torstai 24. kesäkuuta 2021

Luuk 3:1-11, Johannes Kastajan päivä



Gregorius Suuri saarnasi vuonna 590 näin.
”Ja hän lähti liikkeelle ja kulki kaikkialla Jordanin seudulla julistaen parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.” Niin kuin kaikki varmasti tietävät, Johannes ei pelkästään julistanut parannuksen kastetta, vaan myös kastoi monia. Hänen kasteensa ei kuitenkaan voinut välittää syntien anteeksiantamusta. Mikään muu kuin Kristuksen kaste ei voi tuottaa meille syntien anteeksiantamusta. Sen tähden on syytä panna merkille että tässä sanotaan ”julistaen parannuksen kastetta syntien anteeksiantamiseksi.” Hän julisti kastetta, joka päästää synneistä – mitä hän ei itse voinut toimittaa. Samalla tavoin kuin Johannes julistuksensa sanalla ennakoi Isän lihaksi tullutta Sanaa, hän myös kasteellaan ennakoi parannuksen kastetta, joka päästää synneistä. Niin kuin hänen puheensa oli Vapahtajan läsnäolon edelläkävijä, myös hänen kasteensa oli tulevan totuuden varjo.
”Tapahtui niin kuin on kirjoitettuna profeetta Jesajan kirjassa: ’Ääni huutaa autiomaassa: raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!’” Johannes Kastaja vastasi nimenomaan näin, kun häneltä kysyttiin, kuka hän on: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa.”[1] Niin kuin aiemminkin on todettu, profeetta kutsuu häntä ääneksi, koska hän kulkee edeltä.[2] Mitä hän sitten huutaa, kerrotaan sanoissa ”raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut.” Jokainen joka saarnaa oikeaa uskoa ja hyviä tekoja tekee juuri tätä: hän valmistaa tietä saapuvalle Herralle kuulijoiden sydämiin. Jotta Herra tulisi armonsa voimalla ja valaisisi totuuden valolla, hänelle valmistetaan suoria pokuja, kun hyvän saarnan sanoilla herätetään sielussa puhtaita ajatuksia.
”Kaikki rotkot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon.” Rotkot eivät tässä tarkoittane muita kuin nöyriä ja vuoret tai kukkulat ylpeitä ihmisiä. Kun Herramme saapuu, rotkot täytetään ja vuoret ja kukkulat alennetaan hänen omien sanojensa mukaisesti: ”joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”[3] Rotkot kohoavat silloin kun ne täytetään, kun taas vuoret ja kukkulat vähenevät kun ne alennetaan.Samin pakanakansat saavat armon täyteyden uskosta Kristukseen Jeesukseen, joka on välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä, kun taas Juudea menettää epäuskonsa tähden sen, mistä se pöyhkeili. Kaikki laaksot täytetään, kun nöyrien sydämet täyttyvät Jumalan sanan opetuksen kautta hyveiden armolla. On kirjoitettu: ”Hän puhkaisee lähteitä rotkoihin”[4] sekä ”laaksot lainehtivat viljaa.”[5] Vesi virtaa alas vuorilta, sillä totuuden oppi karttaa ylpeitä sieluja. Mutta sen sijaan rotkoihin puhkeaa lähteitä, kun nöyrät ottavat vastaan julistetun sanan. Näin me näemme ja huomaamme laaksojen lainehtivan viljaa, kun ne, joita tässä maailmassa halveksitaan vähäisinä ja yksinkertaisina, saavat vatsansa täyteen totuuden ruokaa.
Kun ihmiset näkivät Johannes Katajan ihmeellisen pyhyyden, he uskoivat hänen olevan se ainutlaatuinen, suuri ja korkea vuori, josta on kirjoitettu: ”Aikojen lopulla Herran pyhäkön vuori kohoaa ylimpänä vuorista, korkeimpana kukkuloista.”[6] Ajateltiin hänen olevan Kristus, niin kuin evankeliumi kertoo: ”Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohtivat, oliko Johannes Kristus.”[7] Häneltä kysyttiin: Oletko sinä Kristus? Jollei Johannes olisi ollut omissa silmissään rotko, hän ei olisi voinut täyttyä armon Hengellä. Merkiksi tästä hän vastasi: ”Tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.”[8] Hän sanoi myös: ”Sulhanen on se jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi ja minun pienemmäksi.”[9]
Vaikka hänen poikkeuksellinen hyveellisyytensä sai ihmiset uskomaan että hän on Kristus, hän ei pelkästään kiellä olevansa Kristus vaan vieläpä kiistää kelpaavansa edes avaamaan tämän kengännauhoja – se tarkoittaa: tutkimaan hänen lihaksi tulemisensa salaisuutta. Luultiin, että kirkko on hänen morsiamensa, kun häntä pidettiin Kristuksena. Mutta hän sanoo: sulhanen on se jolla on morsian. Hän sanoo siis ettei hän ole sulhanen vaan sulhasen ystävä. Hän ilmaisee iloitsevansa – ei oman äänensä, vaan – sulhasen äänen kuulemisesta. Hänen sydämensä ei iloitse siitä, että ihmiset kuuntelevat nöyrästi hänen sanojaan, vaan siitä että hän kuulee sisäisesti Totuuden äänen julistaakseen sitä muille. Hän sanoo syystä iloaan täydelliseksi, koska kenelläkään joka iloitsee omasta äänestään, ei ole täydellistä iloa.
Hän jatkaa: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” Missä mielessä Kristus sitten on tullut suuremmaksi ja Johannes pienemmäksi? Kun ihmiset näkivät Johanneksen pidättyväisyyden ja sen miten hän eli ihmisistä erillään, he ajattelivat hänen olevan Kristus. Mutta kun he näkivät Kristuksen aterioivan publikaanien kanssa ja kulkevan syntisten seurassa, he ajattelivat, ettei tämä ole Kristus, vaan profeetta. Mutta myöhemmin, kun Kristus, jota pidettiin profeettana, paljastui Kristukseksi ja Johannes, jota pidettiin Kristuksena, havaittiin profeetaksi, kävi toteen se mitä Kristuksen edelläkävijä sanoi: ”hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” Kansan silmissä Kristus tuli suuremmaksi, kun hänet tunnistettiin siksi mikä hän oli, ja Johannes tuli pienemmäksi, kun häntä lakattiin kutsumasta siksi, mikä hän ei ollut. Johanneksen pyhyys säilyi, koska hän pysyi nöyränä sydämessään. Monet muut ovat langenneet koska ovat ylpistyneet kuvitellessaan itsestään suuria. Sen tähden sanotaan: ”Kaikki rotkot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon.” Sillä nöyrät ottavat vastaan ne lahjat, joita ylpeiden sydän vierastaa.
”Tulkoot mutkat suoriksi, louhikot tasaisiksi teiksi.” Mutkat tulevat suoriksi silloin, kun pahantekijöiden kieroon kasvaneet sydämet alistuvat vanhurskauden ohjattaviksi. Ja louhikot muuttuvat tasaisiksi teiksi, kun karkea ja kiivas mieli pehmenee taivaallisen armon avulla lempeäksi. Kun sydämen kiivaus torjuu totuuden sanan, se on kuin kivi johon matkamiehen jalka kompastuu. Mutta kun lempeä armo pehmittää mielen kiivauden ottamaan vastaan kehotuksen tai nuhteen, saarnaja löytääkin tasaisen tien sieltä, missä hän ei tien louhikkoisuuden vuoksi aikaisemmin pystynyt kulkemaan.
”Kaikki liha saa nähdä Jumalan pelastuksen.” Jos kaikki liha tarkoittaa kaikkia ihmisiä ja Jumalan pelastus Kristusta, eiväthän kaikki ihmiset voi millään häntä tässä elämässä nähdä? Suuntaako profeetta tässä profeetallisen katseensa pikemminkin viimeisen tuomion päivään? Silloin kun taivaat avautuvat ja Kristus ilmestyy häntä palvelevien enkeleiden kanssa istuen apostoliensa seurassa, sekä valitut että tuomitut saavat nähdä hänet. Silloin vanhurskaat iloitsevat loputtomasti ja jumalattomat huokailevat iankaikkisesti saamaansa rangaistusta. Että tämä lause viittaa nimenomaan siihen että kaikki tulevat näkemään viimeisellä tuomiolla, käy ilmi seuraavasta: ”Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes snaoi heille:’Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan.’” Tuleva viha on viimeisen tuomion uhka, jota syntinen ei silloin voi paeta, ellei hän nyt käänny katuen tekemään parannusta. Huomattakoon, että pahojen vanhempien tekoja jäljitteleviä pahoja vesoja kutsutaan käärmeen sikiöiksi. Ihmiset, jotka kadehtivat ja vainoavat hyväntekijöitä, kostavat kärsimänsä pahan, pyrkivät loukkaamaan lähimmäisiään ja etsivät siinä kaikessa omaa nautintoaan, ovat kuin myrkyllisistä vanhemmista syntyneitä myrkyllisiä lapsia.
Kun kerran olemme syntisiä ja pahojen tottumuksiemme pauloissa, hän myös kertoo meille, mitä meidän on tehtävä paetaksemme tulevaa vihaa: ”Tehkää parannuksen soveliaita hedelmiä.” Näissä sanoissa huomio kiinnittyy siihen, että sulhasen ystävä ei ainoastaan kehota tekemään parannuksen hedelmiä, vaan nimenomaan soveliaita hedelmiä. On siis eri asia tuottaa hedelmää kuin parannuksen soveliaita hedelmiä. Näiden parannuksen soveliaiden hedelmien jäljille pääsemme sanomalla ensiksi, että jos joku ei ole tehnyt mitään väärää, hänellä on täysi oikeus nauttia siitä, mikä on luvallista. Siinä määrin kuin hän tekee hyvää, hänen ei tarvitse – ellei hän sitten tahdo – luopua siitä mitä maailma tarjoaa. Mutta jos joku on langennut haureuteen tai – vielä pahempaa – aviorikokseen, hänen tulee pidättäytyä luvallisesta samassa määrin kuin hän muistaa harjoittaneensa luvatonta. Hyvien tekojen hedelmän ei pidä olla samanlainen enemmän ja vähemmän rikkoneilla tai niillä jotka eivät ole langenneet kertaakaan ja useasti langenneilla. ”Tehkää parannuksen soveliaita hedelmiä” on ohje, joka neuvoo jokaisen omaatuntoa etsimään sitä innokkaammin hyötyä hyvistä teoista, mitä suurempaa vahinkoa hän on saanut pahuudestaan.
Juutalaiset olivat ylpeitä jalosta syntyperästään eivätkä halunneet tunnustaa olevansa syntisiä, koska olivat Abrahamin siementä. Heistä sanotaan: ”Älkää ruvetko ajattelemaan:’Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä.”
Kivet tarkoittavat tietysti pakanallisia sydämiä, jotka ovat kykenemättömiä käsittämään Jumalan kaikkivaltiutta. Myös joistakin juutalaisista sanotaan: ”Minä otan teidän rinnastanne pois kivisydämen.”[10] Nimitys ”kivet” ei ole sopimaton kuvaamaan pakanoita myös siksi, että hehän palvovat kiviä. Niin kuin on kirjoitettu: ”Niiden kaltaisiksi tulevat niiden tekijät, kaikki jotka niihin turvaavat.”[11] Näistä kivistä on nyt herätetty Abrahamille lapsia, kun kovat pakanasydämet ovat tulleet uskoviksi Abrahamin jälkeläiseen eli Kristukseen. Heistä on näin tullut hänen lapsiaan, kun he ovat yhdistyneet hänen siemeneensä.
Tätä julistaa myös pakanoiden oma apostoli: ”Jos kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä.”[12] Jos siis me olemme Abrahamin jälkeläisiä kun uskomme Kristukseen, juutalaiset ovat epäuskonsa tähden lakanneet olemasta Abrahamin jälkeläisiä. Tuomion pelottavana päivänä hurskaat vanhemmat eivät ole hyödyksi pahoille lapsilleen, kuten profeetta todistaa: ”Vaikka siellä olisivat Nooa, Daniel ja Job, eivät hekään voisi pelastaa edes poikiaan tai tyttäriään, niin totta kuin elän, sanoo Herra Jumala. Vain he itse säästyisivät vanhurskautensa tähden.”[13] Samoin eivät hyvät lapset ole pahoille vanhemmille mitenkään hyödyksi – pikemminkin lasten hyvyys lisää vanhempien syyllisyyttä, kuten Totuus itse sanoo juutalaisille, jotka eivät uskoneet: ”Jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit.”[14]
Teksti jatkuu: ”Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.”
Tämän maailman puu on koko ihmissuku. Kirves puolestaan on Vapahtajamme. Sen varteen voidaan tarttua niin kuin hänen ihmisyydestään, mutta jumaluutensa puolesta se iskee. Kirves on jo pantu puun juurelle niin, että vaikka se vielä odottaa kärsivällisesti, voidaan jo nähdä, mitä se tulee tekemään. ”Jokainen puu joka ei tee hyvää hedelmää,kaadetaan ja heitetään tuleen.” Jokainen huonoksi havaittu löytää itsensä Gehennan kuluttavasta tulesta, koska hän täällä ollessaan on halveksinut hyvien tekojen hedelmän tuottamista. Huomaa, ettei kirvestä ole pantu oksien, vaan juuren viereen. Pahojen lasten poistaminen olisi hedelmättömien oksien leikkaamista. Mutta kun koko suku vanhempineen poistetaan, hedelmätön puu kaadetaan juurineen, jolloin ei jää mitään, mistä kelvoton vesa voisi nousta.
Nämä Johannes Kastajan sanat saivat kuulijat niin levottomiksi, että seuraavaksi kerrotaan: ”Ihmiset kysyivät häneltä:’ Mitä meidän sitten tulee tehdä.’”[15] Nämä ihmiset jotka kysyivät neuvoa, olivat näet pelon vallassa.
”Hän vastasi heille:’ Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin.”
Paita on ihmiselle välttämättömämpi kuin viitta. Parannuksen soveliaat hedelmät tarkoittavat sitä, että meidän ei tule jakaa lähimmäistemme kanssa vain toissijaisia ja hyödyllisiä asioita, vaan myös sitä mitä välttämättä tarvitsemme, kuten ruokaa ravinnoksemme ja paitaa suojaksemme. Laissa on kirjoitettuna: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jos ihminen ei jaa lähimmäisensä kanssa sitä mitä tämä tarvitsee koska hän tarvitsee sitä itsekin, se osoittaa, että hän rakastaa lähimmäistään vähemmän kuin itseään. Tässä kuitenkin sanotaan että kaksi paitaa pitää jakaa. Yhden paidan kohdalla se ei onnistu. Jos yhden paidan jakaa kahdelle, kumpikaan ei tule vaatetetuksi. Puolikkaan paidan kanssa käy niin, että sekä saaja että antaja jäävät alasti.
On tärkeää tietää että laupeudentekoja pidetään ensisijaisina ”parannuksen soveliaina hedelminä.” Itse Totuus sanoo:”Antakaa köyhille, silloin kaikki on teille puhdasta.” [16]Samoin: ”Antakaa, niin teille annetaan”.[17] On myös kirjoitettu, että ”vesi sammuttaa palavan tulen ja laupeus sovittaa synnit” ja ”sulje almusi köyhän syliin ja hän rukoilee puolestasi.[18] Eräs hyvä isä neudoo poikaansa sanoen: ”Jos sinulla on paljon, niin anna paljon almuja paljostasi; jos sinulla on vähän, niin älä arkaile antaa almuja vähästäsi.”[19]
(Hom. in Ev. 20,2-11)


[1] Joh. 1:23
[2] Ks. saarna 7,2.
[3] Luuk.14:11
[4] Ps. 104:10 LXX
[5] Ps. 65:14
[6] Miika 4:1.
[7] 3:15
[8] Mark. 1:7
[9] Joh. 3:29-30.
[10] Hes. 36:26
[11] Ps. 115:8
[12] Gal. 3:29
[13] Hes. 14:20
[14] Luuk. 11:19
[15] sanaleikki: ’turbae’=ihmiset, ihmisjoukko. ’turbata’=levottomat.
[16] Luuk. 11:41
[17] Luuk. 6:38
[18] Sir. 3:30, 39:15 (Vulgata)
[19] Tob. 4:8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilm. 20:11-21:1 (Tuomiosunn. 3.vsk 2.lk)

Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Jumalan kirkkaus valaisee Viimeisen Tuomion. Mielikuva siitä on usein kuin...