Jumalan sana ei tyhjänä palaja
Mitä jos tulkitsisi tämän määrätietoisen läntisen kristillisyyden vastaisesti zen- tai mindfulness - henkisesti.
Kun Thoreau sanoo :"Oli aamu, ja katso, nyt on ilta, enkä ole saanut aikaiseksi mitään muistamisen arvoista ", tuo lausahdus on kuin punainen vaate eteenpäin suuntautuneille, kunnianhimoisille ihmisille. Mutta kuka voi sanoa, että Thoreaun tuona ovenpielessä viettämänään aamuna tekemät oivallukset ovat vähemmän arvoisia kuin jonkun toisen ihmisen koko elämänsä aikana tekemät oivallukset, jos hän viettää tuon elämänsä kiireen keskellä eikä suo juuri lainkaan aikaa hiljaisuudelle tai nykyhetken arvostamiselle.
Tai ajattele vanhaa zenmestaria, joka sanoi :"Hohhoijaa, neljäkymmentä vuotta olen myynyt vettä joen varrella, eivätkä ponnisteluni ole tuottaneet minkäänlaista tulosta. " Jos ainut tapa saada aikaan mitään arvokasta on se, että ponnistus syntyy ei-tekemisen tilasta ja ettet huolehdi siitä, onko tekemisestäsi jotain hyötyä vai ei.
(Lähde : Jon Kabat-Zinn: Olet jo perillä )
Eksegeettisiä sormiharjoituksia, teologisia koeporauksia ja homileettisia polunpäitä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan raamatunteksteistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Matt. 13: 44-46 (2 su helluntaista. 2 vsk ev, v)
AARRE JA HELMI John Dominic Crossan ajattelee, että vertaus oli alun perin tällaisessa muodossa: Jumalan valtakunta on tällainen: Mies lö...
-
Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: - Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtu...
-
"Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja o...
-
Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta ettiedä,mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti