Gregorius Suuren helluntaisaarna
1. Pyhä Henki on rakkaus. Johannes sanoo: ”Jumala on
rakkaus.” Joka puhtaasta sydämestä kaipaa Jumalaa, epäilemättä jo omistaa hänet, jota
rakastaa. Eikä kukaan voisi rakastaa Jumalaa, ellei hänellä jo olisi sitä, jota
hän rakastaa.
Jos teiltä itse kultakin kysyttäisiin, rakastatteko Jumalaa,
vastaisitte varmasti ja vakain mielin: ”Rakastan.” Evankeliumikappaleen alussa
kuulitte, miten Totuus sanoi: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun
sanaani.” Rakkauden toteen näyttäminen tapahtuu tekojen täytäntöönpanolla.
Johannes sanoo kirjeessään näin: ”Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta ei
pidä hänen käskyjään, hän valehtelee.”Me rakastamme Jumalaa todella, jos pidättäydymme mielihaluistamme
noudattaaksemme hänen sanaansa. On selvää, että se, joka on yhä laittomien
himojensa vallassa, ei todella rakasta Jumalaa, sillä hänen tahtonsa vastustaa
Jumalaa.
2. ”Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen
ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Ajatelkaa, rakkaat veljet, millainen juhla
se on, kun saa pitää Jumalaa vieraanaan! Jos joku rikas ja mahtava ystävä saapuisi
taloonne, siivoaisitte talonne kauttaaltaan pikimmiten, ettei saapuvan ystävän
katse osuisi mihinkään häiritsevään. Putsatkoon siis pahojen tekojensa lian
pois se, joka valmistaa Jumalalle sieluunsa sijan.
Katso mitä Totuus sanoo: ”Me tulemme ja jäämme asumaan hänen
luokseen.” On myös sellaisia, joiden sydämiin hän tulee, mutta ei jää sinne
asumaan. He saavat kompunktiossa ajatuksen Jumalasta, mutta koetuksen hetkellä
unohtavat koko kompunktion ja palaavat synnintekoonsa ikään kuin eivät olisi
koskaan syntejään itkeneetkään. Sen sijaan se rakastaa Jumalaa todella, joka
pitää hänen käskynsä. Hänen sydämeensä Herra tulee ja jää asumaan, koska
Jumalan rakkaus läpäisee hänen sielunsa niin ettei hän luovu siitä kiusauksen
aikanakaan. Se rakastaa todella, jota houkutus pahaan tekoon ei hallitse niin,
että hän suostuisi siihen. Ihminen etääntyy taivaallisesta rakkaudessa siinä määrin kuin hän nauttii
alhaisesta. Sen tähden sanotaan: ”Se,
joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani.”
Tutkikaa siis itseänne, rakkaat veljet, ja selvittäkää,
rakastatteko todella Jumalaa. Älköön kukaan hyväksykö sielultaan sellaista
vastausta, johon ei liity tekojen todistus. Rakkaudesta Luojaan on kyseltävä
kieleltä, mieleltä ja teoilta. Jumalan rakkaus ei ole koskaan jouten. Jos sitä
on, se tekee suuria. Mutta jos se ei halua toimia, se ei ole rakkautta.
”Mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan
Isän, joka on minut lähettänyt.” Rakkaat veljet, te tiedätte, että hän, joka
puhuu, ainosyntyinen Poika, on Isän Sana. Näin ollen Pojan lausuma sana ei ole
Pojan, koska Poika on itse Isän Sana. ”Tämän
minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne.” Milloin hän muka ei olisi heidän luonaan, kun
hän taivaaseen astuessaan lupasi heille: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne
kaikki päivät maailman loppuun asti.” Lihaksi tullut Sana sekä poistuu että pysyy. Hän poistuu ruumiillisesti, mutta
pysyy jumaluudessaan. Hän lupaa olla heidän kanssaan, koska hän, joka poistuu
heidän näkyvistään ruumiillisesti, on näkymättömästi heidän luonaan aina
voimallaan.
”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää,
opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.”
Monet teistä, veljeni, tietävät, että kreikan kielen sana ”parakleetti”
tarkoittaa puolustajaa tai lohduttajaa. Häntä sanotaan puolustajaksi, koska hän tulee Isän vanhurskauden eteen
eksyneiden syntisten puolesta. Sanotaan, että Henki, joka on samaa olemusta
kuin Isä ja Poika, rukoilee syntisten puolesta, sillä hän saa Hengellä täytetyt
ihmiset rukoilemaan. Paavali sanoo tästä: ”Henki itse puhuu meidän puolestamme
sanattomin huokauksin.” Se, joka anoo, on vähäisempi kuin se, jolta anotaan. Miten voidaan sanoa, että
Henki rukoilee, jos hän ei ole vähäisempi? Mutta Henki rukoilee niin, että hän
sytyttää ne rukoilemaan, jotka hän täyttää. Tätä Henkeä kutsutaan myös
lohduttajaksi, koska se valmistaa anteeksiantamuksen toivoon niitä, jotka
surevat tekemiään syntejä ja niin huojentaa murheen ahdistamaa mieltä.
On perusteltua sanoa: ”Hän opettaa teille kaiken”. sillä jos
tämä Henki ei ole kuulijan sydämessä, opettajan puhe on tehotonta. Sitä, että
ymmärtää kuulemansa puheen, ei lueta sen ihmisen ansioksi, joka opettaa. Ellei
ole olemassa sisäistä opettajaa, opettajan kieli työskentelee turhaan. Katsokaa
nyt: te kuulette kaikki yhden äänen samalla tavalla, mutta ette ymmärrä
kuulemanne äänen merkitystä samalla tavalla. Jos ääni ei ole erilainen, miksi
ymmärrätte sen sydämissänne eri tavoin? Se johtuu siitä, että vaikka puhujan
sanat kehottavat yhteisesti, on olemassa sisäinen Mestari, joka opettaa
erikseen jokaista tuntemaan sanojen merkityksen. Tästä Hengen voitelusta
Johannes sanoo: ”Hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa.” Puhe ei opeta mitään, ellei sielulla ole Hengen voitelua. Ei ole kyse vain
ihmisten keskinäisestä opettamisesta. Itse Luojakaan ei voi opettaa ihmistä
pelkillä sanoilla, ellei hän puhu ihmiselle myös Hengen voitelulla. Kain sai
varmasti kuulla, ennen kuin hän ryhtyi veljesmurhaan: ”Olet tehnyt syntiä,
pysähdy!” Mutta, hänen rikkomustensa takia, häntä opasti vain ääni eikä Hengen voitelu ja
siksi hän saattoi kuulla Jumalan puheen mutta laiminlyödä sen tottelemisen.
Meidän on kysyttävä, miksi Hengestä sanotaan: ”Hän palauttaa
mieleenne kaiken”, kun sana palauttaa (suggero)
viittaa tuomiseen alhaalta (sub-gero)?
Mutta voimme korvata sanan ”palauttaa” sanalla ”toimittaa” (subministro), jolloin näkymättömän
Hengen sanotaan palauttavan, ei siksi että toisi meille tietoa alhaalta, vaan
kätköstä. ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille.” Tänne
jätän rauhan, niille, jotka pääsevät perille, minä annan sen.
