Kuten tunnettua, Augustinus käyttää kirjassaan De Trinitate ihmismieltä apuna yrittäessään kuvata Pyhää Kolminaisuutta (esim. ymmärrys-muisti-tahto). Filosofien mielestä teoksen historiallinen arvo onkin siinä, että sen kirjat 8-15 ovat huomattava mielenfilosofinen tutkielma. Mielen sisäiset "kolminaisuudet" pulpahtavat esille jo Tunnustuksissa. Suureen teokseensa Jumalan valtio (11.26) Augustinus sisältää seuraavan trinitaarisen vertauskuvan:
"Me tunnistamme kyllä itsessämme Jumalan, so. Korkeimman Kolminaisuuden, kuvan. Se ei ole tarkka kuva, vaan etäinen rinnastus. Se ei ole yhtä ikuinen eikä samaa olemusta kuin Jumala. Siitä huolimatta, mikään Jumalan luomakunnassa ei ole luonnoltaan niin lähellä Häntä...Me muistutamme Jumalallista Kolminaisuutta siinä, että olemme, tiedämme olevamme ja iloitsemme tästä olemassaolosta ja tiedosta."
Olemassaolomme vertautuu siis Isään, tietomme olemassaolostamme Poikaan ja ilomme olemassaolostamme Pyhään Henkeen. Se, että tässä vertauskuvassa on kyse ilosta, ja että ilo attribuoidaan erityisesti Pyhälle Hengelle, tekee siitä mielestäni hyvin uusitestamentillisen. Onhan Gal. 5:22 mukaan ilo Pyhän Hengen lahjoista ensimmäinen heti rakkauden jälkeen. Tämän sanottuaan Augustinus tekee ratkiriemukkaan havainnon: si fallor, sum. Tässä väitteessään hän ei voi kuin voittaa:
"En pelkää Akateemikkojen vastaväitteitä. He sanovat: 'Entä jos olet erehtynyt?' Vastaan: 'Jos olen erehtynyt, olen olemassa.' Olematon ei voi erehtyä. Siksi minun on oltava olemassa ollakseni väärässä. Jos kerran erehtymiseni osoittaa minun olevan olemassa, miten voin olla väärässä ajatellessani olevani olemassa, kun näen että erehtymiseni vahvistaa olemassaoloni?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti