Gregorius Suuri saarnasi vuonna 590 näin.
”Ja
hän lähti liikkeelle ja kulki kaikkialla Jordanin seudulla julistaen
parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.” Niin kuin kaikki varmasti
tietävät, Johannes ei pelkästään julistanut parannuksen kastetta, vaan myös
kastoi monia. Hänen kasteensa ei kuitenkaan voinut välittää syntien
anteeksiantamusta. Mikään muu kuin Kristuksen kaste ei voi tuottaa meille
syntien anteeksiantamusta. Sen tähden on syytä panna merkille että tässä
sanotaan ”julistaen parannuksen kastetta syntien anteeksiantamiseksi.” Hän
julisti kastetta, joka päästää synneistä – mitä hän ei itse voinut toimittaa.
Samalla tavoin kuin Johannes julistuksensa sanalla ennakoi Isän lihaksi
tullutta Sanaa, hän myös kasteellaan ennakoi parannuksen kastetta, joka päästää
synneistä. Niin kuin hänen puheensa oli Vapahtajan läsnäolon edelläkävijä, myös
hänen kasteensa oli tulevan totuuden varjo.
”Tapahtui niin kuin on kirjoitettuna profeetta Jesajan kirjassa: ’Ääni huutaa
autiomaassa: raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!’” Johannes
Kastaja vastasi nimenomaan näin, kun häneltä kysyttiin, kuka hän on: ”Minä olen
ääni, joka huutaa autiomaassa.”[1] Niin kuin aiemminkin
on todettu, profeetta kutsuu häntä ääneksi, koska hän kulkee edeltä.[2] Mitä hän sitten
huutaa, kerrotaan sanoissa ”raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut.”
Jokainen joka saarnaa oikeaa uskoa ja hyviä tekoja tekee juuri tätä: hän
valmistaa tietä saapuvalle Herralle kuulijoiden sydämiin. Jotta Herra tulisi
armonsa voimalla ja valaisisi totuuden valolla, hänelle valmistetaan suoria
pokuja, kun hyvän saarnan sanoilla herätetään sielussa puhtaita ajatuksia.
”Kaikki
rotkot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon.” Rotkot eivät
tässä tarkoittane muita kuin nöyriä ja vuoret tai kukkulat ylpeitä ihmisiä. Kun
Herramme saapuu, rotkot täytetään ja vuoret ja kukkulat alennetaan hänen omien
sanojensa mukaisesti: ”joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä
alentaa, se korotetaan.”[3] Rotkot kohoavat
silloin kun ne täytetään, kun taas vuoret ja kukkulat vähenevät kun ne
alennetaan.Samin pakanakansat saavat armon täyteyden uskosta Kristukseen
Jeesukseen, joka on välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä, kun taas Juudea
menettää epäuskonsa tähden sen, mistä se pöyhkeili. Kaikki laaksot täytetään,
kun nöyrien sydämet täyttyvät Jumalan sanan opetuksen kautta hyveiden armolla.
On kirjoitettu: ”Hän puhkaisee lähteitä rotkoihin”[4] sekä ”laaksot
lainehtivat viljaa.”[5] Vesi virtaa alas
vuorilta, sillä totuuden oppi karttaa ylpeitä sieluja. Mutta sen sijaan
rotkoihin puhkeaa lähteitä, kun nöyrät ottavat vastaan julistetun sanan. Näin
me näemme ja huomaamme laaksojen lainehtivan viljaa, kun ne, joita tässä
maailmassa halveksitaan vähäisinä ja yksinkertaisina, saavat vatsansa täyteen
totuuden ruokaa.
Kun ihmiset näkivät Johannes Katajan ihmeellisen pyhyyden, he uskoivat hänen
olevan se ainutlaatuinen, suuri ja korkea vuori, josta on kirjoitettu: ”Aikojen
lopulla Herran pyhäkön vuori kohoaa ylimpänä vuorista, korkeimpana
kukkuloista.”[6] Ajateltiin hänen
olevan Kristus, niin kuin evankeliumi kertoo: ”Kansa oli odotuksen vallassa.
Kaikki pohtivat, oliko Johannes Kristus.”[7] Häneltä kysyttiin:
Oletko sinä Kristus? Jollei Johannes olisi ollut omissa silmissään rotko, hän
ei olisi voinut täyttyä armon Hengellä. Merkiksi tästä hän vastasi: ”Tulee minua
väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.”[8] Hän sanoi myös:
”Sulhanen on se jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään
ja kuuntelee mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin
iloitsen minäkin ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi ja
minun pienemmäksi.”[9]
Vaikka
hänen poikkeuksellinen hyveellisyytensä sai ihmiset uskomaan että hän on
Kristus, hän ei pelkästään kiellä olevansa Kristus vaan vieläpä kiistää
kelpaavansa edes avaamaan tämän kengännauhoja – se tarkoittaa: tutkimaan hänen
lihaksi tulemisensa salaisuutta. Luultiin, että kirkko on hänen morsiamensa,
kun häntä pidettiin Kristuksena. Mutta hän sanoo: sulhanen on se jolla on
morsian. Hän sanoo siis ettei hän ole sulhanen vaan sulhasen ystävä. Hän
ilmaisee iloitsevansa – ei oman äänensä, vaan – sulhasen äänen kuulemisesta.
Hänen sydämensä ei iloitse siitä, että ihmiset kuuntelevat nöyrästi hänen
sanojaan, vaan siitä että hän kuulee sisäisesti Totuuden äänen julistaakseen
sitä muille. Hän sanoo syystä iloaan täydelliseksi, koska kenelläkään joka
iloitsee omasta äänestään, ei ole täydellistä iloa.
Hän jatkaa: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” Missä mielessä
Kristus sitten on tullut suuremmaksi ja Johannes pienemmäksi? Kun ihmiset
näkivät Johanneksen pidättyväisyyden ja sen miten hän eli ihmisistä erillään,
he ajattelivat hänen olevan Kristus. Mutta kun he näkivät Kristuksen aterioivan
publikaanien kanssa ja kulkevan syntisten seurassa, he ajattelivat, ettei tämä
ole Kristus, vaan profeetta. Mutta myöhemmin, kun Kristus, jota pidettiin
profeettana, paljastui Kristukseksi ja Johannes, jota pidettiin Kristuksena,
havaittiin profeetaksi, kävi toteen se mitä Kristuksen edelläkävijä sanoi:
”hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” Kansan silmissä Kristus tuli
suuremmaksi, kun hänet tunnistettiin siksi mikä hän oli, ja Johannes tuli
pienemmäksi, kun häntä lakattiin kutsumasta siksi, mikä hän ei ollut.
Johanneksen pyhyys säilyi, koska hän pysyi nöyränä sydämessään. Monet muut ovat
langenneet koska ovat ylpistyneet kuvitellessaan itsestään suuria. Sen tähden
sanotaan: ”Kaikki rotkot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat
alennettakoon.” Sillä nöyrät ottavat vastaan ne lahjat, joita ylpeiden sydän
vierastaa.
”Tulkoot mutkat suoriksi, louhikot tasaisiksi teiksi.” Mutkat tulevat suoriksi
silloin, kun pahantekijöiden kieroon kasvaneet sydämet alistuvat vanhurskauden
ohjattaviksi. Ja louhikot muuttuvat tasaisiksi teiksi, kun karkea ja kiivas
mieli pehmenee taivaallisen armon avulla lempeäksi. Kun sydämen kiivaus torjuu
totuuden sanan, se on kuin kivi johon matkamiehen jalka kompastuu. Mutta kun
lempeä armo pehmittää mielen kiivauden ottamaan vastaan kehotuksen tai nuhteen,
saarnaja löytääkin tasaisen tien sieltä, missä hän ei tien louhikkoisuuden
vuoksi aikaisemmin pystynyt kulkemaan.
”Kaikki liha saa nähdä Jumalan pelastuksen.” Jos kaikki liha tarkoittaa kaikkia
ihmisiä ja Jumalan pelastus Kristusta, eiväthän kaikki ihmiset voi millään
häntä tässä elämässä nähdä? Suuntaako profeetta tässä profeetallisen katseensa
pikemminkin viimeisen tuomion päivään? Silloin kun taivaat avautuvat ja Kristus
ilmestyy häntä palvelevien enkeleiden kanssa istuen apostoliensa seurassa, sekä
valitut että tuomitut saavat nähdä hänet. Silloin vanhurskaat iloitsevat
loputtomasti ja jumalattomat huokailevat iankaikkisesti saamaansa rangaistusta.
Että tämä lause viittaa nimenomaan siihen että kaikki tulevat näkemään
viimeisellä tuomiolla, käy ilmi seuraavasta: ”Kun ihmisiä tuli joukoittain
kastettavaksi, Johannes snaoi heille:’Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on
sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan.’” Tuleva viha on viimeisen
tuomion uhka, jota syntinen ei silloin voi paeta, ellei hän nyt käänny katuen
tekemään parannusta. Huomattakoon, että pahojen vanhempien tekoja jäljitteleviä
pahoja vesoja kutsutaan käärmeen sikiöiksi. Ihmiset, jotka kadehtivat ja
vainoavat hyväntekijöitä, kostavat kärsimänsä pahan, pyrkivät loukkaamaan lähimmäisiään
ja etsivät siinä kaikessa omaa nautintoaan, ovat kuin myrkyllisistä vanhemmista
syntyneitä myrkyllisiä lapsia.
Kun kerran olemme syntisiä ja pahojen tottumuksiemme pauloissa, hän myös kertoo
meille, mitä meidän on tehtävä paetaksemme tulevaa vihaa: ”Tehkää parannuksen
soveliaita hedelmiä.” Näissä sanoissa huomio kiinnittyy siihen, että sulhasen
ystävä ei ainoastaan kehota tekemään parannuksen hedelmiä, vaan nimenomaan soveliaita hedelmiä. On siis eri asia
tuottaa hedelmää kuin parannuksen soveliaita hedelmiä. Näiden parannuksen
soveliaiden hedelmien jäljille pääsemme sanomalla ensiksi, että jos joku ei ole
tehnyt mitään väärää, hänellä on täysi oikeus nauttia siitä, mikä on
luvallista. Siinä määrin kuin hän tekee hyvää, hänen ei tarvitse – ellei hän
sitten tahdo – luopua siitä mitä maailma tarjoaa. Mutta jos joku on langennut
haureuteen tai – vielä pahempaa – aviorikokseen, hänen tulee pidättäytyä
luvallisesta samassa määrin kuin hän muistaa harjoittaneensa luvatonta. Hyvien
tekojen hedelmän ei pidä olla samanlainen enemmän ja vähemmän rikkoneilla tai
niillä jotka eivät ole langenneet kertaakaan ja useasti langenneilla. ”Tehkää
parannuksen soveliaita hedelmiä” on ohje, joka neuvoo jokaisen omaatuntoa
etsimään sitä innokkaammin hyötyä hyvistä teoista, mitä suurempaa vahinkoa hän
on saanut pahuudestaan.
Juutalaiset olivat ylpeitä jalosta syntyperästään eivätkä halunneet tunnustaa
olevansa syntisiä, koska olivat Abrahamin siementä. Heistä sanotaan: ”Älkää
ruvetko ajattelemaan:’Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Jumala
pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä.”
Kivet
tarkoittavat tietysti pakanallisia sydämiä, jotka ovat kykenemättömiä
käsittämään Jumalan kaikkivaltiutta. Myös joistakin juutalaisista sanotaan:
”Minä otan teidän rinnastanne pois kivisydämen.”[10] Nimitys ”kivet” ei
ole sopimaton kuvaamaan pakanoita myös siksi, että hehän palvovat kiviä. Niin
kuin on kirjoitettu: ”Niiden kaltaisiksi tulevat niiden tekijät, kaikki jotka
niihin turvaavat.”[11] Näistä kivistä on
nyt herätetty Abrahamille lapsia, kun kovat pakanasydämet ovat tulleet
uskoviksi Abrahamin jälkeläiseen eli Kristukseen. Heistä on näin tullut hänen
lapsiaan, kun he ovat yhdistyneet hänen siemeneensä.
Tätä
julistaa myös pakanoiden oma apostoli: ”Jos kerran olette Kristuksen omia, te
olette Abrahamin jälkeläisiä.”[12] Jos siis me olemme
Abrahamin jälkeläisiä kun uskomme Kristukseen, juutalaiset ovat epäuskonsa
tähden lakanneet olemasta Abrahamin jälkeläisiä. Tuomion pelottavana päivänä
hurskaat vanhemmat eivät ole hyödyksi pahoille lapsilleen, kuten profeetta
todistaa: ”Vaikka siellä olisivat Nooa, Daniel ja Job, eivät hekään voisi
pelastaa edes poikiaan tai tyttäriään, niin totta kuin elän, sanoo Herra
Jumala. Vain he itse säästyisivät vanhurskautensa tähden.”[13] Samoin eivät hyvät
lapset ole pahoille vanhemmille mitenkään hyödyksi – pikemminkin lasten hyvyys
lisää vanhempien syyllisyyttä, kuten Totuus itse sanoo juutalaisille, jotka
eivät uskoneet: ”Jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen
avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne
tuomarit.”[14]
Teksti jatkuu: ”Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee
hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.”
Tämän
maailman puu on koko ihmissuku. Kirves puolestaan on Vapahtajamme. Sen varteen
voidaan tarttua niin kuin hänen ihmisyydestään, mutta jumaluutensa puolesta se
iskee. Kirves on jo pantu puun juurelle niin, että vaikka se vielä odottaa
kärsivällisesti, voidaan jo nähdä, mitä se tulee tekemään. ”Jokainen puu joka
ei tee hyvää hedelmää,kaadetaan ja heitetään tuleen.” Jokainen huonoksi
havaittu löytää itsensä Gehennan kuluttavasta tulesta, koska hän täällä
ollessaan on halveksinut hyvien tekojen hedelmän tuottamista. Huomaa, ettei
kirvestä ole pantu oksien, vaan juuren viereen. Pahojen lasten poistaminen
olisi hedelmättömien oksien leikkaamista. Mutta kun koko suku vanhempineen
poistetaan, hedelmätön puu kaadetaan juurineen, jolloin ei jää mitään, mistä
kelvoton vesa voisi nousta.
Nämä
Johannes Kastajan sanat saivat kuulijat niin levottomiksi, että seuraavaksi
kerrotaan: ”Ihmiset kysyivät häneltä:’ Mitä meidän sitten tulee tehdä.’”[15] Nämä ihmiset jotka
kysyivät neuvoa, olivat näet pelon vallassa.
”Hän vastasi heille:’ Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei
ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin.”
Paita
on ihmiselle välttämättömämpi kuin viitta. Parannuksen soveliaat hedelmät
tarkoittavat sitä, että meidän ei tule jakaa lähimmäistemme kanssa vain
toissijaisia ja hyödyllisiä asioita, vaan myös sitä mitä välttämättä
tarvitsemme, kuten ruokaa ravinnoksemme ja paitaa suojaksemme. Laissa on kirjoitettuna:
”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jos ihminen ei jaa lähimmäisensä
kanssa sitä mitä tämä tarvitsee koska hän tarvitsee sitä itsekin, se osoittaa,
että hän rakastaa lähimmäistään vähemmän kuin itseään. Tässä kuitenkin sanotaan
että kaksi paitaa pitää jakaa. Yhden paidan kohdalla se ei onnistu. Jos yhden
paidan jakaa kahdelle, kumpikaan ei tule vaatetetuksi. Puolikkaan paidan kanssa
käy niin, että sekä saaja että antaja jäävät alasti.
On
tärkeää tietää että laupeudentekoja pidetään ensisijaisina ”parannuksen
soveliaina hedelminä.” Itse Totuus sanoo:”Antakaa köyhille, silloin kaikki on
teille puhdasta.” [16]Samoin: ”Antakaa,
niin teille annetaan”.[17] On myös kirjoitettu,
että ”vesi sammuttaa palavan tulen ja laupeus sovittaa synnit” ja ”sulje almusi
köyhän syliin ja hän rukoilee puolestasi.[18] Eräs hyvä isä neudoo
poikaansa sanoen: ”Jos sinulla on paljon, niin anna paljon almuja paljostasi;
jos sinulla on vähän, niin älä arkaile antaa almuja vähästäsi.”[19]
(Hom. in Ev. 20,2-11)
[1] Joh. 1:23
[2] Ks. saarna 7,2.
[3] Luuk.14:11
[4] Ps. 104:10 LXX
[5] Ps. 65:14
[6] Miika 4:1.
[7] 3:15
[8] Mark. 1:7
[9] Joh. 3:29-30.
[10] Hes. 36:26
[11] Ps. 115:8
[12] Gal. 3:29
[13] Hes. 14:20
[14] Luuk. 11:19
[15] sanaleikki: ’turbae’=ihmiset, ihmisjoukko. ’turbata’=levottomat.
[16] Luuk. 11:41
[17] Luuk. 6:38
[18] Sir. 3:30, 39:15 (Vulgata)
[19] Tob. 4:8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti