Eksegeettien mukaan tämä on epäperäinen evankeliumin loppu, jossa merkkeihin (semeion) suhtaudutaan täysin eri tavalla kuin Mk:ssa muuten. Näistä merkeistä sekä Gregorius Suuri että Luther toteavat, että ne kuuluvat apostoleiden aikaan. Enää niitä ei tarvita uskon todisteiksi. Luther ei halua tulkita niitä allegorisesti, mutta Gregorius tarjoaa niistä moraalisen tulkinnan. Millaisen "hengellisen" tulkinnan voisi löytää?
He ajavat ulos perkeleitä. Orjuuttavat, jumiutuneet ajatusrakennelmat paljastuvat. Puhuvat uusilla kielillä. Glossolalian sijaan voisi ajatella sitä, että metanoia tarkoittaa "opettelemista ajattelemaan uudella tavalla". Poistavat käsin käärmeitä. Kyseessä ei ole näytösluonteinen käärmeiden kantaminen, niin kuin joissakin lahkoissa tehdään, vaan niiden poistaminen. Iljettävää hommaakaan ei pidä pelätä. Myrkyn juominen ei vahingoita. Tässä puhutaan varjeluksesta, mutta myös varoitetaan kristittyjä erottautumasta maailmasta niin ettei maailma muka saastuttaisi. Kuullaan mitä Gregorius sanoo:
"Kirkossa tapahtuu hengellisesti joka päivä sitä, mitä apostolit tekivät ruumiillisesti.
Kun papit laittavat kätensä uskovien pään päälle ajaessaan pois pahoja henkiä ja kieltävät
niitä asumasta heidän sieluissaan, eivätkö he silloin nimenomaan aja pois pahoja henkiä?
Kun uskovat hylkäävät entisen maailmallisen elämänsä sanat ja sen sijaan laulavat pyhistä
salaisuuksista ja koko sydämestään ylistävät Luojansa
kunniaa, eikö se ole uusilla kielillä puhumista? Ne jotka kehottavat toisia hyvyyteen ja ottavat
kavaluuden pois heidän sydämistään, nostavat käsin käärmeitä. Kun joku kuulee turmiollisia
houkutuksia, mutta ei anna vetää itseään pahantekoon, juo tappavaa myrkkyä, joka ei
vahingoita häntä. Jotkut ovat lähimmäistensä rinnalla nähdessään heidän horjuvan hyvän
tekemisessä. He vahvistavat heitä oman esimerkkinsä voimalla, kun nämä kompuroivat
elämän tiellä. Eivätkö he pane kätensä sairaiden päälle ja he paranevat? Nämä ihmeet ovat
hengellisiä ja sen tähden suurempia. Ne ovat suurempia sen tähden, että ne herättävät sieluja
eivätkä ruumiita. Näitä merkkejä, rakkaat veljet, tehkää Jumalan avulla, jos
tahdotte. Ulkoisista ihmeteoista ei voi päätellä sitä, millainen niiden tekijä on.
Ruumiilliset ihmeet ovat joskus pyhyyden osoitus, mutta ne eivät saa sitä aikaiseksi.
Hengelliset tunnusmerkit, jotka tapahtuvat sielussa, sitä vastoin eivät ole vain osoitus
elämän hyveellisyydestä, vaan ne ovat sitä itseään. Myös pahat voivat
tehdä noita ensiksi mainittuja, mutta jälkimmäisistä nauttivat vain hyvät."
(Gregorius Suuri: Evankeliumisaarna 2.29.4.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti