Kun katsoo suurta ja kaunista luomakuntaa, katsoo samalla sen tekijää
Uusi apokryfikirjojen käännös on suorasukainen, ja pidän siitä. Jos tarkkoja ollaan, sanat analogōs ho genesiurgos antaa ymmärtää, että Luojan katseleminen luomakunnassaan ei ole välitöntä, vaan analogista. Luojan suuruus nähdään vertailemalla, kuten vanha käännös ilmaisi. Mutta tekstiyhteys (jakeet 1-9) moittii ihmisiä siitä, miksi kauneus ei saa heitä uskomaan Jumalaan.
Koska Jumala on luonut maailman kauniiksi ja meidät kauneutta varten, kauneus on yhtä aikaa objektiivinen ja subjektiivinen totuus, kuten Marsilio Ficino (1433-1499) kirjoitti Plotinos -kommentaarissaan:
"Kauneus, milloin ikinä se meidät kohtaa, herättää mielihyvää ja hyväksyntää, sillä se on yhdenmukainen meissä synnynnäisesti olevan kauneuden idean kanssa ja vastaa sitä."
Jumalan kauneus ei ole ollut kristillisen dogmatiikan locus aikoihin. Siksi on virkistävää, että kenties merkittävin elossa oleva luterilainen teologi Robert Jenson päättää kolminaisuutta käsittelevän systemaattisen teologiansa 1. osan nimenomaan tähän aiheeseen.
"Jumala on oleminen, ja siksi hän on totuus ja kauneus ja hyvyys. Adjektiivina hän on tiedettävä, rakastettava ja nautittava. Mitään mitään näistä kolmesta ei voi ymmärtää erikseen muista. "
Jensonin triniteettiopin viimeinen havainnollistaminen on suuri fuuga. Jumalan voi sanoa olevan melodia. Ja koska tuossa laulussa on kolme laulajaa, Jumala on suuri fuuga. Meidän "paikkamme Jumalassa" on olla mukana tässä fuugassa. Jensonin sanoin, Jumala on "tilava".
Felix Mendelssohn sanoi, että musiikin välittämät ajatukset eivät suinkaan ole liian epämääräisiä, vaan liian täsmällisiä niin että niitä voitaisiin sanoin ilmaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti