[oma käännös, Vulgatan pohjalta]
Taivaat julistavat sinun ihmeitäsi, Herra, ja totuuttasi pyhien seurakunnassa.
Se, että tämä on pyhäinpäivän psalmi, antaa ymmärtää, että "taivaat" ovat enkelit ja pyhien seurakunta, perillepäässeet autuaat. Luther oli tosin sitä mieltä, että pyhäinpäivä on pikemminkin täällä olevien, taistelevien pyhien tähden. Perille päässeet eivät meidän juhliamme tarvitse.
Kukapa olisi pilvissä herran vertainen tai hänen kaltaisensa Jumalan poikien joukossa?
Uskonnonhistorioitsija ehkä näkisi jälkiä monolatriasta, ja Pseudo-Dionysios enkelihierarkioita. Hepr 1:n hengessä lienee syytä muistaa ero Jumalan ja enkelien välillä. Viimeksi mainittuja ei pidä kumartaa.
Pyhien kokous ylistää Jumalaa, hän on pelottava yli kaikkien ympärillään.
Enkelit ja perille päässeet pyhät siis pelkäävät Jumalaa. Jumalan lähellä oleminen ei merkitse mysteerin häviämistä.
Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun ja ne, jotka sinun kasvojesi valossa vaeltavat, Herra!
Tämä puhuu sitten sekä elämästä in patria että in via. Lohduttaa, että ne jotka täällä kyynelin kylvivät, nyt riemuiten niittävät. Iubilus on ylitsepulppuavaa iloa, johon sanat eivät riitä.
He iloitsevat (exaltabuntur) sinun nimestäsi kaikki päivät ja kohoavat (exaltabuntur) sinun vanhurskaudessasi.
Ylistys perustuu siihen, että Jumala kohottaa meidät. Jumalan vanhurskaus on se joka tekee meidät vanhurskaiksi. Hepreaksi גִיל "pomppia piirissä ilosta".
Sillä sinä olet heidän voimansa kunnia ja armossasi sinä nostat sarvemme
תִפְאָרָה on myös "kauneus". Meidän voimamme ja ihanuutemme perustuu Jumalan laupeuteen.
Sillä Herralta on peräisin meidän varjeluksemme ja kuninkaamme Israelin pyhältä.
Pyhyys on aina lainatavaraa. Omasta takaa ei löydy kuin tekopyhyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti