Jos kerran Kristus rukoilee jatkuvasti puolestamme (j.34) ja Pyhä Henki rukoilee puolestamme sanattomin huokauksin, tarvitsemmeko suurempia todisteita rukouksen elintärkeydestä elämässä? Luther opetti, että hätä ja ahdistus ajaa meitä rukoukseen, mutta voihan se olla niinkin, että ahdistuksemme ajaa meitä "tekemään jotain", niin ettei meille jää aikaa olla Jumalan edessä.
"Varo, ettet mene Jumalan edelle pelkästä halustasi tehdä hänen tahtonsa", sanoo Oswald Chambers. Ilman rukousta työmme kuormittaa meitä niin, että meistä tulee kovia Jumalaa kohtaan ja sielumme joutuu epätoivon valtaan.
Ilman esirukousta meistä tulee sydämettömiä myös toisia ihmisiä kohtaan, Jumala tuo eteemme ihmisiä, joihin emme tunne minkäänlaista vetovoimaa, ja me tarjoamme heille Jeesusta kuin kakkaa tikun nenässä.
"Sydämeton kristitty tuottaa varmasti Herrallemme hirvittävää murhetta", sanoo Chambers ja jatkaa: "Noudatammeko me Herramme ja Pyhän Hengen viitoittamaa esirukouksen selvää linjaa?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti