Kylväjän kylvämät siemenet putoavat joskus polulle, josta linnut nokkivat ne suuhunsa. Toisinaan ne putoavat kivien joukkoon eivätkä pääse kasvamaan. Jotkut tukehtuvat rikkakasvien joukkoon. Mutta osa tippuu hyvään maahan ja tuottaa satoa, joku enemmän ja joku vähemmän.
Vertauksen pääosassa ei ole kylväjä eikä siemen, vaan maaperä. Sanan kylväjä, opettaja tai kuka tahansa, joka haluaa olla rakentamassa parempaa maailmaa, ei voi tietää, milloin hänen työllään on todellista vaikutusta. Aina voi tietenkin murehtia sitä, miten suurin osa työstä menee hukkaan. Ehkä enemmän on kuitenkin syytä ihmetellä, miksi joku ottaa sanan vastaan? Sen sijaan, että surisi sitä, miksi niin harvat uskovat, pitäisi hämmästellä, miksi kukaan uskoo!
Kun ajattelee itseään ja miettii, onko minun sydämeni hyvä maa, ahdistuu helposti. Onneksi Kleemensin kirjeessä korinttolaisille (n. vuodelta 100) kylväjävertaus on tradeerattu vielä lohdullisemmassa muodossa:
"Kylväjä lähtee liikkeelle ja sirottelee maahan joka siemenen. Kuivina ja elottomina ne putoavat maahan ja häviävät. Mutta sitten Valtiaan suurenmoinen huolenpito saattaa ne nousemaan tuosta häviämistilasta, vieläpä saaden yhdestä syntymään useampia ja tuottamaan satoa." (1. Kleem. 24)
Jumala voi herättää kuolleesta tilasta, kuivettuneen, ohdakkeiden tukahduttaman, tien viereen unohdetun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti