Jutun ydin on siinä, että Jeesus puhuu ja muut vaikenevat. Nikodemus aloittaa hienon, suorastaan kristillisen puheen Jeesukselle, mutta Jeesus keskeyttää hänet: "Totisesti, minä sanon sinulle..." Sitten Nikodemus esittää kysymyksiä, sellaisia kysymyksiä, jotka me hyvin tunnemme, eikä Jeesus kiinnitä niihin mitään huomiota: "Totisesti, minä sanon sinulle." Siinä on jo kaikki se hyöty mitä hänestä on meille. Hän kohtelee meitä niin kuin emme olisi lainkaan puhuneet, ja puhuu itse. Ehkä tämä on parasta koko kertomuksessa Nikodemuksesta. Ehkä tämä pelasti hänet. Ehkä tämä on hänen uskonsa, se josta meille ei kerrota, mutta jonka Jumala näki, nimittäin sen, että hän oli hiljaa ja antoi Jeesuksen puhua.
Kun tulee hetki, jolloin meidän on oltava vaiti, jolloin meidän tulee pitää taukoa puhumisestamme - hienosta, jopa kristillisestä puheestakin - ja tärkeistä ja vakavista kysymyksistämme, kun meidän täytyy kuunnellä, kun meidän on annettava Jeesuksen puhua - silloin me olemme yhdessä Jeesuksen kanssa ja kääntymisen prosessissa.
Mitä kääntyminen tarkoittaa? Mitä muuta se voi tarkoittaa kuin uskoa? Ja mitä muuta usko voi tarkoittaa kuin sen lohdutuksen lahjan vastaanottamista, jonka Lohduttaja lupaa ja tarjoaa? Mitä muuta usko voi olla kuin Jumalan valitseman rakkauden tien hyväksymistä ja allekirjoittamista, ilman että haluaa olla mitään muuta kuin se maailma, jota Jumala on niin paljon rakastanut (j.16)? Siksi annamme Jeesuksen ja vain Jeesuksen olla meidän kääntymyksemme. Ei niin, että haluaisimme olla omien kääntymiskertomuksiemme sankareita, ei edes puoliksi, ei vähäisimmässäkään määrin. ainoa mitä meidän on tehtävä, on uskoa Jeesukseen.
(Karl Barth: Furchte dich nicht! Predigten aus den Jahren 1934 bis 1948)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti