Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä. Korkeudesta saapuu luoksemme päivän koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.
Jumalan armahtava laupeus (σπλάγχνα ἐλέους) on etymologialtaan se, mikä kuohuttaa Jumalan sisintä, vääntää hänen sisuskalujaan! Mitä taas tuohon päivänkoittoon tulee, Malakia sanoo siitä: "Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla." (Mal. 3:20)
Jo Jesaja lupasi joulun profetiassa valkeuden niille, jotka pimeydessä vaeltavat, ja myöhemmin hän sanoo: "Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi." (Jes. 60:2)
Sakariaan kiitosvirsi, joka on yksi hautajaisteksteistäkin, puhuu pimeyden varjossa eläville, joita Jesaja tahtoi erityisesti rohkaista:
"Joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan." (50:10)
Rauhan tietä he eivät tunne, sanoi profeetta myöskin. Ihmiset astelevat mutkaisia polkuja saavuttamatta rauhaa. (Jes. 59:8). Samassa luvussa kuvataan sitä, kuinkaHerra itse ryhtyi toimeen. Herra teki Kristuksessa rauhan.
"Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksne Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa." (Room. 5:1)
Tämä Jumalan työ ja sanoma siitä kuuluu kaikille. Meidän on avarruttava, vanhat raamit eivät riitä:
"Jerusalemin ympärille ei enää rakenneta muureja, niin paljon asukkaita ja karjaaa siellä on tulevina aikoina. Minä olen tulimuuri sen ympärillä - sanoo Herra - ja asun sen keskellä täydessä kirkkaudessani." (Sak. 2:8-9)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti