Joel 3:1-5 (Helluntai 3-vsk, 1.lk)

Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia.

Pyhä Henki on se, joka kuiskaa korvaamme: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Silloinkin, kun korviin kantautuu uutisia järjettömistä väkivallanteoista, hän haluaa saada meidät katsomaan eteenpäin. Kun käsittämätön pahuus saa meidät ajattelemaan, että tämä elämä on täysin sattumanvaraista ja ilman mitään mieltä, Pyhä Henki muistuttaa Jumalan lupauksista: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia.” Teidän nuorukaisenne näkevät näkyjä ja vanhuksenne enneunia. Aikana, jolloin nuoret ihmiset eivät ole kuluttajia kummempia ja suuret ideologiat ovat kuolleet, muistan, että Jumala kutsuu näkemään näkyjä paremmasta maailmasta, joka ei vielä ole totta. Ja kun vanhukset ovat hylättyjä, peloissaan ja kaipaavat vain mennyttä aikaa (tai kuolemaa) minulle kerrotaan että he tulevat kertomaan innovaatioista , jotka ovat teknokraateille hepreaa.

Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä.

Pyhä Henki on tasa-arvon lähde. Hän antaa lahjojaan kyselemättä yhteiskuntaluokkaa, koulutustaustaa, uskovaisuuden astetta tai edustuskelpoisuutta. Kristinusko levisikin ensimmäisinä vuosisatoina ennen kaikkea orjien uskontona. Kristus antoi äänen niille, joiden mielipiteillä ei ollut merkitystä. Kristinusko ei ollut yhteiskunnallinen orjien vapautusliike, mutta siitä tuli sellainen. Paavali neuvoi korinttilaisia (1.Kor.7): ”Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana.” Paavali muistuttaa, että kristittyjen keskinäinen tasa-arvo on jotain syvempää kuin ulkoiset luokkaerot: ”Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama.* Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja.” Uusi testamentti ei sisällä orjien vapautusohjelmaa. Kuitenkin voidaan ajatella, että orjuuden lakkauttaminen oli ohjelmoitu kristinuskoon. Jossakin vaiheessa ihmiset alkoivat ajatella, että jos kerran Kristuksessa Jeesuksessa ei ole orjaa eikä vapaata, miksi me ihmiset teemme tällaisia rajoja? ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” Yhä edelleen on syytä kysyä, miksi meidän täytyisi pitää kiinni perityistä sukupuolirooleista, kun kerran Kristuksessa se on yhdentekevää. Tärkeä kysymys on, näemmekö hiljalleen kasvaneen käsityksen demokratiasta, ihmisoikeuksista ja sukupuolisesta tasa-arvosta Pyhän Hengen työnä vai luopumisena kristillisestä perinteestä? Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi!

Minä annan teidän nähdä merkkejä taivaalla ja maan päällä: verta, tulta ja savupatsaita.

Tämä kuva tuo nykyajan uutiskuvamateriaaliin tottuneelle mieleen sotatantereen. Siinä on kuitenkin kolme tärkeää vertausta Pyhästä Hengestä. Pyhän Hengen liturginen väri on punainen. Se tulee verestä ja muistuttaa marttyyreista, Kristuksen veritodistajista. Kun Pyhän Hengen vertauskuva on veri, se ei tarkoita kuitenkaan vain veren vuodattamista, vaan verenkiertoa elämän merkkinä. Se, että Pyhä Henki on eläväksi tekijä, tulee ilmi yhdessä helluntain Vanhan testamentin teksteistä: ”Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.” (Hes.36:26) Tuli on ensimmäisiä kristillisiä Pyhän Hengen kuvia. Johannes Kastaja kertoi, että hänen jälkeensä tulee Messias, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Helluntaina Pyhä Henki tuli kuin tulenlieskat opetuslasten päälle. Sana Henki on hepreassa ja kreikassa sama kuin tuuli ja hengitys. Myös savu voi olla Pyhän Hengen vertauskuva, sillä ei savua ilman tulta.

Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja pelottava.

Raamatun kuvat tulevaisuudesta ovat pelottavia. Tai ne voidaan saada tuntumaan pelottavilta. Se, että maailmassa on sotia, luonnonmullistuksia ja muita järkyttäviä asioita, ei ole kristinuskolle yllätys. Me uskomme Jumalan suunnitelmaan, jota mitkään vallat eivät voi järkyttää. Viime sunnuntaina kuulimme, miten Jumala on asettanut Kristuksen ”istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa.” (Ef.1:20-21)

Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.

Se, että huutaa avukseen Herran nimeä, on jo Pyhän Hengen työtä. Se, että kaipaa Jumalaa, on jo merkki siitä että hän on lähellä. Jesajan kirjassa Jumala sanoo: ” Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ’Tässä minä olen.’" (Jes.58:9) Pelastuksen ehdot ovat vähäiset, oikeastaan niitä ei ole ollenkaan: jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.

Ef. 1: 17-23 (6. su pääisiäisestä, 3.vsk. 2.lk)

Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet,

Jumala on pater tes doxes, mikä vie ajatukset kirkkauden (kabod/doxa) välityksellä Raamatun esteettiseen ulottuvuuteen. Samaan viittaa myös apokalypsis, "näkeminen" eli kirjaimellisesti ilmestys. Se merkitsee asioiden todellisen luonnon paljastumista. Pyhä Henki on itse antanut ilmestyksen Paavalille (Ef. 3:3, vrt Gal. 1:12 "Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle.")

ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa.

Huomaa, että Paavali kirjoittaa "tunnustaville kristityille" toivovansa, että he oppisivat tuntemaan Jumalan! Sisäiset silmät ovat sydämen tai ymmärryksen silmät ja ilmestyksen sisältönä on "hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään." Sana megethos "mittaamattoman suuri" on vain tässä kohtaa UT:ssa. Ilmestys ei ole siis tietoa Jumalan metafyysisistä ominaisuuksista, vaan hänen voimastaan näissä törpöissä, joita en tahdo kestää. Tätä ei ole helppo nähdä, ja siksi Paavali rukoileekin sen paljastumista meille.

Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa.

"Valta" on arkhe, alku; "voima" on exousia, jolla on myös oikeuden ja vallankäytön merkitys; "Mahti" dynamis, merkitköön raakaa voimaa; "herruus" kyriotes, tarkoittaa henkivaltoja.
Mitä voimia ja valtoja ikinä päähäsi pälkähtääkään - Kristus on kaikkea niitä suurempi. "Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaisssa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten." (Kol. 1:16) Tähän samaan voimaan, joka herätti Kristuksen - ja loi maailman - usko yhdistää meidät.

Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.

Voisiko ensimmäisen lauseen kääntää "antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalleen?" Joka tapauksessa tässä selvästi kerrotaan, että Kristuksen herruus ei rajoitu kirkkoon - samalla kun siinä sanotaan kirkon merkityksestä jotain sellaista jota kukaan ei ole uskaltanut ajatella loppuun asti. Kristuksen ristintie oli tie täyteyteen: "Hän joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan." (Ef. 4:10) vrt. "Enkö minä täytä taivasta ja maata? sanoo Herra." (Jer. 23:24) "Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää." (Kol 2:9-10) Tästä seuraa myös koko luomakunnan kirkkaus ja kunnia, sillä "Herran on maa ja sen täyteys" (ks. 1.Kor 10:26) Kieliopillisesti on monitulkintaista, onko se joka kaiken kaikessa täyttää Kristus vai seurakunta.

Joh 14:8-17 (Helluntaiaatto, evankeliumi)

Thomas Merton vihjaa, että lähettäessään Poikansa ja sen seurauksena Henkensä Jumalalla ei missään vaiheessa ollut b-suunnitelmaa. Välttämättömyyden ja kontingenssin ajatukset kohtaavat rajansa Jumalassa. Tietenkään Jumalan ei ollut "pakko" pelastaa maailmaa Kristuksessa - yhtä vähän kuin hänen oli "pakko" luoda maailma. Silti - ja siksi - on järisyttävää lukea seuraavat rivit Mertonin päiväkirjasta. Niiden taustalla on myös Fil.2 ja Joh.12:45:
"Yhden asian Kristus on sanonut: 'Joka näkee minut, näkee myös Isän'. Kun Jumala tyhjensi itsensä tullakseen maailmaan, hän ei pitänyt todellista olemustaan varalla, tallessa jossakin, ja tuonut ilmi vain jonkinlaisen itsensä varjon tai symbolin. Hän tyhjensi itsensä ja on kokonaan Kristuksessa. Kristus ei ole vain Jumalan pikkusormen pää, joka liikuttaa maailmaa, joka voi helposti vetäytyä, jota mikään ei voi koskaan uhata, joka ei oikeastaan ota koskaan mitään riskejä. Tullessaan ihmiseksi Jumala on toiminut täydestä ja antanut itsensä täydesti, jaottomasti. Hän on tullut, ei vain yhdeksi meistä, vaan omaksi itseksemme."

1.Moos. 8:1-11(pääsiäisyö)

 Tarina toivosta väkivallan ja ympäristötuhon maailmassa

syyskuun 11.päivänä vuonna 2001 terroristien ohjaamat matkustajakoneet lensivät päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja, pilvenpiirtäjiä, jotka hallitsivat Manhattanin katukuvaa ja jotka on ikuistettu moniin sarjafilmeihin ja elokuviin. 9/11 tuli symboliksi alkavan vuosituhannen pelolle ja ahdistukselle. Terrori-iskut ja sodat ovat leimanneet maailmaamme siitä lähtien.
Tuohon synkkään päivään ja käsittämättömään tekoon liittyy myös kertomus toivosta ja luonnon uskomattomasta kyvystä selviytyä. 

Muutama kuukausi terrori-iskun jälkeen eräs raivaustyöntekijä löysi tapahtumapaikalta, kraaterista joka tunnettiin nimellä Ground Zero, kiinanpäärynäpuun. Kaikki, mitä siitä oli jäljellä, oli mustaksi hiltynyt rungonpuolikas ja murskaantuneet juuret. Koko rungossa oli vain yksi elävä oksa. Puuta oltiin jo viemässä kaatopaikalle, mutta sen löytänyt nuori nainen pyysi, että puulle annettaisiin vielä mahdollisuus. Niinpä se vietiin hoidettavaksi Bronxin taimitarhaan. Tuon pahasti vaurioituneen puun henkiin herättäminen ei ollut mikään helppo tehtävä ja sen selviäminen oli epävarmaa. Mutta loppujen lopuksi se toipui. Ja kun se oli taas tarpeeksi vahva, se palautettiin istutettavaksi entiselle tontilleen 9/11 Memorial&Museum -kompleksiin. Keväällä sen oksat ovat valkeina kukista. Ihmiset tuntevat sen tarinan. He katselevat sitä ja pyyhkivät kyyneleitään. Se on luonnon resilienssin todellinen symboli – ja muistutus myös kaikesta siitä, mitä menetettiin yli 20 vuotta sitten. Puu tunnetaan nimellä the Survivor Tree – selviytyjäpuu. 

Erään toisen puun tarina on myös kertomisen arvoinen. Nagasakin kaupunkiin pudotettiin vuonna 1945 atomipommi, joka aiheutti kaupungissa absoluuttista tuhoa. Ydinräjähdyksen aikaansaama tulipallo oli synnyttänyt auringon lämpötilaa vastaavan lämmön – miljoonia asteita. Se teki ympäristöstä kuun maiseman, josta tutkijat sanoivat, ettei siellä kasvaisi vuosikymmeniin mitään. Mutta ihmeellisellä tavalla kaksi 500 vuoden ikäistä kamferipuuta oli jäänyt henkiin. Niistä oli jäljellä vain alaosat, ja niistäkin useimmat oksat olivat repeytyneet irti. Ruhjoutuneissa puissa ei ollut ainuttakaan lehteä. Mutta ne olivat elossa. Tänä päivänä toinen näistä puista on suurikokoinen puu. Sen paksussa rungossa on murtumia ja rakoja, joista sen voi nähdä olevan täysin musta sisältä. Silti joka kevät tuohon puuhun puhkeavat uudet lehdet. Monet japanilaiset pitävät puuta pyhänä muistomerkkinä rauhalle ja henkiinjäämiselle.

Kun koemme ilmastoahdistusta ja alamme vaipua epätoivoon sen suhteen, onko mitään enää tehtävissä, luonnon resilienssi, ihmeellinen kyky uudistua, antaa meille toivoa. Se ei yksin riitä, jos jatkamme piittaamatonta käytöstämme luontoa kohtaan,  mutta se on meidän liittolaisemme, kun haluamme suojella elämää.

Vielä yksi tarina New Yorkin selviytyjäpuusta: Jane Goodall, joka on omistanut elämänsä luonnonsuojelusta ja toivosta kertomiselle, kertoo, miten hän oli joku aika sitten katsomassa, kun selviytyjäpuun kukkien lehdet putoilivat maahan. Silloin hän näki pienen linnunpesän puussa. Siellä emolinnut ruokkivat poikasiaan, jotta ne kasvaisivat ja lentäisivät maailmaan. Ihmiset katselivat ihmeissään linnunpesää, joka oli rakennettu keskelle tuhon ja väkivallan muistomerkkiä. The Survivor Tree, joka oli pelastettu kuolemasta, ei ollut vain kasvattanut uusia lehtiä, vaan hoivasi myös toisten elämää.
(lähde. Jane Goodall – Douglas Abrams – Gail Hudson: Kirja toivosta. Docendo 2022)

2.Moos. 17:8-13 (5. su pääsiäisestä, 3.vsk 1.lk)

 Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka.

Gregorius Suuri tulkitsee tätä kohtaa Evankeliumisaarnassaan n:o 33 seuraavaan tapaan: 

"Laissa kerrotaan, että kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään. Mooses istuu kivellä, koska lailla on sijansa kirkossa. Mutta lain kädet ovat painavat, sillä se ei kärsi syntisiä laupiaasti, vaan uhkaa heitä ankaralla tuomiolla. Aaron tarkoittaa tässä voiman, Hur puolestaan tulen vuorta. Voiman vuori viittaa Vapahtajaamme. Profeetta Jesaja kirjoittaa: 'Herran pyhäkön vuori seisoo ylimpänä vuorista.' Tuli puolestaan viittaa Pyhään Henkeen, josta Vapahtaja itse sanoo: 'Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle." Samalla tavalla kuin Aaron ja Hur kannattelivat Mooseksen painavia käsiä ja siten kevensivät niitä, Jumalan ja ihmisen välimies tuli Pyhän Hengen tulen kanssa ja teki lain käskyistä (jotka olivat inhimillisesti ajatellen sietämättömän raskaat) siedettäviä, osoittamalla niiden hengellisen merkityksen. Hän tekee Mooseksen kädet keveiksi muuttamalla lain käskyjen painon syntien tunnustamisen voimaksi. Meille, jotka tätä voimaa saamme, hän lupaa armoa, vakuuttaessaan profeetan suulla: 'En minä tahdo, että jumalaton kuolee, vaan että hän kääntyy ja saa elää.'”

Gregorius esittää hätkähdyttävän kertomuksen siitä, miten Jumala rakkaudessaan rikkoo jopa omaa sanaansa vastaan:

"Kaikille meille syntisille hän sanoo niin kuin hän sanoi Israelille: 'Jos mies on ottanut eron vaimostaan, ja tämä on sen jälkeen naimisissa toisen kanssa, ei mies enää saa ottaa häntä vaimokseen.' Eikö tuo nainen ole silloin saastainen?  Jeremian kautta hän sanoo:'Sinä olet pettänyt minua monien rakastajien kanssa. Sinäkö siis saisit palata minun luokseni, sanoo Herra.' Herra antoi meille vertauksen petollisesta vaimosta. Hän kertoo, että mies ei tuollaisen haureuden jälkeen voi enää ottaa häntä vaimokseen. Mutta hän itse kumoaa kertomansa vertauksen armahtavaisuudessaan, kun hän sanoo, ettei avion rikkonutta vaimoa voi kukaan enää ottaa vaimokseen, ja kuitenkin hän itse odottaa meitä haureellisia sieluja luokseen! Ajatelkaa, veljet, miten väkevä asia armo on. Hän sanoo, ettei noin saa tehdä, ja sitten hän tekee itse niin, kaikkien tapojen vastaisesti. Katsokaa: hän itse kutsuu niitä, joita hän julistaa saastaisiksi – syleilläkseen heitä! Hän etsii niitä, joiden hän sanoo hylänneen hänet."

Minua viehättää myös kertomus siitä, miten eräs Raamatun lukija luki väärin, että "Aamor ja Huumor kannattelivat Mooseksen käsiä". Rakkaus ja huumori. Siinä mainiot raamatuntulkinnan neuvot.