Jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.
Tämä on bottom line, kun kristinuskosta uhkaa tulla moraalioppia. Nomos on universaali käsite. Paavalille VT:n Mooseksen laki edusti sitä, mutta meille se on jotain muuta. Se on tarujen seitsenpäinen lohikäärme, joka putkauttaa uuden pään joka aika. Ei siitä selviä sillä että valistuneesti hylkää perinnäisen kristillisen moraalin ahdistavana ja epäajanmukaisena ja heittää sen romukoppaan. Ehkä homot ovat päässeet kaapista, ehkä avioliiton ulkopuolella syntynyt ei enää kanna äpärän nimeä, ehkä sukupuolten tasa-arvo on ottanut huimia edistysaskelia. Mutta onko lakivanhurskaus ja sen synnyttämä epätoivo kadonnut jonnekin? Ei, se on vain löytänyt uusia, entistäkin petollisempia, muotoja. Kun ihmiset ovat kadottaneet myös lain alta vapauttavan Kristuksen, he nääntyvät entistäkin varmemmin. Kuka armahtaa sitä, joka ei ole työmarkkinoilla kilpailukykyinen? Kuka sitä joka ei ole seksikäs, innovatiivinen, terve ja tasapainoinen - toisin sanoen tuottava? Luulen että armottomampaa aikaa kuin tämä ei ole ollut. Ehkä ennen ihmiset kuolivat taudeissa kuin kärpäset, suurin osa lapsista ei ehtinyt aikuisikään. Mutta nyt, fyysisen hyvinvoinnin keskellä, ihminen tuomitaan merkityksettömäksi nollaksi. Syntiseksi tuomitsemisessakin on sentään joku merkitys, mutta ei tässä.
Ei ahdistus elämästä katoa sen johdosta, että Kristus on minun elämäni. Mutta asiat asettuvat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Jos elämässä on kysymys suoriutumisesta, miksi kristinuskon tunnus on risti? Miksi Kristus on kuollut? Minun puolestani, sanoo Raamattu. Turhaanko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti