Vapaa käännös:
"Kuinka kauan, Herra? Unohdatko sinä minut pysyvästi, kuinka kauan sinä kätket kasvosi minulta?"
Kokemus siitä, että Jumalasta ei näy merkkiäkään, on lähtökohta. Ja pelko siitä, että tila on lopullinen (vrt. Ps. 77:8-9)
"Kuinka kauan minun pitää taistella ajatuksiani vastaan ja surra sydämessäni kaiken päivää?"
Jumalan vihan alainen tila näkyy sisäisenä sekasortona. Kun ahdistus siitä, että Jumala on hylännyt, valtaa mielen, sen valtaavat myös katkerat, himokkaat ja itsetuhoiset ajatukset. Murhe vallitsee kaiken päivää (ja yötä, LXX), ja tuolle murheelle on tyypillistä, että sitä eivät muut ihmiset edes aavista.
"Kuinka kauan saa viholliseni isotella minulle?"
Tämäkin ahdistaa, mutta huomaa: se on ahdistusten joukossa vasta sijalla 3. Se että suhteeni Jumalaan on poikki, on ykkönen, ja sisäinen sekasorto on kakkonen. Valitus päättyy tähän, ja alkaa pyyntö:
"Käänny ja kuule minua, Herra, minun Jumalani. Anna valo minun silmilleni, etten nukkuisi kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: 'minä hänet voitin', eikä sortajani iloitsisi lankeemuksestani."
Jumalalta pyydetään silmien valoa. Se on merkittävä pyyntö, sillä psalmin viimeisessä jakeessa se selvästikin täyttyy. Huomattava on myös se, että rukoilija ei halua aiheuttaa lankeamisellaan iloa viholliselle eikä siis pahennusta Jumalan kansalle - mutta koston motiivi puuttuu täysin!
"Mutta minä turvaan sinun armoosi, minun sydämeni riemuitsee sinun pelastuksestasi. Minä haluan veisata Herralle: Hyvin hän on minulle tehnyt!"
Niin kuin sanoin: Jumala antoi silmille lopulta valon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti