"Muista laupeuttasi, Herra" (recordare miserationum tuarum Domine) on ajatus, josta tässä ja seuraavissa jakeissa on kysymys. Toisin sanoen siitä, mihin Jumalan pyhä katse osuu, kun hän katsoo meihin: hänen omaan laupeuteensa Kristuksessa. Teologinen locus on siis de iustificatione.
Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani! Sinä joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua!
LXX:n mukaan alkuosassa delicta ja ignorantias. Niiden muistamisen sijaan Jumalaa pyydetään: "muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden."
Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo syntisille tien. Hän hankkii sorretuille oikeuden, hän opettaa köyhille tiensä.
Vanha käännös lisää ihan tarpeellisesti: sentähden hän neuvoo syntiset tielle. Se on näet Jumalan luonto. "Syntinen" on suorastaan delinquentis. Ei siis mikään liturgisesti syntinen, vaan oikein pirullisuuteensa kompastunut kulkija. Ei tässä kutsuta kuin syntisiä ja anawim, jonka monimerkityksellisyys on huomioitu: "köyhät, sorretut, nöyrät."
Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa.
Hänen tiensä ovat misericordia et veritas, armo ja totuus (vrt. Joh.1:17). Liiton pitäminen on LXX:n mukaan sen etsimistä ja tutkimista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti