Hänen vihansa kestää vain hetken, hänen hyvyytensä läpi elämän. Illalla on vieraana itku, mutta aamulla ilo.
Tätä ei tarvitse ymmärtää niin, että Jumalan vihaa ei oteta vakavasti, kun se on niin ohimenevää. Jumalan vihan lohduttavuus on siinä, että se on Jumalan, ei ihmisten, vihaa.
"En anna vihani raivota, en enää tuhoa Efraimia. Minä olen Jumala enkä ihminen. Minä olen Pyhä, olen sinun lähelläsi, en tule luoksesi vihan vimmassa." (Hoos. 11:9)
Jumala ei vihaa tuhotakseen vaan kasvattaakseen. Hänen vihansa on hänen rakkauttaan. (Vaikka se ei totisesti siltä tunnu).
"Hetkeksi minä sinut jätin, mutta suuressa rakkaudessani minä tuon sinut takaisin. Vain tuokioksi, vihani vimmassa, minä käänsin kasvoni sinusta pois, mutta minä armahdan siinua, minun uskollisuuteni on ikuinen, sanoo Herra, sinun lunastajasi." (Jes. 54:7,8)
Vulgatan quoniam ira in indignatione eius et vita in voluntate eius on myös hyvä. Hänen tahtonsa on elämä! Ajattelen jakeen jälkimmäistä lausetta niinkin, että ilta on tämä maallinen elämä ja aamu puolestaan iankaikkisuus.
Luther-sitaatti: "Kuten nälkä aiheuttaa leivän ja jano veden tarpeen, niin tekee myös Jumalan viha ja perkeleen raivo Jumalan laupeuden meille rakkaaksi. Siksi vihastuu Jumala meihin niin suuresti, että hän voisi opettaa meitä ymmärtämään hänen armahtavaisuuttaan." (WA 38, 663-664)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti