Ap.t.14:15-17 (Juhannusp. 2.vsk 2.lk)

Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka Paavali ja Barnabas Lystran kaupungissa paransivat ramman miehen. Kaupungin asukkaat tulkitsivat tapahtuman niin, että nyt ovat jumalat tulleet ihmishahmossa heidän luokseen. He kutsuivat Barnabasta Zeukseksi, Paavalia taas Hermekseksi, koska hän oli heistä kahdesta se, joka puhui. Kun paikallinen pappi asetteli  härkiä valmiiksi heille uhrattaviksi, Paavali ja Barnabas repäisivät vaatteensa ja sanoivat: ” "Mitä te oikein teette? Ihmisiä me vain olemme, samanlaisia kuin te. Me julistamme teille hyvää sanomaa ja kehotamme teitä luopumaan näistä tyhjänpäiväisistä jumalista ja kääntymään elävän Jumalan puoleen, hänen, joka on luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on. Menneiden sukupolvien aikana hän on sallinut kaikkien kansojen kulkea omia teitään, mutta silti hän ei ole jättänyt antamatta todistusta itsestään. Hän on tehnyt teille hyvää, hän on antanut vettä taivaalta ja sadon ajallaan, hän on ravinnut teidät ja täyttänyt teidät ilolla." Näin sanoen he saivat juuri ja juuri väen estettyä uhraamasta heille.

Paavalin sanoissa lystralaisille ei ole vain moitetta epäjumalanpalveluksesta, vaan myös muistutusta Jumalan hyvyydestä, jonka nuo pakanat jo tunsivat. Paavali nimenomaan vetoaa kuulijoiden omaan kokemukseen siitä, miten Jumala on armossaan pitänyt heistä huolta. Jumala on antanut vettä taivaalta ja sadon ajallaan, hän on ravinnut heidät ja täyttänyt heidät ilolla. Tämä Jumala lähestyy heitä nyt Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Paavali tahtoo sanoa, että pakanat kyllä tuntevat jo tämän oikean Jumalan, mutta he ovat eksyneet palvelemaan tyhjänpäiväisiä epäjumalia, vaikka he tietävät että todellinen Jumala, joka on luonut taivaan ja maan, on jotain enemmän.  Tämä ajatus, että Jeesuksen Kristuksen Isä ei ole pakanoille täysin vieras, toistuu Apostolien tekojen luvussa 17:  

Paavali sanoi Ateenan Areiopagille kokoontuneille kreikkalaisille filosofeille:

"Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta.  Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: 'Tuntemattomalle jumalalle.' Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan. "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.  Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' ”(17:22-28)

Paavali ei sanonut: jaaha, täällä te vain makoilette joutavia pohtimassa . Ei, hän sanoi, että hän tuli puhumaan siitä, jota ateenalaiset jo tietämättään palvelivat. Hän myös siteerasi puheensa tueksi kreikkalaista runoilijaa.

Miksi tämä on niin merkittävää? Toisinaan ajatellaan, että kristinusko on jotain aivan muuta kuin muut uskonnot tai maallinen filosofia. Niin onkin. Ylösnoussutta Jeesusta Kristusta ei julista muu kuin kristinusko. Mutta kristinuskon voi nähdä myös kaikkien uskontojen ja kaiken elämänviisauden täyttymyksenä, johon kaikki –tietäen tai tietämättään– viittaa.

Viisauden kirja, yksi Vanhan testamentin apokryfikirjoista, selittää epäjumalanpalveluksen syntyä näin:

”Tyhjän veroisia ovat luonnostaan ne ihmiset, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Jumalaa, eivät kaikesta näkemästään hyvästä ole tavoittaneet Häntä joka on eivätkä hänen töitään katsellessaan ole tunnistaneet niiden tekijää. Tuli ja tuuli ja kevyt ilma, tähtiholvi, pauhaavat vedet ja taivaan valot – siinä heidän jumalansa, maailman herrat. Jos he ovat ihastuneet niiden kauneuteen niin että ovat luulleet niitä jumaliksi, ajatelkoot, kuinka ylivertainen niiden valtias on, sillä itse kauneuden alkusyy on ne luonut. Jos he ovat ihailleet niiden mahtia ja voimaa, päätelkööt näkemästään, kuinka paljon mahtavampi niiden luoja on. Kun katsoo suurta ja kaunista luomakuntaa, katsoo samalla sen tekijää. Kovin ankarasti heitä ei tule moittia –ehkä he vain ovat eksyneet etsiessään Jumalaa, pyrkiessään löytämään hänet. Hänen töittensä keskellä eläessään he ovat tutkineet niitä, ja niiden kauneus on saanut heidät valtoihinsa. Silti heille ei voi antaa anteeksi. Jos heistä tuli niin viisaita, että he tutkivat maailmankaikkeutta, kuinka he eivät jo aikaisemmin löytäneet sen Herraa?” (Viis. 13:1-9)

Epäjumalanpalveluksen ongelmana ei ole se, että ihmiset tarkkailevat luomakuntaa. Ongelmana on se, että he eivät näe sitä sellaisena kuin se on: Jumalan täydellisenä ja kauniina lahjana. Ihmiset joko palvovat sitä mitä he havaitsevat suurimpina ja kauneimpina luomakunnassa, tai sitten he pitävät sitä turhana kuten sellaiset jotka väheksyvät kaikkea näkyvää ja aistillista ja  ajattelevat että vain sisäisellä ja henkisellä on väliä . Jumalan voi tuntea hänen luomakunnassaan, sillä hän on kaiken kauneuden alkusyy.

Vanhassa testamentissa meille puhutaan sekä profeetallisesti että papillisesti, opettaa amerikkalainen teologi Reinhold Niebuhr. Vanhan testamentin profeetta on se, joka julistaa väsymättä että Jumala on toisenlainen kuin te kuvittelette. Profeetta ajaa Herran huoneesta pois kaiken inhimillisen viisauden, kaikki ihmisten keksimät uhrimenot, kaikki ajalliset arvojärjestykset, sanalla sanoen kaikki mitä ihmiset kuvittelevat parhaaksi mitä heillä on Jumalalle tarjota. Profeetta sanoo: Ei, Jumala ei ole sellainen miksi te hänet kuvittelette. Toisaalta Jumala asetti Vanhassa testamentissa myös papit, joiden tehtävä oli välittää Jumalan siunausta kaikelle mitä ihmisten elämänpiiriin kuului: lapset, karja ja vilja ja kaupankäyntikin. Pappi julistaa, että se mikä on ihmisessä parasta on myös vertauskuva jumalallisesta ja edustaa hänen hyvyyttään.  Myös Uusi testamentti jatkaa sekä profeetallista että papillista julistusta. Paavali julistaa ristiinnaulittua Kristusta, jonka juutalaiset torjuvat herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta (1.Kor.1:23). Tässä hän on tinkimättömän profeetallinen. Mutta kun hän kertoo lystralaisille Jumalasta joka on ravinnut heidät ja täyttänyt heidät ilolla, hän on papillinen: hän haluaa saada pakanat tajuamaan, että Jumalan hyvyys ympäröi heidät jo nyt, Jumala on koko ajan pitänyt huolta heistä. Että heidän ei tarvitsisi olla asiasta epävarmoja, Jumala on herättänyt  Poikansa Jeesuksen kuolleista ja osoittanut olevansa se armahtava Isä, jota he ovat saattaneet jo aavistaakin.

Juhannuksena voi keskittyä sanoihin ”hän on täyttänyt teidät ilolla”. Kaikki ilo on Jumalan lahjaa. En tarkoita vahingoniloa enkä sitä etäisesti iloa muistuttavaa tunnetta joka synnintekijällä saattaa olla hänen onnistuessaan synnin teossa. Kaikki viaton ilo on lahjaa Taivaan Isältä. ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.” Jaak.1:17 Se että tuntee syvää täyttymyksen tunnetta keskikesän auringossa kylpevää maalaismaisemaa katsellessaan, ei ole mikään pinnallinen asia.

Kyllä minä sen ymmärrän, että tämän elämän ilot tuntuvat joskus pinnallisilta. Kun ihminen tulee uskoon, se kokemus voi olla niin valtava, että se jakaa koko elämän ajanjaksoihin ”ennen” ja ”jälkeen”. Ja tuntuu siltä, että ennen oli pimeys, nyt on valkeus. Mutta vähitellen oppii näkemään, että  Jumalan hyvyys oli monin tavoin läsnä elämässäni silloinkin kun en sitä tajunnut. Ilo Herrassa ei ole iloitsemista jostakin syvällisemmästä asiasta kuin ohikiitävän elämän kauneudesta. Ilo Herrassa on iloa, jolle mikään aihe ei ole liian vähäpätöinen.

Tuosta ilosta todisti itse päivänsankari, Johannes Kastaja, sanoessaan: ”Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen.” (Joh.3:27) Hänen ilonsa oli täydellistä saadessaan kuulla sulhasen ääntä, vaikka siitä ei hänelle juuri mitään hyötyä ollutkaan.