Voidaanko kohdallamme oikeastaan puhua mistään rukous-elämästä? Onko rukous meille todella elämää, vai ainoastaan eräs välttämtön, kristillisyyteen kuuluva asia? Voimistummeko rukoillessamme? Nousemmeko virkistyneinä polviltamme? Muuttuvatko ajatuksemme ja toiveemme rukouksiksi, muuttuvatko rukouksemme toisaalta elämän todellisuudeksi? Onko rukous meille elinehto? Tällaisten hätäisten kysymysten valossa jo näkyy, miten elotonta kristillisyytemme sittenkin on.
Mutta eihän tämä oikeastaan ole ihmeellistä, sillä kristillisyys ei aina olekaan meille yhteyttä ylösnousseeseen Herraan, vaan eräitten uskonnollisten ajatusten ja mielipiteitten parissa askartelemista. Olemme omaksuneet niitä sieltä täältä, puolustamme niitä, kenties taistelemmekin niiden puolesta, mutta henkilökohtainen yhteys, seurustelu Herran kanssa puuttuu. Selvää on, ettei aatteitten parissa opita rukoilemaan. Rukoushan on puhetta, keskustelua. Vain elävän Herran seurassa meistä tulee rukoilevia ihmisiä.
(Martti Simojoki: Päivän sana, 13. toukokuuta)
Eksegeettisiä sormiharjoituksia, teologisia koeporauksia ja homileettisia polunpäitä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan raamatunteksteistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1. Joh. 5:4-12 (1. su pääsiäisestä, 1. vsk 2.lk)
Kaikki mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman Maailma ( kosmos ) merkitsee Uudessa testamentissa, ja erityisesti johanneslaisessa k...
-
Ne kaksitoista olivat: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boaner...
-
Kuinka Iisak Niniveläinen tyhjentää helvetin? Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, hei...
-
Misericordia Domini plena est terra, verbo Domini caeli facta sunt. Mikä täyttää maan? Väkivalta, saasteet, ylikansoitus, jumalattomuus, p...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti