tiistai 10. tammikuuta 2017

Room. 12:15 (2. sunn loppiaisesta, 1. vsk 2.lk)

"Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa"
Se, että apostoli antoi kristityille ohjen tällaiseen emotionaaliseen häilyvyyteen, on filosofianhistoriallisesti merkittävää. Cicero ei olisi voinut antaa tällaista ohjetta, sillä hänen mukaansa
onnellisia ovat ne, joita mikään ei pelota, joita murheet eivät kalva, eivät himot kiihdytä, eivät tyhjät hillittömät riemut eivätkä joutavat nautinnot veltostuta. (Keskusteluja Tusculumissa 5,16)
Tyhjännaurajat mekin ymmärrämme, mutta olemme sentään oppineet, että läheisen kuolemaa on ymmärrettävää surra. Ciceron mielestä ei pitäisi. Perustelu on looginen: kuolema ei kosketa lainkaan meitä, uskommepa kuoleman jälkeiseen elämään tai emme. Miksi tämän murehtiminen omalla - tai läheiseni - kohdalla olisi oikein, jos se ei ole sitä yleisesti ottaen.Ciceron filosofiaan pohjautuva sielunhoito olisi sitä, että osoitettaisiin, että pahaa ei ole todellisesti olemassa, keskusteltaisiin ihmisen osasta yleisesti tässä maailmassa ja neuvottaisiin olemaan antautumatta tunteen valtaan.
Filosofiassa tunteet ovat sielullisia häiriötekijöitä, jotka estävät järkeä toimimasta oikein. Kristillinen käsitys näyttää olevan täysin toisenlainen. Voisiko sanoa, että juuri tunne on viisauden lähde? Joka tapauksessa Paavali antaa ohjeen sellaiseen empatiaan, jota ei antiikin filosofiassa tunnettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilm.20: 14-15 (Tuomiosunn. 3.vsk 2.lk)

Kuinka Iisak Niniveläinen tyhjentää helvetin?  Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, hei...