei pelastusta. Kaikki on lopussa. Jeesus Nasaretilaisen tarina päättyi näihin sanoihin. Se, mitä kirkko sitten kertoo jatkosta, on toinen juttu.

Kristillinen kirkko, ylösnousemukseen uskovien yhteisö, on kuitenkin tallettanut nämä Jeesuksen järkyttävät sanat. Niitä ei ole kirkon uskon näkökulmastakaan helppo ymmärtää. Jos Kristus on Jumalan Poika, Isästä iankaikkisuudessa syntynyt, kuinka hän voi olla Jumalan hylkäämä? Tarkoittiko Jeesus todella sitä, mitä hän sanoi?

"Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Näihin sanoihin on monen helppo samaistua. Oman elämän ahdistuksessa ja pimeydessä ne tuntuvat todelta. Ne pukevat sanoiksi oman sisimmän syvimmät tunnot. Ne eivät vaadi minua uskomaan mitään sellaista, mitä en jaksa uskoa. Kn en näe mitään muuta, voin lohduttautua sillä, että Jumalan Poika on lausunut nämä sanat syvimmän tuskansa hetkellä. Siksi minäkin voin sanoa näin.

Ehkä toiset ihmiset eivät ymmärrä minun tuskaani - ehkä he eivät voikaan ymmärtää. Mutta Jeesus ymmärtää. Hän on ollut Jumalan hylkäämä. Todella! Hän, joka oli iankaikkisuudesta samaa olemusta Isän kanssa, oli Jumalan hylkäämä, ettei meistä kenenkään tarvitsisi olla. "Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha. Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." (Jes. 53:5)

Niinpä, kun tunnet olevasi kaukana Jumalasta, kun ajatus Jumalasta on enemmän ahdistava kuin lohduttava, tai kun ajattelet, ettet voi enää uskoa Jumalaan, kun sydämeesi tulevat sanat "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut", muista, että se on Jeesuksen repliikki