FARISEUS JA PUBLIKAANI
Efraim Syyrialainen huomauttaa, että fariseus puhui ihan totta. Mutta kun hänen rukouksensa oli itsensä kehumista, se muuttui synniksi. Martyrios varoittaa kaikkia rukoilijoita fariseuksen synnistä. Paha henki saa ihmisen ylpeilemään oman ylistyksensä kauniista soinnista. Silloin ihmiseltä unohtuu apostolin sana: "onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi?" (1. Kor. 4:7)
Aforistikko Panu Oikotie kirjoitti: "Fariseus nosti katseensa ylös rukoillessaan, publikaani painoi katseensa maahan. Minussa on ripaus molempia: pidän pääni pystyssä."
Publikaani on nöyryyden esikuva. Erämaaisät opettivat, että ellei mylläri peittäisi vaatteella myllynkiviä pyörittävän juhdan silmiä, se kääntyilisi ja söisi hänen vaivansa tulokset. Niinpä Jumalan järjestyksen mukaan meidänkin on otettava peite silmillemme, että tekisimme hyvää näkemättä sitä, sillä muutenhan voisimme alkaa ylistää siitä itseämme ja siten menettää palkkamme. Siksi meidät on jätetty päivästä toiseen kokemaan epäpuhtaita ajatuksia, ja me näemme itsestämme vain sen, mikä ansaitsee tuomion. Nämä epäpuhtaudet ovat se peite, joka kätkee tekemämme vähäisen hyvän. Sillä kun ihminen soimaa itseään, hänen vaivannäkönsä ei mene hukkaan. Näin siis erämaaisät.
Tuo esikuvamme publikaani ei tuntenut mitään hengellistä tunnetta rukoillessaan. Uskonnollinen kokemus ja tunne on varmasti fariseuksella, samoin teologiset oivallukset. Publikaanilla ei ole muuta kuin hätänsä. Hän ei koe Jumalan läsnäoloa. Silti Jeesus ylistää häntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti