Joosuan kirjan viimeisessä luvussa on Joosuan ja kansan vuoropuhelu, jossa on jotenkin liturginen sävy. On sanottu, että Joos 23 on Joosuan kirjan päätös, mutta luku 24 on laadittu koko heksateukin päätökseksi (näin Richard Nelson). Jakeessa 14 Joosua sanoo:"Pelätkää siis Herraa ja palvelkaa häntä nuhteettomasti ja uskollisesti. Hylätkää ja hävittäkää ne jumalat, joita esi-isänne palvelivat." Kolme imperatiivia: pelätkää (kunnioittakaa ja totelkaa), palvelkaa (rukoilkaa ja olkaa alamaisia) ja hylätkää epäjumalat. Kansa vastaa tähän että totta helvetissä me Jahvea palvelemme, hänhän se on vapauttanut meidät Egyptistä. Mutta Joosua vielä varoittaa, että ei se niin vain onnistu. Merkillepantavaa on, että sitä ei tee vaikeaksi niinkään israelilaisten oma heikkous tai tyhmyys, vaan Jumalan luonne: "Ette te pysty palvelemaan Herraa! Herra on pyhä Jumala, hän on kiivas Jumala, joka ei anna anteeksi teidän rikkomuksianne eikä syntejänne." (j.19) Israelilaiset eivät kuitenkaan näe muutakaan vaihtoehtoa, vaan sanovat, että me tahdomme palvella Herraa.
"Joosua sanoi: 'Hylätkää ja hävittäkää siis vieraat jumalanne ja antakaa sydämenne kääntyä Herran, Israelin Jumalan puoleen.'
Athanasios selittää sydämen taivuttamista seuraavasti:" Meidän pitää vain haluta täydellisyyttä, sillä se on meidän tahtomme vallassa ja meidän kehitettävissämme, sillä silloin kun sielu säilyttää ymmärryksensä luonnollisessa tilassaan, täydellisyys on varmistettu. Sielu on luonnollisessa tilassaan silloin kun se pysyy sellaisena, joksi se on luotu, ja se luotiin kauniiksi ja ylen määrin oikeamieliseksi. Siksi Joosua käski kansaa: 'Taivuttakaa sydämenne Herran, Israelin Jumalan puoleen.' ja Johannes sanoi: 'tasoittakaa hänelle tie.' Sielun oikeamielisyys on siis sitä, että säilyttää intellektin siinä tilassa, jossa se luotiin. Toisaalta silloin, kun intellekti harhautuu ja kääntyy pois luonnollisesta tilastaan, sen sanotaan olevan paha. Asia ei siis ole lainkaan vaikea: jos pysymme sellaisina kuin meidät luotiin, olemme hyveen tilassa, mutta jos ajattelemme pahoja ajatuksia, meitä pidetään pahoina. Jos siis täydellisyys olisi asia, joka pitää hankkia ulkopuolelta, se olisi vaikea. Mutta koska se on sisällämme, olkaamme varuillamme pahojen ajatusten varalta, ja pitäkäämme sielumme Jumalalle, niin kuin häneltä saamamme talletuksen, niin että hän tunnistaisi tekonsa samaksi millaiseksi hän sen loi."
"Kansa sanoi Joosualle: 'Me tahdomme palvella Herraa, Jumalaamme. Häntä me tahdomme totella.'"
Hepreassa: "me kuulemme hänen ääntään." Tietenkin siihen sisältyy totteleminen, mutta kristillisessä eksistenssissä on nimen omaan kysymys Jumalan sanan kuulemisesta, kuuntelemisesta, ajan viettämisestä sitä kuunnellen, siinä harjoittautuen. Se on enemmän kuin joidenkin uskonnollisten tai moraalisten periaatteiden omaksuminen.
"Sitten Joosua sanoi kansalle: 'Katsokaa, tämä kivi on oleva todistajana, sillä se on kuullut ne sanat, jotka Herra on puhunut teidän kanssanne. Se on todistava teitä vastaan, jos kiellätte Jumalanne."
Luther epäilemättä tulkitsisi tämän niin, että Jumala liittää sanaansa aina merkin (sakramentin). Asiaa voi käsitellä myös pedagogisesti - ihminen tarvitsee muistutusta tärkeistä asioista. Vähän niin kuin vihkisormuksen. Ei se sinänsä mitään muuta, eikä kivi puhkea puhumaan. Mutta semioottisesti se kantaa syvää merkitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti