Lutherin Kirkkopostillan saarna tähän tekstiin havainnollistaa vanhurskauttamisen esteettistä ulottuvuutta. Hääilon pitäisi tuoda mieleen Kristuksen sinulle valmistamat juhlat, joissa on "iankaikkinen ilo, hyvät oltavat, laulu ja hyppy, iankaikkiset kaunistukset ja kaiken hyvän rikkaus ja runsaus." Vanha ihminen ei kuitenkaan halua tätä uskoa todeksi, varsinkin kun itsessämme ja tässä elämässä näemme ja tunnemme täysin päinvastaista. Järki voi ehkä ymmärtää puheen Karitsan häistä kauniiksi ajatukseksi. Ehkä se ymmärtää jotenkin puheen kirkosta Kristuksen morsiamena.
"...mutta siihen se ei suin surmin suostu, että jokaisen omalta kohdaltaan on uskottava, että hänkin on Kristuksen oma ja tämän ruumiin jäsen, ja että Kristuksella on häntä kohtaan tällainen sydän ja rakkaus."
Tähän suhtautumiseen järjellä on hyvät ja empiirisesti todennettavat syyt. Mutta Luther kehottaa luottamaan sanaan, jonka Kristus sinulle sanoo, ja olemaan välittämättä siitä mitä tunnet. Tai no, voithan sinä ottaa tunteesi lähtökohdaksi: jos tunnet hätäsi ja kurjuutesi, niin kallista korvasi ja sydämesi tänne, Kristuksen puoleen!
"Tarkkaile tätä lohdullista kuvaa [sic] jonka hän asettaa katseltavaksesi, ja jolla hän osoittaa tahtovansa sinunkin puoleltasi olla tunnettuna ja uskottuna sellaiseksi, jonka sydämessä on uskollisuutta ja rakkautta sinua kohtaan paljon enemmän kuin kellään sulhasella on rakasta morsiantaan kohtaan, ja että hän toivoo sinulta itseänsä kohtaan samanlaista iloa ja luottamusta. Olkoon maallinen puolisoiden rakkaus esimerkkinä ja yllytyksenä minulle rakastaa kallista Vapahtajaani, Kristusta, joka on antanut itsensä minun edestäni, kokonaan minun omakseni."
"Voi sinua, sinä kamala epäusko! Miksi ei sydämeni nyt ole täynnä naurua [sic] ja iankaikkista riemua, vaikka minä kuulen ja tiedän, että hän minulle sanallaan sanoo tahtovansa olla minun rakkaana sulhasenani? Minun pitäisi iloita valtavalla ilolla, ja minun silmieni, ajatusteni, sydämeni ja koko elämäni pitäisi riippua rakkaassa Vapahtajassani kiinteämmin kuin rakastetut koskaan. Niin, häntä näkemättäkin ja hänen läheisyydessään olemattakin rakastavan sydän kuitenkin riippuu rakkaassaan: hän ei voi ajatella mitään muuta kuin häntä."
"Tämän pohjalta saattaa hyvin käsittää, mitä tässä merkitsee se, että mies on vailla hääpukua: hän on vailla sitä uutta kaunistusta, jossa me olemme Jumalalle otollisia, ja se on usko Kristukseen. Häävaatteethan ovat selvästi se uusi sydämen valkeus, jonka sulhasen ja hänen häittensä suuren armon tunteminen sydämessä vaikuttaa: sydän riippuu kokonaan Kristuksessa ja tämän uskalluksen ja ilon läpitunkemana se myöskin halulla ja rakkaudella elää ja toimii niin, että tietää häntä miellyttävänsä, aivan kuin morsian tekee sulhaselleen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti