Juhannuspäivä

Johannes Kastaja oli "huutavan ääni erämaassa." Häneen samastuvat sananjulistajat vaipuvat helposti pahantuulisuuteen sättien maailman pahuutta, kirkon sokeutta ja pappien huonoa elämää. Kuitenkin on hyvä muistaa vaikkapa seuraava Confessio Helvetica posteriorin kappale, jossa kerrotaan, että joskus kirkko näyttää kuolleen sukupuuttoon. Jumalalla on keinonsa, eivätkä ne ole välttämättä samat kuin meidän. Siteeraan tätä Heinrich Bullingerin laatimaa, vuonna 1566 julkaistua opillista dokumenttia siksikin mielelläni, koska se edustaa sinänsä tosikkomaisena pidettyä reformoitua teologiaa.

"Joskus käy niin, että Jumala vanhurskaassa tuomiossaan sallii sanansa totuuden, katolisen uskon ja oikean jumalanpalveluksen niin hämärtyä ja tulla laiminlyödyksi, että kirkko näyttää kuolleen sukupuuttoon niin,ettei sitä enää ole olemassa. Näin näemme käyneen Elian aikana ja muulloinkin. Samaan aikaan Jumalalla on tässä maailmassa ja sen pimeydessä todelliset palvojansa, eikä heitä ole vähän, vaan seitsemäntuhatta ja enemmänkin (1. Kun. 19:18, Ilm. 7:4,9) Apostoli huudahtaa: "Jumalan laskema perustus pysyy lujana, ja siinä on merkkinä nämä sanat:'Herra tuntee omansa'" jne (2.Tim. 2:19) Sen tähden kirkkoa voi kutsua näkymättömäksi - ei niin, että ne ihmiset joista kirkko koostuu olusivat näkymättömiä, vaan koska kirkko on meidän silmiltämme piilossa ja vain Jumalan tuntema, se usein pakenee ihmisten arviointikykyä." (17.15)

Matt. 13: 44-46 (2 su helluntaista. 2 vsk ev, v)

AARRE JA HELMI

John Dominic Crossan ajattelee, että vertaus oli alun perin tällaisessa muodossa:
Jumalan valtakunta on tällainen: Mies löysi aarteen jonkun toisen pellosta, peitti sen, myi kaiken ja osti sen pellon. (Mutta miten valtakunta on sellainen?)

Crossan kiinnittää huomion vertauksen eettiseen ristiriitaan. Jos löytäjä saa pitää, miksi hän osti pellon? Jos se kuuluu omistajalle, miksei siitä kerrottu hänelle? Tuomaan evankeliumi kertoo aarteesta niin, että ei sen koommin pellon omistaja kuin hänen poikansakaan tiedä pellossa olevasta aarteesta. Vasta kun poika myy pellon, ostaja löytää aarteen alkaessaan kyntää sitä (Tuom. ev. log. 109).

Helmi-vertaus korostaa toiminnan irrationaalisuutta: miten ihmeessä helmikauppiaan kannattaisi myydä pois kaikki (muut helmet) hankkiakseen yhden - vaikka kuinka arvokkaan? Crossan kysyy, onko tässä tarkoitus ylistää valtakuntaan tarttumisen rohkeutta vai osoittaa sen mahdottomuutta? Tuom ev. 8 kertoo aarre ja helmi-vertauksen hengessä kalastajasta, joka heittää muut kalat pois ja pitää vain suurimman.

Entä jos Jumala onkin se mies joka ostaa pellon ja helmen? Jos sinä oletkin se helmi, jonka vuoksi hän antaa kaiken ja tyhjentää itsensä! Silloin pellon epäselvät omistussuhteet tulevat ymmärrettäviksi. Saatana pitää sinua kuin omanaan, vaikka hänellä ei ole sellaista oikeutta.

Job 37:24 (Kolmin.p. 2. vsk 1.lk)

 Mutta Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaana

Vulgatan mukaan jakeen loppu kuuluu: "ne jotka pitävät itseään viisaana, eivät uskalla kontemploida häntä." Tästäpä Gregorius Suuri saa aiheen pohtia yhtä suosikkiteemoistaan eli ylpeyden ja nöyryyden suhdetta.

"Ne jotka ovat omasta mielestään viisaita, eivät voi ajatella Jumalan viisautta, koska he ovat sitä kauempana hänen valostaan, mitä vähemmän heissä on nöyryyttä. Siinä määrin kuin ylpeys paisuttaa heitä, he tulevat kykenemättömiksi kontemplaatioon. Mitä enemmän he pyrkivät loistamaan toisten rinnalla, sitä vähemmän heissä on totuuden valoa. Jos me haluamme todella olla viisaita ja mietiskellä tätä viisautta, tunnustakaamme nöyrästi tyhmyytemme. Hylätkäämme haitallinen viisaus ja oppikaamme kiitettävää typeryyttä!Onhan kirjoitettu: 'Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään.' Samoin: 'Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas.'[1.Kor. 1:28, 3:18] 

Ajatus siitä, että Jumalan viisaus on maailman silmissä hulluutta, voi kääntyä myös salaliittoteorioiksi ja vaihtoehtoisten totuuksien kannattamiseksi. "Valtamedia" ja "eliitti" ovat silloin vihollisia, joita vastaan hyökätään vaihtoehtoisten teorioiden voimalla. Gregoriuksen tulkinta ei antaudu tämän tulkinnan vietäväksi. Jumalan viisauden joutuu elämään omassa itsessäään kipeästi todeksi:

"Tässä maailmassa on tuskin hullumpaa asiaa kuin se, että ei pyri saamaan takaisin sitä mitä on menettänyt, antaa varkaiden viedä omaisuutensa, olla vastaamatta saamiinsa loukkauksiin loukkauksilla vaan kärsiä vielä uusiakin loukkauksia." Kristitty ei antaudu vallankäytön, alistamisen ja uhriutumisen peleihin.

Sitaatit teoksesta Moralia in Iob. 27.46.79.

Ps 148 (Luomakunnan sunnuntai)

 Tämän psalmin voi leikkiä näin:

Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa. [ylistys]

Ylistäkää häntä korkeuksissa! [yhdellä kädellä heilutetaan ylös]

Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä, [käsillä lennetään]

ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot! [marssitaan]

Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu, [tehdään käsillä pyöreä aurinko ja puolikuu]

ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet! [käsillä tähdet tuikkimaan]

Ylistäkää häntä korkeimmat taivaat [pyyhitään kädellä taivasta]

ja taivaankantta kattavat vedet! [veden liplatusta käsillä edessä]

Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä, [ylistys]

sillä hän on ne käskyllään luonut. [kädet ristiin rukoukseen]

Hän pani ne paikoilleen ainiaaksi, hän sääti niille järkkymättömät lait.

Ylistäkää Herraa, te jotka olette maan päällä, [liikutetaan käsiä edessä maaksi]

ylistäkää, syvyydet [kyykistys ja käsillä sukelletaan alas]

ja meren pedot! [irvistys]

Ylistäkää, tuli [käsillä liekkejä]

ja rakeet, [käsillä voimakkaasti ylös ja alas]

lumi [sormet heiluvat, käsivarrsilla ylös ja alas]

ja usva, [sormet nostetaan eteen ja heilutellaan niitä kuin usvaseinää]

ylistä, myrskytuuli, hänen käskyläisensä! [pyöritään ympäri]

Ylistäkää, vuoret ja kukkulat [kädet ylös ja yhteen vuoreksi]

hedelmäpuut ja setrit,

villipedot [irvistys ja murina]

ja karja, [tehdään käsillä sarvet otsalle]

maan matelijat [käsillä luikerrellaan kuin käärme]

ja taivaan linnut! [lennetään käsillä]

Ylistäkää Herraa, kuninkaat ja kansat, [käsillä kruunu päähän]

ruhtinaat ja kaikki maan mahtimiehet,

nuorukaiset ja neidot [osoitetaan itseensä]

vanhat [kävellään "kepin" kanssa kumarassa]

ja nuoret! [hypellään]

Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä! [ylistys]

(alkuperäinen idea ; Pieni on Suurin-lehti 2022)

Joh. 14:23-31 (Helluntai, 1.vsk. ev.)

Gregorius Suuren helluntaisaarna

1. Pyhä Henki on rakkaus. Johannes sanoo: ”Jumala on rakkaus.” Joka puhtaasta sydämestä kaipaa Jumalaa, epäilemättä jo omistaa hänet, jota rakastaa. Eikä kukaan voisi rakastaa Jumalaa, ellei hänellä jo olisi sitä, jota hän rakastaa.

Jos teiltä itse kultakin kysyttäisiin, rakastatteko Jumalaa, vastaisitte varmasti ja vakain mielin: ”Rakastan.” Evankeliumikappaleen alussa kuulitte, miten Totuus sanoi: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani.” Rakkauden toteen näyttäminen tapahtuu tekojen täytäntöönpanolla. Johannes sanoo kirjeessään näin: ”Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta ei pidä hänen käskyjään, hän valehtelee.”Me rakastamme Jumalaa todella, jos pidättäydymme mielihaluistamme noudattaaksemme hänen sanaansa. On selvää, että se, joka on yhä laittomien himojensa vallassa, ei todella rakasta Jumalaa, sillä hänen tahtonsa vastustaa Jumalaa.

2. ”Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Ajatelkaa, rakkaat veljet, millainen juhla se on, kun saa pitää Jumalaa vieraanaan! Jos joku rikas ja mahtava ystävä saapuisi taloonne, siivoaisitte talonne kauttaaltaan pikimmiten, ettei saapuvan ystävän katse osuisi mihinkään häiritsevään. Putsatkoon siis pahojen tekojensa lian pois se, joka valmistaa Jumalalle sieluunsa sijan.

Katso mitä Totuus sanoo: ”Me tulemme ja jäämme asumaan hänen luokseen.” On myös sellaisia, joiden sydämiin hän tulee, mutta ei jää sinne asumaan. He saavat kompunktiossa ajatuksen Jumalasta, mutta koetuksen hetkellä unohtavat koko kompunktion ja palaavat synnintekoonsa ikään kuin eivät olisi koskaan syntejään itkeneetkään. Sen sijaan se rakastaa Jumalaa todella, joka pitää hänen käskynsä. Hänen sydämeensä Herra tulee ja jää asumaan, koska Jumalan rakkaus läpäisee hänen sielunsa niin ettei hän luovu siitä kiusauksen aikanakaan. Se rakastaa todella, jota houkutus pahaan tekoon ei hallitse niin, että hän suostuisi siihen. Ihminen etääntyy taivaallisesta rakkaudessa siinä määrin kuin hän nauttii alhaisesta. Sen tähden sanotaan:  ”Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani.”

Tutkikaa siis itseänne, rakkaat veljet, ja selvittäkää, rakastatteko todella Jumalaa. Älköön kukaan hyväksykö sielultaan sellaista vastausta, johon ei liity tekojen todistus. Rakkaudesta Luojaan on kyseltävä kieleltä, mieleltä ja teoilta. Jumalan rakkaus ei ole koskaan jouten. Jos sitä on, se tekee suuria. Mutta jos se ei halua toimia, se ei ole rakkautta.

”Mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.” Rakkaat veljet, te tiedätte, että hän, joka puhuu, ainosyntyinen Poika, on Isän Sana. Näin ollen Pojan lausuma sana ei ole Pojan,  koska Poika on itse Isän Sana. ”Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne.”  Milloin hän muka ei olisi heidän luonaan, kun hän taivaaseen astuessaan lupasi heille: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Lihaksi tullut Sana sekä poistuu että pysyy. Hän poistuu ruumiillisesti, mutta pysyy jumaluudessaan. Hän lupaa olla heidän kanssaan, koska hän, joka poistuu heidän näkyvistään ruumiillisesti, on näkymättömästi heidän luonaan aina voimallaan.

”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” Monet teistä, veljeni, tietävät, että kreikan kielen sana ”parakleetti” tarkoittaa puolustajaa tai lohduttajaa. Häntä sanotaan puolustajaksi, koska hän tulee Isän vanhurskauden eteen eksyneiden syntisten puolesta. Sanotaan, että Henki, joka on samaa olemusta kuin Isä ja Poika, rukoilee syntisten puolesta, sillä hän saa Hengellä täytetyt ihmiset rukoilemaan. Paavali sanoo tästä: ”Henki itse puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.” Se, joka anoo, on vähäisempi kuin se, jolta anotaan. Miten voidaan sanoa, että Henki rukoilee, jos hän ei ole vähäisempi? Mutta Henki rukoilee niin, että hän sytyttää ne rukoilemaan, jotka hän täyttää. Tätä Henkeä kutsutaan myös lohduttajaksi, koska se valmistaa anteeksiantamuksen toivoon niitä, jotka surevat tekemiään syntejä ja niin huojentaa murheen ahdistamaa mieltä.

On perusteltua sanoa: ”Hän opettaa teille kaiken”. sillä jos tämä Henki ei ole kuulijan sydämessä, opettajan puhe on tehotonta. Sitä, että ymmärtää kuulemansa puheen, ei lueta sen ihmisen ansioksi, joka opettaa. Ellei ole olemassa sisäistä opettajaa, opettajan kieli työskentelee turhaan. Katsokaa nyt: te kuulette kaikki yhden äänen samalla tavalla, mutta ette ymmärrä kuulemanne äänen merkitystä samalla tavalla. Jos ääni ei ole erilainen, miksi ymmärrätte sen sydämissänne eri tavoin? Se johtuu siitä, että vaikka puhujan sanat kehottavat yhteisesti, on olemassa sisäinen Mestari, joka opettaa erikseen jokaista tuntemaan sanojen merkityksen. Tästä Hengen voitelusta Johannes sanoo: ”Hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa.” Puhe ei opeta mitään, ellei sielulla ole Hengen voitelua. Ei ole kyse vain ihmisten keskinäisestä opettamisesta. Itse Luojakaan ei voi opettaa ihmistä pelkillä sanoilla, ellei hän puhu ihmiselle myös Hengen voitelulla. Kain sai varmasti kuulla, ennen kuin hän ryhtyi veljesmurhaan: ”Olet tehnyt syntiä, pysähdy!” Mutta, hänen rikkomustensa takia, häntä opasti vain ääni eikä Hengen voitelu ja siksi hän saattoi kuulla Jumalan puheen mutta laiminlyödä sen tottelemisen.

Meidän on kysyttävä, miksi Hengestä sanotaan: ”Hän palauttaa mieleenne kaiken”, kun sana palauttaa (suggero) viittaa tuomiseen alhaalta (sub-gero)? Mutta voimme korvata sanan ”palauttaa” sanalla ”toimittaa” (subministro), jolloin näkymättömän Hengen sanotaan palauttavan, ei siksi että toisi meille tietoa alhaalta, vaan kätköstä. ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille.” Tänne jätän rauhan, niille, jotka pääsevät perille, minä annan sen.

---

Homilia in Evangelia XXX