Filippos kastoi etiopialaisen hoviherran. Tästä kertomuksesta on nuoruudesta mieleeni jäänyt, miten vapaakirkolliset ystäväni näkivät sen erityisesti puoltavan baptistista kastekäsitystä. Jae 37 (jota ei edellisessä raamatunkäännöksessä ollut, ja nykyisessäkin se on hakasulkeissa) "jos koko sydämestäsi uskot" viittaa siihen, että uskonratkaisu edeltää kasteen toimittamista.
Olipa jae peräisin alkuperäisestä kertomuksesta tai ei, se varmasti on peräisin varhaiskristillisestä kastekäytännöstä. Siitä huolimatta kertomuksen sanoma on pikemminkin se, että kasteen lahja on avoinna kaikille. Kertomuksen päähenkilö on etiopialainen, ei siis pyhään kansaan kuuluva, pakana. Vaikka hän oli ilmeisesti jumalaapelkäävä ja luki ahkerasti Raamattua, hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta edes kääntyä juutalaisuuteen, sillä hän oli eunukki. Mooseksen lain mukaan eunukki ei voinut kuulua Israeliin. Näin ollen Filippos ei suinkaan aseta ehtoja kasteelle, vaan kastaa aika huikentelevaisesti. Hän ei pelkästään anna piut paut Mooseksen laille vaan myös kristilliselle kirkkokäsitykselle, sillä hänellä ei ole mitään takeita siitä, että etiopialaisella eunukilla on kasteen jälkeen olemassa seurakuntayhteys. Lyhyen raamattutunnin jälkeen hän kastaa innoissaan hoviherran ja häipyy sen jälkeen huitsin nevadaan.Vähän niinkuin suomalainen seurakuntapappi.
Eksegeettisiä sormiharjoituksia, teologisia koeporauksia ja homileettisia polunpäitä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan raamatunteksteistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Matt. 13: 44-46 (2 su helluntaista. 2 vsk ev, v)
AARRE JA HELMI John Dominic Crossan ajattelee, että vertaus oli alun perin tällaisessa muodossa: Jumalan valtakunta on tällainen: Mies lö...
-
Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: - Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtu...
-
"Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja o...
-
Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta ettiedä,mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti