Minä havaitsin, että viisaudelle, suurellekin, saattoi käydä näin auringon alla:
Jotkut käännökset tulkitsevat: seuraavan opetuksen olen saanut viisaudesta, vieläpä suuren. Siinä tapauksessa tarinan opetus on, että vähäinen ja köyhäkin voi pelastaa kansansa. Nykykäännöksen valinta on inhorealistisempi: jos viisaus asuu proletariaatin jäsenissä, sillä ei ole mitään merkitystä tässä maailmassa.
Oli
pieni kaupunki, jossa oli vähän asukkaita. Sitä vastaan hyökkäsi
mahtava kuningas. Hän saartoi kaupungin ja pystytti suuria
piirityslaitteita sen ympärille. Kaupungissa asui köyhä mutta viisas
mies. Hän olisi voinut pelastaa kaupungin viisaudellaan, mutta kukaan ei
tullut ajatelleeksi sitä köyhää miestä.
Vanha käännös (ja muutamat muut) luki "tuo köyhä mies pelasti kaupungin viisaudellaan". Mutta häntä ei silti muistettu. Tarina on varmasti tosi. Johtamistaidon näkökulmasta kyseessä on valtava resurssien hukkaaminen. Miten paljon maailmassa on osaamista, joka unohtuu marginaaliin ja jota ei koskaan oteta yhteisön käyttöön? Miten paljon on myös unohdettuja sankaritarinoita, jotka jätetään kertomatta vain siksi, että tarinan sankari ei sovi kansan tai yhteisön sankarikuvaan. Nuorena kuvittelin, että merkittäviä naissäveltäjiä ei ole. Vasta viime vuosina monen naispuolisen säveltäjämestarin tuotanto on noussut julkisuuteen.Viisas johtaja näkee alaistensa kyvyt, kutsuu niitä esiin ja antaa niiden näkyä.
Niinpä minä sanon: Viisaus on parempi kuin voima, mutta köyhän viisautta vähätellään eikä hänen sanojaan kuunnella.
"Kun rikas horjuu, monet ovat hänen puolellaan, ja puhuipa hän kuinka karkeasti tahansa, hänen katsotaan olevan oikeassa. Kun köyhä horjuu, hntä vain soimataan, ja vaikka hän puhuisi viisaasti, hänelle ei anneta sanan sijaa. Kun rikas puhuu, kaikki ovat vaiti, ja hänen sanansa kohotetaan pilviin asti. Kun köyhä puhuu, kysytään: 'Kuka hän on?' ja jos hän kompastuu, häntä vielä tyrkätään." (Sir. 13:22-23)
On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja kuin houkkien johtajan huutoa.
Silloin kun nämä sanat kirjoitettiin, sosiaalisesta mediasta ei ollut vielä tietoakaan. Eräänlainen viestinnän laki on se, että kovimmin huutava saa viestinsä parhaiten perille. Hiljaista tietoa ei arvostettu muinaisessa Israelissa, jossa sanat kirjoitettiin savitauluihin. Sitä ei myöskään arvosteta nykyajan maailmassa, jossa internetin pikaviestimet ovat tulvillaan sanoja ja kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti