Luuk. 14:1-6 (18. su helluntaista, 1.vsk ev)

Jeesus tuli sapattina erään juutalaisten neuvoston jäsenen kotiin. Fariseukset seurasivat häntä haukan silmin, parantaisiko hän paikalla olevan vesipöhöstä kärsivän miehen. Jeesus kysyi fariseuksilta ja laintuntijoilta, jotka seisoivat hänen ympärillään: "Antaako laki luvan parantaa ihmisen sapattina?" Kun vastausta ei kuulunut, Jeesus tarttui sairaan käteen, paransi hänet ja lähetti pois. Muille Jeesus sanoi: "Kuka teistä ei tee sapattina työtä, jos teidän poikanne tai härkänne putoaa kaivoon? Ettekö heti ryhdy nostamaan niitä sieltä ylös?" Vieläkään hän ei saanut vastausta.
(Elävä uutinen)

Jeesuksen isäntä oli "fariseusten johtomies" jonka luokse hänet ilmeisesti sapattijumalanpalveluksen jälkeen kutsuttiin "syömään leipää." Fariseusten tarkkailemista ilmaiseva sana paratēreo esiintyy UT:ssa lähes yksinomaan kielteisessä merkityksessä, uskonnollisena kyttäämisenä (Mk 3:2, Gal 4:10). Jeesuksen kysymys "saako sapattina parantaa" saattaa uskonnon ekspertit kiusalliseen tilanteeseen. Parantaminenhan on hyvä asia - ilman muuta, myhäilisi teologi. Mutta voisiko sitä millään tehdä joskus toiste, hän jatkaisi. Terävämpi kaveri saattaisi jopa sanoa, että onpa tahallisen provosoiva kysymys. Tottakai sapattisäännökset näyttävät naurettavilta, jos niitä lähestytään noin. Jeesuksella on asennevika. Vastauksena on kiusallinen hiljaisuus. Jeesus panee toimeksi, parantaa miehen ja lähettää hänet pois. Ennen kuin Jeesus paransi miehen, käytetään sanaa epilabomenos, joka kääntyy helposti "tarttui häneen", mutta voi sisältää myös ajatuksen: "kohtasi hänet". Jeesus yrittää saada fariseukset vielä ajattelemaan asiaa omalla kohdallaan: jos oma poikasi tai härkäsi (tai vaikkapa vain aasi, sanovat jotkut editiot) putoaa kaivoon, mitä teet? Ammattiuskovaiset eivät vieläkään saa sanaa suustaan. Heillä ei ole mitään järkevää vastattavaa Jeesuksen kysymyksiin, mutta eivät he noin vain voi luopua omaksumastaan oikeauskoisuudesta. Sapatin noudattaminen on sentään juutalaisen uskonnon sydän. Vähän niin kuin meikäläisen protestanttisuuden raamatullisuus.

Matt. 6: 25-34 (16. su helluntaista, 1. vsk ev)

 Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Ei varmaan kukaan, mutta lyhentää voi. Murehtiminen voi lyhentää elämää hyvinkin. Äärimmäisessä tapauksessa ihminen menettää kokonaan elämänhalunsa, lievemmässäkin tapauksessa stressi vie unen ja ruokahalun ja lyhentää siten elämää. Ei ole hippien haihattelua tämä. Jeesus Sirak sen taisi jo sanoa:

"Älä uppoudu murehtimaan asioita, älä kiusaa itseäsi huolia hautomalla. [älä ehtimiseen murehdi syntejäsi, Hepr. Sir.] Iloinen sydän pitää ihmisen hengissä, valoisa mieli lisää elinpäiviä. Muista iloita, innosta itseäsi ja pidä murheet loitolla.

Murehtimiseen on moni kuollut, eikä huolten kantamisesta ole hyötyä. Kateus ja katkeruus vähentävät elinpäiviä, huolet vanhentavat ihmisen ennen aikojaan. Iloinen ihminen aterioi hyvillä mielin ja pitää arvossa ruokiaan." (Sir. 30: 21-25)

2. Kor. 3:6 (13. su helluntaista, 1.vsk, 2.lk)

Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Tätä kohtaa käsittelevässä teoksessaan "Henki ja kirjain" Augustinus selittää, että pelkkä Jumalan tahdon tietäminen ei riitä, tarvitaan myös Hengen läsnäolo, joka saa haluamaan Jumalan tahdon toteutumista. "Armoa ei näet anneta sen perusteella, että olemme tehneet hyviä tekoja, vaan sitä varten, että kykenisimme niitä tekemään." (10,16) "Vaikka ihmisen itsensä kuuluu pyrkiä synnittömyyteen, jo pyrkiminenkin on Jumalan lahja." (2,2)
"Oikein eläminen perustuu varsinaisesti siihen, että hän Pyhän Hengen kautta vuodattaa rakkauden niiden sydämiin, jotka hän on ennalta tuntenut ennalta määrätäkseen, ennaltamäärännyt kutsuakseen, kutsunut vanhurskauttaakseen ja vanhurskauttanut kirkastaakseen [vrt. Room. 8:29-]" (5,7)
Kun Jeremia lupaa, että Jumala kirjoittaa lakinsa ihmissydämiin, se tarkoittaa Augustinuksen mukaan vain Pyhän Hengen läsnäoloa (21,36)
Tämän klassisen selvityksen lisäksi tulkitsen tämän tarkoittavan sitäkin, ettei Jumala jää Raamatun sivuille. Jeesuksen etiikka ei ole apinoitavissa. Tarvitaan elävää suhdetta, painiskelua.

Sananl. 28:13-14 (12. su helluntaista 1.vsk 1.lk)

Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon. Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa, tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä.
Rikkomuksensa salaamista merkitsevä sana tarkoittaa vaatettamista, verhoamista. Tunnustamista vastaava sana pohjautuu, sikäli kuin oikein arvaan, verbiin מדד, "mitata, oikaista itsensä." Väärien tekojensa, epäonnistumisiensa ja häpeällisten virheidensä peittely ja selittely ei johda mihinkään. Ehkä en jää kiinni, mutta en myöskään pääse irti. Suoraselkäinen vastuun ottaminen kaikesta omasta vääryydestä syyttämättä olosuhteita, geenejä tai yleistä käytäntöä johtaa - ehkä yllättäen - armon kokemiseen.
Jakeen 14 alkuosa on hepreaksi suurin piirtein: "Autuas ihminen, joka on jatkuvasti peloissaan." Pelko phd  sisältää myös ilon sivumerkityksen vapinan ohella. Sen partisiippimuoto merkitsee myös varovaisuutta. "Pyhä pelko" on ihan hyvä käännös. Pelokkuudesta ei ole kysymys, sillä sen vastakohtana on sydämen kovettaminen. Se, joka kuvittelee tulleensa valmiiksi, ei kohtaa armoa eikä enää opi mitään. Oletko huomannut, että "Jumalan pelko" tarkoittaa myös hämmästystä ja ihastusta? Ehkä sitä on juuri se lasten kaltaisuus, jota Jeesus niin ylistää.

Apt. 20:17-24 (10.sunn helluntaista 3.vsk 2.lk )

"Olen palvellut Herraa nöyrin mielin, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa."

Paavalin palvelutehtävällä on kolme perusominaisuutta. Ensimmäinen niistä on nöyryys. Paavali kokee olevansa evankeliumin orja, ei erityisasiantuntija. Nöyryys ei silti ole alistumista ihmisten mielipiteille, vaan Herralle. Paavalille oli erityisen tärkeää, ettei hän vaatinut itselleen mitään(2.Kor. 10:1,11:7). Kyyneleet - toinen ominaisuus- kertovat siitä huolenpidosta, jota hän tuntee ihmisiä kohtaan (Room. 9:2, 2.Kor. 2:4). Kolmas asia on kestävyys vastarinnasta huolimatta.

"En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut sanaa ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne."

Paavalin julistuksen sisältönä on ollut se,mistä on hyötyä kuulijoille, ei välttämättä se,mitä kuulijat haluaisivat kuulla. Opetus on tapahtunut sekä yhteisissä kokoontumisissa että yksityisesti.

"Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen."

Jotkut ovat tulkinneet tämän niin että juutalaisille on julistettu sanomaa uskosta Jeesukseen ja pakanoille parannuksen tekemistä . Molemmat tarvitsevat kuitenkin molempia, eikä toista ole ilman toista. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, julisti Jeesus (Mark. 1:15).