Lesken ropo
Tuula Jauhiainen kertoi tapauksen Pohjanmaalta, kun varakkaaseen taloon tuli yhteisvastuukerääjä. Talon emäntä antoi häpeillen pari kolikkoa, kun hänellä ei ollut enempää käteistä. "Tämä on tällainen lesken ropo", sanoi emäntä. "Voi älkää", parahti Raamattunsa tunteva kerääjä, "en voi mitenkään ottaa vastaan niin suurta lahjoitusta." Leski kun antoi kaiken mitä hänellä oli, koko elämänsä (ὅλον τὁν βἰον αὑτης).
Tämä kaikkien kolehtipuheiden äiti voidaan nähdä myös armottomana uskonnollisen vallankäytön kritiikkinä, jossa leski ei olekaan ihailtava esimerkki, vaan järkyttävä uhri. Edellä (j. 38-40) Jeesus moittii kirjanoppineita siitä, kuinka nämä latelevat pitkiä rukouksia näön vuoksi, mutta vievät leskiltä talot. Sitten seurataan kolehtikäytäntöä ja, kuinka ollakaan, paikalle tulee köyhä leski kuin tilauksesta. Köyhä leski pistää - ehkä sosiaalisen paineen alla, ehkä toivoen että edes Jumala olisi hänen puolellaan - viimeiset rahansa uhriarkkuun, jonka varat ilmeisesti käytettiin temppelin koristelemiseen. Sosiaalisen tulkinnan puolesta puhuu myös se, että Jeesus ei varsinaisesti kehu leskeä, vaan toteaa, että tämä pisti arkkuun kaiken mitä hänellä oli, kun muut antoivat liiastaan. Tällaista on uskonto!
Merkityksetön yksityiskohta ei ole sekään, että kolikoita oli kaksi. Leski olisi voinut pitää edes toisen itsellään, se olisi ollut kaikkien mielestä kohtuullista. Mutta hän antoi kaiken. Ehkä hän sittenkin oli hullunrohkea hurskas, eikä vain avuton uhri. Kaikki peliin, vaikka sekään ei olisi paljon!
Filosofi Frank Martela pyrkii tieteellisesti osoittamaan, että hyvän tekeminen on yksi ihmisen psykologisista perustarpeista (ks. kirja "Valonöörit"). Yksinkertaistaen siis: hyvän tekeminen tekee ihmiselle itselleen hyvää. Siitä näkökulmasta tuo leski olisi voinut sanoa: minä annan! Koittaakaa perhana tulla estämään!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti