Tämä Jobin kirjan kerronnan katkaiseva viisausruno kertoo jakeissa 1-11 ihmisen taitavuudesta maan salattujen aarteiden etsimisessä. Siinä sanotaan jopa, että "ihminen lannistaa pimeyden" (j.3). Ihmisen teknisen taitavuuden ja kekseliäisyyden rajoja ei ollut tuolloin näkyvissä - eikä taida olla vieläkään. Yhtä kaikki, sitä ihaillaan ja siihen suhtaudutaan varauksettoman myönteisesti.
Jakeet 12-22 kertovat viisauden luoksepääsemättömyydestä, siis siitä, että vaikka kaikkien elämän syntyä koskeviin kysymyksiimme olisi vastattu, sitä kysymystä, miksi me olemme täällä, ei olisi vielä edes kosketettu. Kun "ihminen ei löytä tietä [viisauden] luokse", se voidaan kääntää myös niin, että ihminen ei tunne sen arvoa (riippuen siitä, onko sana derek vai erek).
"Jumala yksin tuntee tien viisauden luo. Hän yksin tietää missä se asuu."(j.23) Viisauden personifiointi ks. Sananl. 8 ja Viis 7:25-26: "Se on Jumalan voiman henkäys ja Kaikkivatiaan ihanuuden kirkas ulosvirtaaminn: sen tähden ei mitään saastaista siihen tule. Se on iankaikkisen valkeuden heijastus ja Jumalan voimavaikutuksen tahraton kuvastin ja hänen hyvyytensä kuva." Ei ihme, että kristityn mieli (Hepr 1:3 innoittajana) menee kolminaisuusopillisiin ajatuksiin. Ihmiselle jää jumalanpelko, oikeudenmukaisuus ja rakkauden kaksoiskäsky. Se on todellista viisautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti