Minä vannotan sinua Jumalan ja Krist(uksen Jeesuksen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta.
Vannotuksen perusta on vahvasti futuurissa. Sekä tuomio, ilmestyminen että valtakunta ovat tulossa. Vain siihen luottamalla voi Kristuksen sanansaattaja olla tehtävässään uskollinen
Julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen.
"Julista sanaa" on koko tehtävänannon otsikko. Sanan julistaminen on apostolisen viran varsinainen tehtävä. On suostuttava, niin kuin sanonta kuuluu, menemään mukavuusalueensa ulkopuolelle: "Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha"(Ef.5:16). Sananjulistuksen modaliteetit ovat elengkho: "saada joku vakuuttuneeksi jostakin, epitimao: "nuhdella, ojentaa, moittia" ja parakaleo: "lohduttaa, puhua lempeästi." Modaliteetteja säätelevät reunaehdot ovat kärsivällisyys (makrothymia) ja opetus (didakhe, voisi sanoa myös dogma). Ensiksimainittu on asennoituminen kuulijoihin ja itseensä, viimeksi mainittu ohjaa opetuksen sisältöä.
Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.
Vanha käännös sanoi, miten ihmiset haalivat itselleen opettajia "korvasyyhyynsä." Ihmiset menevät kuuntelemaan uusinta ja vauhdikkainta opetusta. Ei mitenkään vieras ajatus. Mitä sitten tarkoittaa se, että ihmiset kääntyvät kuuntelemaan myyttejä (kreikk.), satuja (lat.) tai legendoja (ruots.)?
Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.
Pidä pääsi kylmänä, sanoo ruotsalainen. Huomaa, että tässä ei neuvota lähtemään kilpailemaan näyttävyyden ja viehättävyyden markkinoilla, vaan pysymään järkevänä ja kestämään vaivaa ja ylenkatsetta. "Tee evankelistan työ", eli ole uskollinen omassa virassasi, älä hötkyile. Niin kuin Chambers sanoo, lähetyskäskyn perusta ei ole pakanoiden hätä, vaan Herran käsky.
Eksegeettisiä sormiharjoituksia, teologisia koeporauksia ja homileettisia polunpäitä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan raamatunteksteistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5. Moos. 32:36 (3. su loppiaisesta, 3 vsk. 1.lk)
Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kui...
-
Ne kaksitoista olivat: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boaner...
-
Tämä raamatunkohta puhutti reformaatiossa nimen omaan Kristuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon suhteen näkökulmasta. "Raamattu ...
-
Misericordia Domini plena est terra, verbo Domini caeli facta sunt. Mikä täyttää maan? Väkivalta, saasteet, ylikansoitus, jumalattomuus, p...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti