Tästäkin tuomion tekstistä voi poimia vanhurskauttamisopin korostuksen. Tuomio ei ole pääasia, vaan kestävyys ahdingoissa. Ahdingot ovat paradoksaalisesti todiste Jumalan vanhurskaasta tuomiosta (endeigma tes dikaias kriseos tou theou) so. siitä, että hän hyväksyy teidät valatakuntaansa (forenssinen kataxioo "katsoa arvolliseksi"). Myöhemmin j. 8 julistaa tuomiota niille, jotka eivät ole kuuliaisia "Herramme Jeesuksen evankeliumille". Armon vastustajille kuuluu kadotus, ei niille jotka epäonnistuvat.
Kun tuomitaan ne "jotka eivät tunne Jumalaa", on syytä panna merkille, että verbi on eidosin eikä ginosin. Toisin sanoen, ne jotka eivät tajua, että se on Jumala joka heidän edessään on, jotka kieltäytyvät tunnistamasta häntä. Ei tuomita niitä, jotka eivät ole saaneet kuulla kirkon keerygmaa. Kadotuksesta j. 9 tarjoaa kompaktin määritelmän "ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta." Ei siinä liekkejä tarvita. Jakeen 10 vanha käännös on puhuttelevampi: "että hän olisi kirkas pyhissään ja ihmeteltävä kaikissa uskovissa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti