1. Joh. 4:8 (14. su helluntaista, 1.vsk 2.lk)

Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8)


Raamattu puhuu Jumalasta mutta ei määrittele häntä. Jumala ilmaisee itsensä Israelin kansan historiassa ja erityisesti eräässä sen kansan jäsenessä, Jeesus Nararetilaisessa. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, apostolien kirjoituksissa, näkyy ensimmäisiä Jumalan ”määritelmiä”. Niistä merkittävin on tämä: Jumala on rakkaus.


Mitä voimme sanoa Jumalan rakkaudesta? Voimme sanoa, että Jumalan rakkaus ei tunne mitään ehtoja. Jumala ei sano: ’Minä rakastan sinua, jos…’ Jumalan sydämessä ei ole ainoatakaan jos- sanaa. Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei riipu siitä mitä me teemme ja sanomme, miltä me näytämme tai miten älykkäitä olemme, ei siitä miten menestymme tai miten suosittuja olemme. Jumala on rakastanut meitä jo ennen syntymäämme ja hän on rakastava meitä edelleen vielä kuolemamme jälkeen. Jumalan rakkaus kestää ikuisuudesta ikuisuuteen, sitä eivät sido mitkään aikaan sidotut tapahtumat tai olosuhteet.


Eikö se silloin mekitse, että Jumala ei välitä siitä mitä me sanomme tai teemme? Ei, koska Jumalan rakkaus on todellista huolenpitoa. Ehdoton rakastaminen ei merkitse huoletonta rakastamista. Jumala ikävöi päästä kanssamme sisäiseen suhteeseen ja haluaa, että me puolestamme rakastamme häntä.

Jumalan rakkaus kutsuu meitä elämään todeksi rakkautta kaikissa ihmissuhteissamme – myös suhteessa luomakuntaan. Hengellisen elämän vaaliminen kutsuu meitä tunnustautumaan tähän meitä syleilevään iankaikkiseen elämään niin, että voimme elää todeksi omia ajallisia rakkaussuhteitamme – vanhempiamme, sisaruksia, opettajia, ystäviä, puolisoa, lapsia ja kaikkia muita kohtaan, joista tulee osa meidän elämäämme. Näissä suhteissa voimme heijastaa Jumalan ikuisen rakkauden valoa, vaikka vain heikosti. Eivät isät ja äidit kykene rakastamaan lapsiaan täydellisesti. Eivät aviopuolisot kykene rakastamaan toisiaan rajattomalla rakkaudella. Ei ole olemassa sellaista inhimillistä rakkautta, joka ei jostakin kohdasta menisi rikki. Tämän hyväksyminen on tie anteeksiantoon ja rauhaan ihmisten kesken.


Kun meillä on ainoastaan tämä särkyvä rakkautemme, me helposti suistumme epätoivoon, mutta jos voimme elää omaa särkynyttä rakkauttamme niin että se osaltaan heijastaa Jumalan täydellistä, ehdotonta rakkautta, silloin voimme antaa toisillemme anteeksi rajoituksemme ja nauttia yhdessä siitä rakkaudesta, jota meillä on tarjota toisillemme.

(Henri Nouwenia mukaillen)