Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.
יְִהָב on todella "lot, gift, concern" mutta apparaatti antaa viitteen, että ehkä Hieronymus on ymmärtänyt sen tulevan verbistä חבב "rakastaa, vaalia" ja siksi Vulgata sanoo: proice super Dominum caritatem tuam et ipse enutriet te. Mielestäni myös verbi חבא"kätkeytyä" on lähellä, jos ei ole niin väliä onko se ה vai ח . Kaikki vaihtoehdot ovat hyviä: Anna Herralle se mikä tuottaa huolta ja vaivaa, se mitä rakastat, se minkä kätket ja salaat. Huolenpito on muuten latinaksi kasvatus.
Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle, minä olen köyhä ja avuton.
Kirjaimellisesti: kallista korvasi. Rukous ei ole hartaudenharjoitus vaan hätähuuto, ei yksinpuhelua vaan yhteydenotto. Ei sitä tässä porvarillisessa rauhassa kirjoituspöytänsä ääressä tietenkään tajua, mutta Herra on voimallinen sen opettamaan.
[Varjele minua, minä olen hurskas ja uskollinen, auta palvelijaasi, joka turvaa sinuun] ei kirkkomme evankeliumikirjassa
"Hurskas ja uskollinen" on חָסִיד"kind, benevolent, pious, good." Luterilaiselle tuntuu aina ongelmalliselta, kun rukoilija vetoaa omaan hurskauteensa. Se on Vulgatassa sanctus. Siinä on sitten jo eri merkitys. Olen pyhä, koska olen sinun nimiisi otettu. Myöhemmin j. 16 vetoaa siihen, että "olenhan palvelijasi, sinun palvelijattaresi poika." Suhteisiinkin saa rukouksessa vedota, kuten vaikka siihen, että "älköön minun takiani joutuko pilkattavaksi kukaan, joka etsii sinua." (Ps. 69:7)
Herra, armahda minua! Kaiken päivää huudan sinua avukseni. Minä ylennän sydämeni sinun puoleesi. Täytä palvelijasi ilolla.
Laudeksessa lauletaan: laupeuteesi minä turvaan / jo varhaisesta aamusta.
Sinä Herra olet hyvä, sinä annat anteeksi. Runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille jotka sinua avuksi huutavat.
Tämä on opillinen kohta, muu on psykologiaa. "Tätä on olla Jumala, ei ottaa vastaan vaan antaa hyvää" (Luther)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti