Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu.
Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen –
älkööt he enää eksykö mielettömyyteen!
"Kuuntelen mitä Jumala puhuu minussa (en emoi, LXX). Shalom, rauha, on Jumalan viesti, jos se on yhteen sanaan tiivistettävissä. "Omilleen" on Vulgatassa ad sanctos suos, hepreaksi חַסִיד on hurskas, jonka juurena on חסד, rakkaus. "Mielettömyys" כִּסְלָה voi merkitä myös toivoa - se taitaa olla kohde, joka tekee eron toivon ja mielettömyyden välillä. LXX kääntääkin ajatusviivan jälkeisen lauseen: "niille jotka avaavat sydämensä hänelle." Näin ollen ajatus on sen suuntainen, että Jumala lupaa rauhan sekä niille jotka jo ovat hänen ystäviään että niille, jotka vasta etsivät häntä.
Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat,
ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa.
Lause alkaa hepreassa "totisesti". Hän on lähellä, heti, välittömästi (קָרוֺל ) niitä, jotka häntä pelkäävät, pelastaakseen heidät. Ja maassamme asuu kunnia.
Laupeus ja uskollisuus kohtaavat,
oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.
Laupeus t. rakkaus (חסד) tarvitsee totuutta (אמת) tehdäkseen työnsä oikein, selkärangakseen. Samoin totuus tarvitsee rakkautta, jota ilman se on armotonta ja lohdutonta. Oikeus l. vanhurskaus saa kumppanikseen rauhan, joka tarkoittaa eheyttä. Rauhassa oikeutta ei saateta voimaan väkivalloin.
Uskollisuus versoo maasta
ja oikeus katsoo alas taivaasta.
Herra antaa kaiken hyvän,
maa antaa satonsa.
Eläessämme hengellisessä totuudessa elämme kirkastuneessa tämänpuoleisuudessa. Kun uskollisuus vallitsee maassa, oikeus katsoo taivaasta. Maan hedelmä on Herran lahja. Tässä ei ole jakoa hengelliseen ja maalliseen. Niinpä psalmi päättyy (ajallisen) vanhurskauden kulkemiseen Herran edellä eli siihen, että se on hänen merkkinsä:
Herran edellä kulkee oikeus,
se valmistaa tien Herralle.
Oikeastaan: "se tekee tien häne kansalleen" tai jos Vulgatan et ponet in via gressus suos haluaa kääntää niin että "se panee hänen kansansa matkaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti