Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan.
Vanha käännös:"...ettemme ole aivan hävinneet" non sumus consumpti. Pienin mahdollinen kiitettävä. Ymmärtääkseen asian on luettava koko luku 3 tähän asti. Jumala on lyönyt minua korkeimman omakätisesti. Silti luotan ja vetoan niin kuin Job "Jumalaan Jumalan takana."
Joka aamu on Herran armo uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.
Tämän perusvakaumuksen kanssa saa silti sanoa: "Hän eksytti minut tieltä ja raateli minut, jätti hylättynä makaamaan" [vanha:"hän on minut autioksi tehnyt"] (3:11), tai niin kuin Jeremia sanoi: "Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen" (Jer 15:18) Jumalasta on myös tällainen kokemus: "sinä kätkeydyit pilveen, sen läpi ei rukous pääse" (Val. 3:44). Jumala näyttäytyy tottelevaisuutta vaativana despoottina, mutta "Jumala Jumalan takana" taitaa sittenkin pitää rehellisestä palautteesta.
Sieluni sanoo: "Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan."
Herra on osani, ts. ei minulla muutakaan ole. Jos Jumala onkin kosminen sadisti, ei hänelle mitään mahda. Valitusvirsien kirjoittaja ei ole asiasta kuitenkaan ihan varma, kun hän jatkaa:
Hyvä on Herra sille, joka panee toivonsa häneen, sille joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.
qārā on "panna toivonsa" Herraan, siis laittaa kaikki panokset Jumala-korttiin. dāraš on "etsiä, tutkia", kysyä ja kaivata, pyrkiä kaikin sielun kyvyin Jumalaa kohti. jāhal, kr. hypomenei on kestävyyttä, sitä ettei luovuta. Dōmām, kr. hesykhasei on hengellisen elämän perusasia, "hiljaisuus", jota en ole oppinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti