torstai 20. kesäkuuta 2024

Juhannuspäivä

Kirkolla on aina toivoa

Johannes Kastaja oli "huutavan ääni erämaassa." Häneen samastuvat sananjulistajat vaipuvat helposti pahantuulisuuteen sättien maailman pahuutta, kirkon sokeutta ja pappien huonoa elämää. Kuitenkin on hyvä muistaa vaikkapa seuraava Confessio Helvetica posteriorin kappale, jossa kerrotaan, että joskus kirkko näyttää kuolleen sukupuuttoon. Jumalalla on keinonsa, eivätkä ne ole välttämättä samat kuin meidän. Siteeraan tätä Heinrich Bullingerin laatimaa, vuonna 1566 julkaistua opillista dokumenttia siksikin mielelläni, koska se edustaa sinänsä tosikkomaisena pidettyä reformoitua teologiaa.

"Joskus käy niin, että Jumala vanhurskaassa tuomiossaan sallii sanansa totuuden, katolisen uskon ja oikean jumalanpalveluksen niin hämärtyä ja tulla laiminlyödyksi, että kirkko näyttää kuolleen sukupuuttoon niin,ettei sitä enää ole olemassa. Näin näemme käyneen Elian aikana ja muulloinkin. Samaan aikaan Jumalalla on tässä maailmassa ja sen pimeydessä todelliset palvojansa, eikä heitä ole vähän, vaan seitsemäntuhatta ja enemmänkin (1. Kun. 19:18, Ilm. 7:4,9) Apostoli huudahtaa: "Jumalan laskema perustus pysyy lujana, ja siinä on merkkinä nämä sanat:'Herra tuntee omansa'" jne (2.Tim. 2:19) Sen tähden kirkkoa voi kutsua näkymättömäksi - ei niin, että ne ihmiset joista kirkko koostuu olisivat näkymättömiä, vaan koska kirkko on meidän silmiltämme piilossa ja vain Jumalan tuntema, se usein pakenee ihmisten arviointikykyä." (17.15)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Hes. 33: 30-33 (3. su helluntaista, 3.sk 1.lk)


”Ihminen, sinun maanmiehesi puhuvat sinusta seinänvierillä ja talojen ovilla ja sanovat toisilleen: ’Mennään kuulemaan, millainen sanoma Herralta nyt on tullut.’

Tässä kohtaa on hengellinen sanoma saanut some-julkisuutta ja medianäkyvyyttä. Tavoittavuuteen voidaan olla tyytyväisiä, ja uskonto on tämän päivän kiinnostava puheenaihe. Kaikki hyvin?


He tulevat miehissä luoksesi, istuvat edessäsi, niin kuin kansani kuuluu tehdä, ja kuuntelevat sinun puhettasi. Sen mukaisesti he eivät kuitenkaan elä. Heidän suunsa on täynnä valhetta, heidän sydämensä on keinottelun ja voiton lumoissa.


Ihmisten uskonnollisessa osallistumisessa ei ole moitteen sijaa. Siinä istutaan kuin uskovaiset ikään. Mutta sydän pysyy muuttumattomana. Suu ei kirjaimellisesti ottaen ole täynnä valhetta, vaan täynnä "ihanaa rakkautta" (agavim). Lopulta se tietysti on valheellista, koska sydän miettii samanaikaisesti pelkkää omaa etuaan. 


Sinä olet heille vain kuin lemmenlaulujen laulaja, kaunisääninen ja taitavasti soittava viihdyttäjä. He kuuntelevat puhettasi mutta eivät elä sen mukaan.


Tämä on "estetiikan teologian" kriittinen kohta. Sen paremmin tunteisiin vetoavuus (agavim) "kauneus" (jafe) kuin "taito" (tässä tov) ei todista sen paremmin julistuksen todenmukaisuudesta kuin siitäkään, että se vaikuttaa yhtään mitään. Uskonnosta voi tulla unnutusta, jolla paadutamme itsemme kuulemasta köyhien hätää ja puudutamme itsemme tekemästä yhtään mitään.


Mutta kun minun sanani toteutuvat - ja ne toteutuvat - he ymmärtävät, että heidän keskellään on ollut profeetta.”



Tästä käytetään uskonnonfilosofiassa ilmaisua eskatologinen verifikaatio.

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Matt. 16:24-27 (2. su helluntaista, 3. vsk ev)

"Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?"

Juuri tällä hetkellä minua koskettavat sanat "menettää sielunsa". Sielunsa voi nähtävästi myydä, mutta sitä ei voi ostaa. Kadotus on tässä kohtaa riipaiseva tosiasia. Ei ole kysymys siitä, voiko rakastava Jumala tuomita ihmisen ikuiseen kadotukseen, vaan siitä, että ihminen voi menettää tärkeimmän mitä hänellä on - itsensä. Ihminen voi kärsiä peruuttamattoman vahingon, ja tuon vahingon voi tuottaa itse itselleen.
Olenko minä turvassa tältä, minä joka luen työkseni Raamattua ja hoidan kirkon virkaa? Jumalan sana on oppaani ja turvani, mutta jos siitä tulee minulle väline osoittaa omaa etevyyttäni, se ei enää estä minua sulkemasta sydäntäni Häneltä, joka sanassaan minua kutsuu.
"Vaikka voittaisi omakseen koko maailman". Elämässä ei ole kysymys valloittamisesta vaan antautumisesta:

Elämä ottaa meitä kädestä
kun me otamme
elämää kädestä
Mitä lujemmin me otamme
sitä lujemmin se ottaa
Mitä kauemmas me kuljemme
sitä kauemmas se vie
ja pyytää meitä viemään
vielä kauemmas
Mitä lähemmäksi toisiamme kuljemme
sitä lujemmin pitelemme
elämää kädestä
Mitä kauemmaksi kuljemme
sitä lähemmäksi tulemme
elämää joka pitää meitä kädestä
 (Tommy Tabermann)

perjantai 24. toukokuuta 2024

Ef 1:3-14 (Kolmin.p. 3.vsk. 2.lk)

Monin tavoin tässä tekstissä annetaan ymmärtää, että kutsumisemme, työmme, perillepääsymme ja uskomme kaiken kaikkiaan on hänen käsissään, "joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa  ja päätöksensä mukaisesti." Se että me nyt uskomme, on osa Jumalan suunnitelmaa, joka on peräisin ajalta ennen maailman "perustamista". Meidät on määrätty pyhiksi ja nuhteettomiksi - se ei ole meidän aikaansaannostamme. Toki siitä seuraa eettinen imperatiivi: tästä johtuen meidä tulee elää hänen kirkkautensa ylistykseksi. Sanat "hänen (armonsa) kirkkauden kiitokseksi" esiintyvät jakeissa 6,12 ja 14. Jumalan hyvä tahto on peräisin jo luomisesta, ja se on täyttä todellisuutta "taivaallisissa" (en tois epouraniois), se tahto on itse Kristus, jossa kaikki taivaassa ja maan päällä yhdistetään. Sana anakefalaiosis viittaa siihen, että Kristuksesta on tehty kaiken pää. "Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa." (Kol .1:16-17)
Tämän kosmisen suunnnitelman todisteena on Pyhä Henki meissä: "Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa; hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen." (2. Kor.1:21-22)

"Jokainen joka on joskus tuntenut tämän olemassaolomme takana olevan perustavanlaatuisen mysteerin, ottaa rukouksen välttämättömyyden itsestäänselvyytenä, erityisesti kuuntelevan ja kontemploivan rukouksen. Jumalan ja luodun välinen suhde näyttäytyy nyt Jumalan käsittämättömän rakkauden ihmeiden perusteella syntyneenä. Ja Jumala itse, joka tämän suhteen perustaa, näyttäytyy perimmäisenä Rakastajana, niin että luodun pelkkä olemassaolo näyttäytyy latenttina rukouksena - luotu tarvitsee vain tietyn määrän tietoisuutta siitä mitä se todella on, ja se on puhkeava rukoukseen. Tämän voi nähdä Efesolaiskirjeen resiprookkisessa siunauksessa: 'Siunattu olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä Kristuksessa kaikella hengellisellä siunauksella taivaallisissa.'" (Hans Urs von Balthasar: Das betrachtende Gebet)

torstai 16. toukokuuta 2024

Joel 3:1-5 (Helluntai 3-vsk, 1.lk)




Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia.

Pyhä Henki on se, joka kuiskaa korvaamme: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Silloinkin, kun korviin kantautuu uutisia järjettömistä väkivallanteoista, hän haluaa saada meidät katsomaan eteenpäin. Kun käsittämätön pahuus saa meidät ajattelemaan, että tämä elämä on täysin sattumanvaraista ja ilman mitään mieltä, Pyhä Henki muistuttaa Jumalan lupauksista: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia.” Teidän nuorukaisenne näkevät näkyjä ja vanhuksenne enneunia. Aikana, jolloin nuoret ihmiset eivät ole kuluttajia kummempia ja suuret ideologiat ovat kuolleet, muistan, että Jumala kutsuu näkemään näkyjä paremmasta maailmasta, joka ei vielä ole totta. Ja kun vanhukset ovat hylättyjä, peloissaan ja kaipaavat vain mennyttä aikaa (tai kuolemaa) minulle kerrotaan että he tulevat kertomaan innovaatioista , jotka ovat teknokraateille hepreaa.

Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä.

Pyhä Henki on tasa-arvon lähde. Hän antaa lahjojaan kyselemättä yhteiskuntaluokkaa, koulutustaustaa, uskovaisuuden astetta tai edustuskelpoisuutta. Kristinusko levisikin ensimmäisinä vuosisatoina ennen kaikkea orjien uskontona. Kristus antoi äänen niille, joiden mielipiteillä ei ollut merkitystä. Kristinusko ei ollut yhteiskunnallinen orjien vapautusliike, mutta siitä tuli sellainen. Paavali neuvoi korinttilaisia (1.Kor.7): ”Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana.” Paavali muistuttaa, että kristittyjen keskinäinen tasa-arvo on jotain syvempää kuin ulkoiset luokkaerot: ”Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama.* Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja.” Uusi testamentti ei sisällä orjien vapautusohjelmaa. Kuitenkin voidaan ajatella, että orjuuden lakkauttaminen oli ohjelmoitu kristinuskoon. Jossakin vaiheessa ihmiset alkoivat ajatella, että jos kerran Kristuksessa Jeesuksessa ei ole orjaa eikä vapaata, miksi me ihmiset teemme tällaisia rajoja? ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” Yhä edelleen on syytä kysyä, miksi meidän täytyisi pitää kiinni perityistä sukupuolirooleista, kun kerran Kristuksessa se on yhdentekevää. Tärkeä kysymys on, näemmekö hiljalleen kasvaneen käsityksen demokratiasta, ihmisoikeuksista ja sukupuolisesta tasa-arvosta Pyhän Hengen työnä vai luopumisena kristillisestä perinteestä? Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi!

Minä annan teidän nähdä merkkejä taivaalla ja maan päällä: verta, tulta ja savupatsaita.

Tämä kuva tuo nykyajan uutiskuvamateriaaliin tottuneelle mieleen sotatantereen. Siinä on kuitenkin kolme tärkeää vertausta Pyhästä Hengestä. Pyhän Hengen liturginen väri on punainen. Se tulee verestä ja muistuttaa marttyyreista, Kristuksen veritodistajista. Kun Pyhän Hengen vertauskuva on veri, se ei tarkoita kuitenkaan vain veren vuodattamista, vaan verenkiertoa elämän merkkinä. Se, että Pyhä Henki on eläväksi tekijä, tulee ilmi yhdessä helluntain Vanhan testamentin teksteistä: ”Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.” (Hes.36:26) Tuli on ensimmäisiä kristillisiä Pyhän Hengen kuvia. Johannes Kastaja kertoi, että hänen jälkeensä tulee Messias, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Helluntaina Pyhä Henki tuli kuin tulenlieskat opetuslasten päälle. Sana Henki on hepreassa ja kreikassa sama kuin tuuli ja hengitys. Myös savu voi olla Pyhän Hengen vertauskuva, sillä ei savua ilman tulta.

Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja pelottava.


Raamatun kuvat tulevaisuudesta ovat pelottavia. Tai ne voidaan saada tuntumaan pelottavilta. Se, että maailmassa on sotia, luonnonmullistuksia ja muita järkyttäviä asioita, ei ole kristinuskolle yllätys. Me uskomme Jumalan suunnitelmaan, jota mitkään vallat eivät voi järkyttää. Viime sunnuntaina kuulimme, miten Jumala on asettanut Kristuksen ”istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa.” (Ef.1:20-21)

Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.

Se, että huutaa avukseen Herran nimeä, on jo Pyhän Hengen työtä. Se, että kaipaa Jumalaa, on jo merkki siitä että hän on lähellä. Jesajan kirjassa Jumala sanoo: ” Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ’Tässä minä olen.’" (Jes.58:9) Pelastuksen ehdot ovat vähäiset, oikeastaan niitä ei ole ollenkaan: jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.

Matt 11:25-30 (15. su helluntaista, 3.vsk ev)

Paul Tillich kysyy, mikä on se kuorma, josta Jeesus meidät vapauttaa? On selvää, että Jeesus ei vapauta meitä jokapäiväisistä velvollisuuksi...