Joulun 1914 ihme
Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat, hän jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.
Ensimmäinen maailmansota 1914-1918 oli valtava tragedia, joka aloitti verisen 1900-luvun sotien sarjan. Kun sota alkoi, kaikki kuvittelivat sen olevan pian ohi. Mutta joulukuuhun 1914 mennessä sotilaista oli kuollut jo miljoona. Hevosten, rumpujen ja torvien siivittämäksi aiottu sankarillinen taistelu muuttui järjettömäksi teurastukseksi. Tänä epätoivoisena aikana syttyi kuitenkin pieni, mutta kirkas valonlähde. Jouluna 1914 rintamilla tapahtui jotain, kun eri puolilla taistelevat sotilaat ymmärsivät hetken ajan, että he ovat kaikki ihmisiä.
Ison-Britannian sotilasjohto lähetti joulun alla rintamalle huolestuneen viestin: "Vihollinen saattaa hyvinkin hyökätä joulun tai uudenvuoden aikaan. Olkaa valppaina."
Jouluaattona 2nd Queen's Regimentin Albert Moren räpäyttää silmiään toisenkin kerran. Mitä vastapuolella oikein tapahtuu? Valot syttyvät yksitellen. Moren näkee lyhtyjä, soihtuja ja...joulukuusia? Sitten hän kuulee laulun sanat: "Stille Nacht, Heilige Nacht." Laulua ei ole koskaan kuulostanut hänen korvissaan niin kauniilta. "En unohda sitä koskaan", Moren totesi myöhemmin, "se oli elämäni kohokohtia."
Britit vastaavat laulamalla "The First Noel". Saksalaiset taputtavat ja vastaavat "O Tannenbaumilla". Lopulta viholliset laulavat yhdessä latinaksi "Adeste fideles." "Se oli aivan uskomatonta", kiväärimies Graham Williams muisteli myöhemmin, "kaksi kansaa laulaa samaa joululaulua kesken sodan."
Toisella rintamalohkolla kerrotaan, että saksalaisten juoksuhaudoista huudettiin: "Haluatteko tupakkaa?" ja skotlantilaiset sotilaat nousivat ei-kenenkään maalle. Vihollliset tupakoivat, juttelivat ja nauroivat yhdessä. Pari tuntia aiemmin he olivat yrittäneet tappaa toisensa!
On dokumentoitu myös saksalaisten ja englantilaisten välinen jalkapallo-ottelu joulupyhinä. Vihollissotilaat vaihtoivat lahjoja: suklaata, sikareja, viiniä. Useimmat britit olivat hämmästyneitä siitä, miten mukavia saksalaiset olivat. Kotimaassa brittien mieliä oli lietsottu propagandalla, jonka mukaan saksalaiset olivat hirviöitä, jotka surmasivat vauvoja pistimillä ja hirttivät pappeja kirkonkelloihin. Vastapuolella oli samanlaista disinformaatiota: saksalaislehdet kirjoittivat, että ranskalaiset ja englantilaiset ovat niin jumalattomia, etteivät he edes vietä joulua!
Tarinaa joulun 1914 spontaanista rauhasta pidettiin pitkään myyttinä, tai jopa epäisänmaallisena propagandana. Mutta tapahtumat on hyvin dokumentoitu ja silminnäkijäkertomuksia on useita. Jos sotilaista olisi ollut kiinni, he olisivat lopettaneet sodan tuolloin. Mutta kenraalit, jotka eivät koskaan nähneet vihollista ihmisenä, ja joiden asema riippui sotaa lietsovista poliitikoista, eivät antaneet verenvuodatuksen loppua, kuten tiedämme.
Rutger Bregman on kertonut edellä olevat tapahtumat kirjassaan Hyvän historia. Hän kirjoittaa:
"Sotilaiden vanhoja kirjeitä lukiessani mieleeni nousee kysymys: jos kerran he pystyivät siihen kesken julman sodan, joka oli jo vienyt miljoonan sotilaan hengen, mikä estää meitä - nykyaikana - nousemaan omista juoksuhaudoistamme? Myös meidän välillemme luovat demagogit ja vihankylväjät juopaa. Aikanaan Daily Mailin tapaiset lehdet kirjoittivat verenhimoisista hunneista: nyt ne kirjoittavat varastelevien, murhaavien ja raiskaavien pakolaisten invaasioista, kuinka he vievät työpaikkamme, ovat liian laiskoja tekemään töitä ja lopettavat vielä joulunkin. Näin yhteiskuntaan pumpataan vihaa, eikä vain lehtien kautta, vaan muös blogeissa ja sosiaalisessa mediassa. Paraskin faktantarkistaja [eika Bregman tiennyt, että faktantarkistus somessa loppuu] on voimaton sen vihan edessä joka pyyhkii ylitsemme."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti