1. Kun. 17: 17-24 (17. su helluntaista 3 vsk 1 lk)

”Jahve-mies” Elia on lähetetty toimimaan Baal-kultin sydämaille, Sidonin seudulle Sarpatiin. Siellä, epäjumalanpalveluksen sydämessä, Jumalan nimi osoittaa voimansa, ensiksi siten, että köyhän lesken öljy ja jauhot eivät lopu. Jonkin ajan kuluttua kävi niin, että lesken poika sairastui. Hänen tautinsa yltyi niin pahaksi, ettei hänessä lopulta ollut elonmerkkiä (parempi käännös sanalle nešāmā kuin ”henki”). Leski sanoi silloin Elialle: ”Pitikö sinun sekaantua minun elämääni, Jumalan mies! Pitikö sinun tulla tänne vetämään minun syntini esiin ja tappamaan poikani!” Tässä huomataan miten välitön on onnettomuuden ja syyllisyyden yhteys – se on havaittavissa tänäkin aikana, jolloin synti-sanaa ei juuri käytetä. Minusta leskiäiti on pirun kiukkuinen, enkä näe häntä niin kuin Efraim Syyrialainen, jonka mielestä äiti ei suinkaan moiti profeettaa vaan ajattelee, että onnettomuus johtuu hänen synneistään. Tapostahan se häntä syyttää. [LXX:ssa Jumalan mies on muuten Jumalan ihminen.]

    Elia sanoi: ”Anna poika minulle.” Ei selittelyä eikä liioin moitetta. Hän otti pojan lesken sylistä, kantoi hänet huoneeseensa talon katolle ja laski hänet vuoteelleen.  Tästä käy ilmi, millainen asumisjärjestely talossa oli. Hän rukoili Herraa sanoen ts. huusi Herraa ja sanoi. Rukouksessa ei ole kyse vain asian esittämisestä Jumalalle, vaan avun huutamisesta. Heprean qara on sukua verbille ”cry” – onomatopoeettinen, eläimellinen huuto. Se on myös julistamista tarkoittava sana. Saarnaaja, mieti sitä!

”Herra, minun Jumalani! Tahdotko todella tuottaa onnettomuuden tälle leskelle, jonka luona asun, ja surmata hänen poikansa?”  Profeetta näyttää mallia siinä, että hänkin kapinoi Jumalan toimintaa vastaan: säästyikö poika nälkäkuolemalta vain kuollakseen sairauteen. Se ei olekaan kapinaa, vaan rukoustaistelua.

Hän ojentautui kolmesti pojan ylle ja rukoili (huusi Herraa ja sanoi): ”Herra, minun Jumalani! Anna hengen palata tähän poikaan!”  Efraim Syyrialaisen mukaan tässä on viittaus kasteeseen, jossa kutsutaan kolmea nimeä, samoin kuin Herran kolminkertaiseen alentumiseen: hän otti päälleen kuolevaisen ihmisluonnon, ojensi ruumiinsa ristinpuulle ja laskeutui tuonelaan. Herra kuuli Elian pyynnön. Henki palasi poikaan, ja hän virkosi eloon. Elia nosti pojan vuoteelta ja vei hänet kattohuoneesta alas taloon. Hän antoi pojan tämän äidille ja sanoi: ”Katso, poikasi elää.” Nainen sanoi Elialle: ”Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies. Se, mitä sinä puhut, on todella Herran sanaa.”