Pyhäinpäivä, yleistä

Uskallammeko toivoa kaikkien pelastumista?

Kallistos Ware pohtii näin otsikoidussa artikkelissaan kysymystä, jolle ortodoksinen teologia antaa kenties enemmän tilaa kuin läntisen kirkon juridinen pelastusoppi. Virallisesti ortodoksinen kirkko ei opeta, että helvetin rangaistus joskus päättyisi, mutta joidenkin merkittävien teologien ajattelu antaa ymmärtää näin. Mieleen tulee ensiksi epäilyttävä Origenes, mutta myös arvovaltainen ja oikeauskoiseksi tunnustettu Gregorios Nyssalainen opettaa, ettei Jumalan rakkaudella voi olla rajaa - pahuuskaan ei voi sitä asettaa. Iisak Niniveläinen (n. 613-700) sanoo suoraan:

"Ei ole armahtavan Luojan tapaista luoda järjellisiä olentoja saadakseen syöstä heidät säälimättömästi herkeämättömään kärsimykseen."

Gehenna tai helvetti on puhdistumisen paikka, jonka tarkoituksena on edistää Jumalan suuren suunnitelman toteutumista, "että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1. Tim. 2:4) Iisakin tärkein perustelu helvetin rangaistuksen rajallisuudelle on Laulujen laulun sana rakkaudesta: "Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa" (8:7). Jumalan rakkaus, jota mikään ei voi tukahduttaa ja jolla ei ole rajoja, tulee voittamaan lopulta pahan.

"Hänellä on yksi rakkaus ja armo, joka leviää hänen luotaan koko luomakuntaan. Ja se rakkaus on muuttumaton, ajaton ja ikuinen...jokaisessa järjellisessä olennossa on Jumalaan suuntautunut osa, joka ei tuhoudu."

Helvetti on Iisakin mukaan mielentila, eikä rangaistus. Minä kysyn, voimmeko olla ikuisesti onnellisia, jos tiedämme, että osa ihmiskunnasta on tuomittu ikuiseen eroon Jumalasta? Ehkä alkuun kyllä, kun tiedämme heidän viimeinkin saaneen ansionsa mukaan (miksi kuvittelen itse olevani pelastettujen joukossa?) Mutta voimmeko ikuisesti hengittää Jumalan rakkautta ja olla onnellisia siitä, että pahat ovat helvetissä? Alistun kuitenkin Jumalan tuomioon, sillä alan ymmärtää, että se on parempi kuin omani.