"Kun hän huutaa minua, minä vastaan.
Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,
pelastan hänet ja nostan taas kunniaan."
Sen minkä tästä jakeesta todella aistein havaittavasti voi kokea, rajoittuu kahteen sanaan: "huutaa" ja "ahdingossa". Muu on lupauksen varassa elämistä, sitä jota perkele kutsuu virvatuleksi ja kuvitelmaksi.
Jumala on luvannut kuulla häneen turvautuvan avunhuudon. Hän kuulee, vaikka ei vastaakaan niin kuin toivon; toisin sanoen niin kuin tuskassani, kaventuneessa todellisuudentajussani (joka on käpertynyt kipuni ympärille) ymmärrän ainoaksi oikeaksi tieksi ulos ja eteenpäin. Lupauksen kova ydin on toinen rivi: cum ipso sum in tribulatione. Hepreassa painokas immow anoki bezara. Eli vaikka pimeys käy päälle ja vastaus viipyy, enkä jaksa enää: Hän ei väisty viereltäsi (Ps. 121:5) Kun olet kanssani, en pelkää. Pelastaa - verbi on tässä halats, joka merkitsee ¨pois tempaamista. Viimeiset sanat voi kääntää myös "kunnioitan häntä" (clarificabo/glorificabo)
Uudesta taivaasta ja uudesta maasta kirjoitetaan Jesajan kirjassa: " Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen." (Jes 65:24) Uskon että siellä, kun katselemme elämäämme sub specie aeternitatis, ymmärrämme, että juuri näin on ollutkin. Emme vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti