Syntiinlankeemuskertomus (jossa ei edes mainita sanaa "synti") on varmasti kommentoidumpia raamatunkohtia, enkä käy sitä tässä selittämään. Ajatuksia herättävä ja nykyaikainen pohdinta tekstin äärellä löytyy esim. Eugen Drewermannin kirjasta "Uskon alkukuvat".
Mitä se synti sitten on? Johannes Brenz tarjoaa katekismusselityksessään (1561) seuraavan kuvan:
"Se, jolla on tikku jalassaan, astuu joka askeleella tikkuun, ei siksi että tie olisi täynnä piikkejä, vaan koska hän kantaa tikkua koko ajan mukanaan. Samalla tapaa sellainen, jossa synnynnäinen epäjumalanpalvelus vallitsee niin, että hän odottaa pelastusta oman vanhurskautensa ansiosta, harjoittaa jatkuvaa epäjumalanpalvelusta, miten hyviä ja kunniallisia hänen tekonsa sitten muuten olisivatkaan."
Ensimmäinen synti ei ollut siis varsinaisesti se, että jutteli käärmeen kanssa tai haukkasi kiellettyä hedelmää. Se on halu olla kuin Jumala. Halu olla tarvitsematta Jumalaa ja toisia ihmisiä.
Synnillä on myös ilosanoma, kuten Thomas Merton kirjoittaa:
"Olemme syntisiä, mutta juuri siksi meillä on toivoa, koska nimenomaan syntiset saavat osakseen Jumalan äärettömän myötätunnon. Olla syntinen, pyrkiä puhtauteen, odottaa kärsivällisesti jumalallista armoa ja ennen kaikkea antaa anteeksi ja rakastaa toisia parhaansa mukaan. Se tekee meistä kristittyjä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti