Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet.
Jumala on ihmiselämän tärkein ja turhin kysymys. Vain Jumala voi olla näitä molempia. Jumala on tärkein kysymys, koska kysymys Jumalasta on kysymys elämämme alkuperästä, tarkoituksesta ja päämäärästä. Jumala on turhin kysymys, koska kysymys Jumalasta jää lähtökohtaisesti selvittämättä.
Me emme synny kysymys Jumalasta huulillamme. Ihminen ei välttämättä kysy Jumala-kysymystä koko elämänsä aikana, ja on täysin mahdollista elää täyttä ja mielekästä elämää uskomatta Jumalaan tai vaivaamatta päätään asialla ollenkaan. Evoluutiolta vei vuosimiljoonia, ennen kuin syntyi niin kehittynyt olio, jonka päähän mahtui ajatus näkymättömästä, persoonallisesta Jumalasta. On turha luulla, että olisimme nyt saavuttaneet kehityksessä sen pisteen, jossa voimme unohtaa ajatuksen Jumalasta primitiivisenä kuvitelmana (huolimatta kaikesta siitä primitiivisestä, mitä sana "Jumala" meissä yhä herättää).
Ehkä vasta nyt alamme olla kypsiä ajattelemaan Jumalaa. Jumalan syvyys, leveys, korkeus ja pituus alkaa vasta hitaasti hahmottua. Uskonnon historiassa olemme vastahakoisesti ja vasta riittävän kauan selkä seinää vasten pakotettuna suostuneet ymmärtämään, että Jumala ei ole toiveittemme täyttäjä, taivaaseen projisoitu ihannevanhempi tai mitään muutakaan, minkä ajatuskykymme voi käsittää. Kiitos kasvamisestamme kuuluu suureksi osaksi niille, jotka ovat suhtautuneet kriittisesti uskontoon ja lyöneet sitä kuin vierasta sikaa.
Kaikki mitä sanot Jumalasta on valetta. Tämä eckhartilainen maksiimi kirkastaa sen, miten turha on kysymys Jumalasta. Toinen paradoksi on se, että kykymme epäillä Jumalaa todistaa hänen olemassaolonsa paremmin kuin se, että voimme uskoa häneen. Epälly ja ateistinen uskontokritiikki on osoittanut, ettei Jumala elä opinkappaleiden eikä kirkon arvovallan varassa. Meidän on otettava todesta eksegeettinen tutkimus, joka on osoittanut Raamatun ristiriitaiseksi ja osin fiktiiviseksi dokumentiksi; luonnontiede, joka on muuttanut maailmankuvamme perinpohjaisesti; psykologia, joka on näyttänyt hurskautemme piilotetut motiivit. Meidän on kiitettävä tästä palveluksesta - ja tunnustettava se Pyhän Hengen työksi! Nyt on raivattu paljon esteitä Jumalan kohtaamisen tieltä. Olemme rakentaneet uskomme tueksi tikkaita ja muita rakennelmia. Luulimme, että usko romahtaa niiden myötä, mutta huomaamme, että ne olivatkin tiellä.
Mistä etsimme nyt Jumalaa? Luulen, ettei ole pätevämpää lähdettä kuin Raamattu, kirkon oppi ja liturgia. Nyt ne puhuttelevat meitä ilman pakkoa ja voimatta vedota ulkoiseen auktoriteettiinsa. Me antaudumme niiden puhuteltaviksi ja tulkitsemme niitä, niin kuin kaikki kristityt ennen meitä. Eikä meidän enää tarvitse tehdä eroa sen suhteen, mitä me itse uskomme tai ajattelemme tai miten olemme sitoutuneet kirkkoon instituutiona. Kristinuskon kauneus voi avautua meille. Eikä tarvitse sulkea silmiään muiltakaan uskonnollisilta ja henkisiltä traditioilta.
Se, että Jumala on kysymyksistä tärkein, ei perustu siihen, että ihmiset ajattelisivat sitä usein. Teoriassa se voisi olla ihmisen tärkein kysymys, vaikkei sitä kukaan kysyisi, koska se on tärkein kysymys mitä on mahdollista kysyä.
Mitä tämän vuodatuksen perusteella pitää tehdä? Lue Raamattua, käy kirkossa, rukoile. Ota, lue ja nauti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti