Marian kunnioittaminen liittyy erityisesti rukoukseen: kiittäen ylistämiseen ja esirukouksen pyytämiseen. Reformaatio ei torjunut näitä asioita. Martti Luther ja muut uskonpuhdistajat arvostelivat laajaksi paisunutta pyhimyskulttia ja sen myötä myös Marian palvontaa. Erityisen kritiikin kohteena oli ajatus, että pyhimykset olisivat elämänsä aikana hankkineet hengellisiä ansioita, joita voitaisiin sitten jakaa muiden kilvoittelijoiden hyväksi pelastuksen asiassa.
Meiltä luterilaisilta on jäänyt havaitsematta, että pelastus Kristuksessa ei olisi ollut mahdollista ilman hänen äitiään, Mariaa. Tästä havainnosta Marian kunnioittaminen on kasvanut.
Marian ja edellä kulkeneiden pyhien jäätyä pois uskon kokonaisuudesta on samalla ohentunut kokemus kristityn elämästä meitä ympäröivän rukoilevan seurakunnan keskellä. Olemme kuin yksinäisiä lapsia, joita puuttuu perheen ja suvun elämälle antama tuki. Ehtoollisen johdantorukouksen (prefaatio) viittaus yhteiseen ylistykseen "enkelien ja kaikkien pyhien kanssa" on ainoita kohtia liturgiassamme, jossa yhteys pyhiin ilmaistaan. Esirukouksen pyytäminen Neitsyt Marialta ja muilta edeltä kulkeneilta pyhiltä antaa rohkeutta kulkea yhteistä tietä perille Jumalan luo.
Enkelin tervehdyksestä Marialle - yhdistettynä Elisabetin tervehdykseen (Luuk.1:42) - tuli yksi kristikunnan tunnetuimmista rukouksista, Ave Maria:
"Terve Maria, armoitettu. Herra olkoon sinun kanssasi. Siunattu sinä vaimojen joukossa ja siunattu sinun kohtusi hedelmä, Jeesus. Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkellä."
Viimeistä lausetta lukuun ottamatta Ave Maria säilyi myös luterilaisissa rukouskirjoissa 1500-luvulla. Se luettiin myös saarnan alussa Isä meidän- rukouksen jälkeen. Rukouksen viimeinen lause ei kuitenkaan ole luterilaisen teologian vastainen, sillä siinä Mariaa lähestytään esirukoilijana, minkä roolin Tunnustuskirjatkin hänelle hyväksyvät.
(Timo Komulainen: Marian vuosi. 2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti