Augustinuksen mietteitä (hiljainen viikko)

Hiljaisen viikon musiikkielämys minulle on sveitsiläisen Frank Martinin oratorio "Golgotha". Se alkaa seuraavalla katkelmalta Augustinuksen "Tunnustuksista":

Mitenkä rakastitkaan meitä, hyvä Isä, joka et säästänyt ainoaa Poikaasikaan, vaan annoit hänet alttiiksi meidän syntisten edestä! (Room. 8:32) Miten rakastitkaan meitä, joiden puolesta Sinun Poikasi ei katsonut saaliiksensa olla Sinun kaltaisesi vaan nöyryytti itsensä hamaan ristin kuolemaan asti (Fil 2:6). Ja hänellä, ainoalla vapaalla kuolleitten joukossa, on valta antaa henkensä ja valta ottaa se jälleen (Joh. 10:18) Meidän puolestamme on hän Sinun edessäsi tullut voittajaksi ja uhriksi ja voittajaksi sen johdota, että hän on uhrannut itsensä. Meidän puolestamme hän on Sinun edessäsi pappi ja uhri, ja sen tähden pappi, että on uhri. Sinusta syntymällä ja meitä palvelemalla hän on meidät palvelijoista tehnyt lapsiksi Sinulle. Syystä on vahva toivoni hänessä, toivoni että sinä parannat kaikki minun sairauteni hänen kauttansa, joka istuu Sinun oikealla kädelläsi ja rukoilee Sinua puolestamme (Room 8:34). Muutoin vaipuisin epätoivoon. Sillä monet ja suuret ovat sairauteni, ne ovat monet ja suuret, mutta sinun lääkkeesi on niitäkin voimakkaampi. Me olisimme voineet luulla, ettei Sinun Sanallasi ole mitään yhteyttä ihmisten kanssa, ja langeta epätoivoon, jollei se olisi tullut lihaksi ja asunut meidän keskuudessamme.
(Confessiones X, 43)

Jes. 50: 4-10 (Palmusunn. 3.vsk.1.lk)

Herra, minun Jumalani, on antanut minulle taitavan kielen, niin että voin sanalla rohkaista uupunutta.


  לשון למוד on "oppineiden kieli" . Oppineisuuden ja älykkyyden olemassaolon tarkoitus on rohkaisu ja lohdutus. Jumala itse "virjoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa" (Jes. 40:29, sama "uupunutta" ilmaiseva sana)

Aamu aamulta hän herättää minut, herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin.

Jumala herättää minut kuulemaan kuin maisterismies (Vulg.). Se puolestaan tarkoittaa että:

Herra avasi minun korvani, ja minä tottelin, en väistänyt tehtävääni.

Käännökseen pitäisi sisältää kolme aspektia: 1) en ollut tottelematon, 2) en kääntynyt pois, 3) en kulje takaperin.

Minä tarjosin selkäni lyötäväksi ja poskieni parran revittäväksi, en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä.

Tämä jae on piinaviikon profetia, ks. esim. Mark. 14:65.

Herra, minun Jumalani, auttaa minua, siksi en pelkää häväistystä. Olen kovettanut kasvoni piikiven kaltaisiksi. Minä tiedän, etten jää häpeääni.

Kasvojen kovettaminen ei tarkoita "kovikseksi" rupeamista, vaan hellittämätöntä päättäväisyyttä tehtävässään.

sillä hän on lähellä, hän [joka] osoittaa syyttömyyteni - kuka voisi minua syyttää! Asettukaamme siis käymään oikeutta. Tahtooko joku ajaa kannetta minua vastaan? Astukoon hän esiin! Herra, minun Jumalani, on minun auttajani. Kuka voisi osoittaa minut syylliseksi? Nuo kaikki häviävät kuin vaate, jonka koi syö.

"Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä." (Joh. 8:46)

Se teistä, joka pelkää Jumalaa, kuulkoon Herran palvelijan sanaa. Joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan.

Lohdullisinta mitä tiedän. Juuri sille, joka on pimeydessä, kuuluu käsky ja lupaus luottaa Jumalaan. Ei vasta sitten kun on päässyt sieltä pois tai tietää miten sieltä päästään.

Joh. 6:35 (4. paastonajan sunn. 2.vsk ev)

Jeesus sanoi: Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.
"Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan", lupaa Jeesus (Matt. 5:6). Ravituksi tuleminen on eri asia kuin ahtaa itsensä täyteen. Gregorius Suuren mukaan aistilliset nautinnot herättävät kyllä ruokahalun, mutta sen jälkeen kun ne on täytetty, ne eivät enää tyydytä. Hengellisen nautinnon halu on vähäinen, mutta sen kokeminen tyydyttävää. Ensimmäisessä tapauksessa kuljetaan halusta kylläisyyteen ja siitä vastenmielisyyteen, jälkimmäisessä halusta kylläisyyteen, joka kasvattaa ruokahalua (Hom. in Ev. 36:1) Samalla tavalla kylläisyyden ja nälkäisyyden vuorovaikutusta kuvataan myös Sirakin kirjassa: "Jotka minua syövät, ne isoavat yhä lisää, ja jotka minua juovat, ne janoavat yhä lisää." (Sir. 20:21). Kannattaa lukea koko Joh 6:n leipäpuhe, niin ristiriidan merkitys selviää: "Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää (j.53) "Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän" (j.33) Se antaa elämän, se pitää minut Kristuksen yhteydessä (j. 56). Se on eri asia kuin omistaminen. Minut hän täyttää kokonaan, mutta häntä en voi silti kylliksi tuntea.

Tästä puhuu myös Augustinuksen rukous Sero te amavi:

"Myöhään olen rakastunut sinuun, kauneus, sinä ikivanha ja aina yhtä uusi,

myöhään olen alkanut rakastaa sinua.

Sinä olet ollut minussa, mutta minä olen ollut ulkopuolella.

Siellä ulkona olen sinua etsinyt ja hulluudessani ryntäillyt yli kaiken sen kauniin,

jonka sinä olet luonut.

Sinä olet ollut minun luonani, mutta minä en ole ollut sinun luonasi.

Kaukana sinusta olen kuunnellut sen viettelyksiä, jolla ei ole mitään pysyvyyttä sinusta irrallaan.

Sinä huusit minua kovalla äänellä ja riuhtaisit rikki minun kuurouteni hunnun.

Sinä seisoit edessäni salamanvalossa ja karkotit sokeuteni.

Sinä tulit minun luokseni kuin tuoksu tuulessa,

minä siemaisin sinut henkeeni ja nyt kaipaan sinua,

Minä maistoin sinua, nyt minulla on sinua nälkä, sinua jano.

Sinä kosketit minua ja nyt olen tulenlieska sinun rauhassasi."

Aam. 8: 11-12 (4. paastonajan sunn. 2.vsk 1.lk,v)

Koittaa aika - sanoo Herra Jumala -
jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää,
en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän.
Ihmiset hoippuvat mereltä merelle,
pohjoisesta itään he harhailevat
etsimässä Herran sanaa,
mutta eivät löydä.


"Työläiset tarvitsevat runoutta enemmän kuin leipää", julisti Simone Weil. Sanan nälkä on runouden nälkää, merkityksen nälkää. Nuoret tietävät kaiken hinnan mutta eivät minkään arvoa.
Tuo nälkä ja etsintä ajaa ihmisiä yhä korkeammalle ja kummallisimpiin suoritukseen. Ihmiset hoippuvat mereltä merelle: ajattele, että suomalaisten suosikkimatkakohde 70-luvulla oli Mallorca, 2000-luvulla Thaimaa. Kaikki alkaa olla nähty.
Internet mahdollistaisi kaiken ihmiskunnan viisauden löytämisen hetkessä, mutta mitä sieltä etsitään? Harmitonta ja ei niin harmitonta viihdettä. Sosiaalinen media merkitsee edes kuvitelmaa yhteydestä. Samoin porno. Että minä merkitsisin jotakin jollekin.
Yhä uusia huumeita. Masennukseen sairastuneita lapsia. Mitä merkitsee "Herran sana"? Sit että joku näkee mielen tässä kaikessa. "Etsi mitä etsit, mutta älä sieltä mistä etsit", sanoo Augustinus tänä sunnuntaina.
Ei teologista tutkimustakaan ole tehty milloinkaan niin paljon kuin nykyään. Kirkkoja on tuhansia, Raamattu lähes kaikkien saatavilla...miten niin on Jumalan sanan nälkä?


Siltä kuitenkin näyttää. Onko kyse vain siitä, että kun jokapäiväisen leivän hankkiminen ei täytä koko päivääni, peruslevottomuus ja epätoivo (joka Kierkegaardin mukaan on todiste siitä että meissä on jotain ikuista) nostaa päätään. Jumala on sen kaipauksen meihin asettanut. "Levoton on sydämemme, kunnes se löytää levon sinussa", sanoi Augustinus. Se on triviaali ja latistunut ajatus, mutta silti tosi. Niin kuin Jumalan rakkaus Kristuksessa. Se on löydettävä uudestaan, uutena. Sen opillinen ja liturginen muotoilu on tullut sille vankilaksi. Sen on murtauduttava ulos, kohdattava kuulija uutena ja vapauttavana sanana (huom! evankeliumia on saarnattu psykologisoidussa muodossa niin kauan, ettei sekään välttämättä toimi). Siihen tarvitaan sanan julistajia, Pyhä Henki sanan valaiskoon. 

Ei ihminen elä pelkästään leivästä. Joku voi ajatella, että hyvinruokitun länsimaalaisen on helppoa sanoa näin. Mutta kysypä niiltä, jotka joutuvat taistelemaan joka leipäpalasta: onko se muka ihmisarvoista elämää?

Luuk. 17:33 (paastonaika)

Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen. 

Nämä Jeesuksen sanat voi tulkita niinkin, että ne kertovat flow-kokemuksesta, jossa ihminen unohtaa itsensä. Asian on tehnyt tunnetuksi unkarilaissyntyinen amerikkalaispsykologi Mihaly Csikszentmihalyi (1930-2021).

Näyttää siltä, että ihminen voi kokea syvää iloa voidessaan unohtaa itsensä kokonaan. Kun emme askaroi oman itsemme parissa, meillä on mahdollisuus laajentaa käsitystämme siitä, keitä olemme. Kun tietoisuus itsestä katoaa, se voi johtaa transsendenssiin, tunteeseen, että olemuksemme rajat laajenevat. Shakinpelaajaat, kirurgit tai balettitanssijat voivat kertoa, kuinka tuntuu, että koko tiimi tai pelaajat sulautuvat yhteen. 

Tällaiset kertomukset eivät Csikszentmihalyin mielestä ole vain runollisia kielikuvia. Kun ihminen käyttää kaiken psyykkisen energiansa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen, pelin tai musiikkikappaleen kanssa, hänestä todella tulee osa toimintajärjestelmää, joka on suurempi kuin hän itsessään on aikaisemmin ollut.

Tällaista itsen kasvua tapahtuu vain, jos vuorovaikutus synnyttää iloa, siis jos se tarjoaa mahdollisuuksia toimintaan ja vaatii jatkuvaa taitojen harjoittamista. Fundamentalismi ja ääriliikkeet tarjoavat myös transsendenssia, jonka useat ihmiset ottavat mielihyvin vastaan. Tällöin ihminen ei kuitenkaan ole todellisessa vuorovaikutuksessa uskomusjärjestelmän kanssa, vaan luovuttaa psyykkisen energiansa sen valtaan.

Flow- kokemuksessa tapahtuva itsen katoaminen ja sen ilmestyminen entistä vahvempana flow'n jälkeen muodostavat erittäin tärkeän ja näennäisesti paradoksaalisen tapahtumakokonaisuuden. Joskus näyttää melkein siltä, että tietoisuuden itsestä täytyy kadota, jotta ihmiselle voisi rakentua voimakkaampi käsitys itsestään. Syy tähän on melko selvä. Flow- tilassa ihminen tahtoo tehdä parhaansa ja hänen täytyy jatkuvasti parantaa taitojaan. Sillä hetkellä hänen ei ole mahdollista miettiä, mitä se merkitsee itsen kannalta: jos hän tulisi tietoiseksi itsestään, kokemus ei olisi ollut kovin syvä. Mutta jälkeen päin, kun toiminta on ohi ja tietoisuus itsestä voi palata, se itse, jonka yksilö kohtaa, ei ole enää sama kuin ennen flow-kokemusta: uusien taitojen ja tuoreiden saavutusten tähden se on entistä rikkaampi. (Csikszentmihalyi: Flow, s.103-105)