Roomalaiskirjeen toisessa osassa (luvut 5-8) Paavali on ottanut asiakseen näyttää, mitä sisältyy siihen että se joka uskoo Kristukseen "on elävä." Hän on osoittanut, että olemme Kristuksessa vapaita kaikista turmiovalloista, jotka pitivät vanhaa ihmiskuntaa orjuudessaan. Hän on näyttänyt, miten nmä vallat - yksi toisensa jälkeen - ovat menettäneet herruutensa, kunnes hän 8. luvussa mainitsee "vihollisista viimeisen" eli kuoleman. Sen kukistumisen myötä elämä on ilmestynyt koko voimassaan: "vanhurskas on elävä uskosta". Elämä on hänelle annettu Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.
Nyt Paavali on esityksensä lopussa ja voi tiivistää tuloksensa. Jos hän on ensin käsitellyt kutakin kysymystä erikseen ja diskursiivisesti, hän voi nyt koota kaiken kokonaisnäkemykseksi kaikesta siitä, mitä meille on Kristuksessa lahjoitettu. Paavali antaa siis aivan kaiken soida riemulaulua Jumalan rakkaudesta Kristuksessa, joka on valmistanut niin valtavan voiton meille.
"Mitä me voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?" Sen, että on yllin kyllin sellaisia voimia, jotka mielellään olisivat kristittyä vastaan, Paavali on edelle perusteellisesti osoittanut. Niin kuin myös sen, että nuo voimat eivät mahda mitään, vaan niiden täytyy, niin kuin kaiken muunkin, vaikuttaa kristityn parhaaksi. Syynä on se, että Jumala on meidän puolellamme. Se että Jumala on meidän puolellamme ei tarkoita pelkästään sitä, että hänellä on armollinen mieli meitä kohtaan. Se tarkoittaa myös - ja ennen kaikkea - että hän toimii meidän puolestamme. Jumala on toiminut meidän eduksemme, kun hän antoi oman Poikansa meidän puolestamme. Se on rakkautta teossa ja totuudessa. Nyt Paavali voi lisätä:"Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?" Kristuksen kanssa meille on annettu kaikki. On pantava merkille, miten Paavali puhuu tässä universaalisin ilmauksin, sanoilla jotka sulkevat pois kaikki rajoitukset. Mikään kadotustuomio ei kohtaa niitä jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, mikään mahti ei voi olla meitä vastaan, kukaan ei voi syyttää meitä, mikään ei voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta. Kaikki on meille annettu Kristuksen kautta, kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, kaikessa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.
Paavali kysyy edelleen: "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja?" Jumalan valittujen syyttäminen on mieletön hanke. Se joka niin tekee, taistelee itseään Jumalaa vastaan. Hän ei nouse meitä vastaan, vaan Jumalan ikuista säätämystä vastaan. "Jumala on se, joka vanhurskauttaa", ja jos Jumala ryhtyy toteuttamaan ikuista päätöstään - kuka voi häntä estää? Valtava turvallisuus on siinä, että kaikella mitä kristitylle tässä maailmassa tapahtuu, on perustansa Jumalan ikuisessa valinnassa.
Vielä yksi kysymys: "Kuka voi tuomita kadotukseen?" Eihän ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Kaikki mitä Kristus on tehnyt, tähtäsi juuri meidän vapauttamiseemme kadotustuomiosta. Siihen tähtäsi hänen kuolemansa - ja vielä enemmän hänen ylösnousemisensa (5:10). Ja sama Kristus, joka maanpäällisen elämänsä aikana astui sijaamme ja kulki puolestamme, sama Kristus joka kantoi syntimme ja seisoi kirouksemme alla, astuu esiin puolestamme Jumalan luona: "Hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme" [ruots. manar gott för oss]
Vihonviimeinen kysymys: "Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara vai miekka?" Vielä kerran Paavali palaa ajatukseen "tämän ajan kärsimyksistä" Sen sijaan että ne voisivat erottaa meitä Kristuksen yhteydestä asia on niin, että tuo yhteys tulee ilmi juuri kärsimyksissä. Kristittyhän on yhdistetty Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman osallisuuteen. Siksi Paavali voi soveltaa kristittyyn psalmin sanaa: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa jne" (Ps. 44:23) Jos se on kärsimystä "Kristuksen tähden" tai "Kristuksen kanssa", se voi vain lisätä meidän yhteenkuuluvuuttamme hänen kanssaan.
Kaikessa epävarmuudessa, joka tätä maallista elämää leimaa, on kuitenkin jotain, joka on ehdottoman varmaa ja luotettavaa, nimittäin Jumalan valinta ja Kristuksen rakkaus. Nämä molemmat ovat yhtä ikuisia ja järkähtämättömiä. Roomalaiskirjeen toisessa osassa Paavali on puhunut paljon niistä voimista, jotka hallitsevat tässä maailmassa, ja siitä miten kristitty on niistä vapaa. Kun hän nyt lopuksi luo vielä katseensa näihin voimiin, hän tekee sen vain korostaakseen sitä, miten suuren riemuvoiton näistä voimista Jumala on valmistanut meille Kristuksen kautta. Kun kuolema, "vihollisista viimeinen" on kukistettu, turmiovaltojen valtakausi on lopullisesti ohi. Nyt eivät mitkään voimat eivätkä henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eikä ylipäätään mikään luotu, oli se sitten mitä hyvänsä, voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
"Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" - näihin sanoihin päättyy 8- luku, niin kuin kolme edeltävääkin lukua. Koska hän on tullut Herraksemme, ovat muut herruudet kadottaneet mahtinsa. "Hänessä" on Elämä, uuden aikakauden Elämä, ikuinen Elämä meille annettu.
(Anders Nygrén: Romarbrevet)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti