Hyvä on kiittää Herraa,
laulaa ylistystä nimellesi, Korkein.
Kiitollisuus on joidenkin tutkijoiden mielestä sama asia kuin onnellisuus. Kiitollisuus on elämänasenne, jonka on todettu edistävän ihmisen terveyttä, tyytyväisyyttä ja ihmissuhteita. Kiitollisuus keskittyy nykyhetkeen ja siihen, mitä meillä on, sen sijaan että se huolehtisi siitä, mitä meiltä vielä puuttuu. Kiitollisuuden tunteminen ja ilmaiseminen suuntaa huomiomme myönteisiin asioihin. Se on vastalääke aivojemme luontaiselle taipumukselle kiinnittää huomio uhkiin ja elämän varjopuoliin. Kiitollisuus synnyttää luontaisesti positiivisia tuntemuksia, kuten iloa, rakkautta ja tyytyväisyyttä. Se myös edistää hyviä elämäntapoja.
Kalifornian yliopiston tutkijat Robert Emmons ja Michael McCullough julkaisivat vuonna 2003 tutkimuksen, jossa he osoittivat kiitollisuuden ja onnellisuuden läheisen yhteyden tieteellisesti. He pyysivät tutkimukseen osallistuneita ihmisiä pitämään kolmen viikon ajan kiitollisuuspäiväkirjaa, jossa osallistujien piti kirjata päivittäin ylös kiitollisuuden aiheita. Tuloksena oli, että osallistujien mieliala nousi, heidän motivaationsa auttaa toisia parani ja he jopa nukkuivat paremmin.
Että on sen todistanut kapitalistinenkin tiedemies.
Eksegeettisiä sormiharjoituksia, teologisia koeporauksia ja homileettisia polunpäitä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan raamatunteksteistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Luuk. 18:9-14 (12. su helluntaista, 1.vsk ev)
Non sum sicut caeteri homines (en ole niin kuin muut ihmiset), sanoi fariseus. Hengellinen ylpeys on asia, joka tuhoaa pyhimyksen pyhyyden...
-
Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: - Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtu...
-
Kultainen sääntö Olen viime aikoina joutunut ajattelemaan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden suhdetta. Huomasin, että Jeesuksen sanojen jouko...
-
Kuinka Iisak Niniveläinen tyhjentää helvetin? Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, hei...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti