Johannes Kastaja oli "huutavan ääni erämaassa." Häneen samastuvat sananjulistajat vaipuvat helposti pahantuulisuuteen sättien maailman pahuutta, kirkon sokeutta ja pappien huonoa elämää. Kuitenkin on hyvä muistaa vaikkapa seuraava Confessio Helvetica posteriorin kappale, jossa kerrotaan, että joskus kirkko näyttää kuolleen sukupuuttoon. Jumalalla on keinonsa, eivätkä ne ole välttämättä samat kuin meidän. Siteeraan tätä Heinrich Bullingerin laatimaa, vuonna 1566 julkaistua opillista dokumenttia siksikin mielelläni, koska se edustaa sinänsä tosikkomaisena pidettyä reformoitua teologiaa.
"Joskus käy niin, että Jumala vanhurskaassa tuomiossaan sallii sanansa totuuden, katolisen uskon ja oikean jumalanpalveluksen niin hämärtyä ja tulla laiminlyödyksi, että kirkko näyttää kuolleen sukupuuttoon niin,ettei sitä enää ole olemassa. Näin näemme käyneen Elian aikana ja muulloinkin. Samaan aikaan Jumalalla on tässä maailmassa ja sen pimeydessä todelliset palvojansa, eikä heitä ole vähän, vaan seitsemäntuhatta ja enemmänkin (1. Kun. 19:18, Ilm. 7:4,9) Apostoli huudahtaa: "Jumalan laskema perustus pysyy lujana, ja siinä on merkkinä nämä sanat:'Herra tuntee omansa'" jne (2.Tim. 2:19) Sen tähden kirkkoa voi kutsua näkymättömäksi - ei niin, että ne ihmiset joista kirkko koostuu olusivat näkymättömiä, vaan koska kirkko on meidän silmiltämme piilossa ja vain Jumalan tuntema, se usein pakenee ihmisten arviointikykyä." (17.15)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti