Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta.
Tämä kertoo ihmisen tilasta ja siitä, millainen on Jumala ja mitä hän tekee. Ihmistä kuvataan kahdella ilmaisulla: "köyhä tomussa" ja " kurja loassa." Edellinen tarkoittaa kuolevaisuutta, jälkimmäinen syntisyyttä. Edellinen kertoo, miten häviävän pieniä, mitättömiä ja helposti särkyviä me olemme. Jälkimmäinen kertoo siitä saastaisuudesta, pimeydestä ja sekasotkusta mitä sisällämme vallitsee - hurskaankin kuoren alla. Masentava kuva ihmisestä, sanot ehkä. Vastaisin, että totuudenmukainen. ja loppujen lopuksi armollinen, sillä tässä ei sanota että tällaisia me ihmisraukat olemme, voi voi. Lauseen subjekti on Jumala. Koko lauseen tarkoitus on kertoa, millainen Jumala on. Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta. Kristus tuli kutsumaan vain syntisiä. Se on hänen luontonsa. "Loka" tässä jakeessa on todella skeidaa, englanniksi dunghill eli tunkio ja latinaksi stercus eli lanta. Elämä voi siis todella olla paskaa. Voi olla, että olet uponnut siihen kaulaasi myöten. Tästä paskasta Jumala omansa etsii ja nostaa. Eikä hän nyrpistä nenäänsä. Paska ei meitä häneltä kätke, hurskautemme pikemminkin. Mikä onkin lopulta sama asia. Eli tervetuloa, parempikin väki. Tai kuten Hieronymus tulkitsi joulun sanomaa: "Hän ei ole syntynyt kullan ja rikkauksien keskellä, vaan keskellä paskaa, tallissa jossa syntimme haisi paskaakin pahemmalta. Hän on syntynyt lantakasassa korottaakseen ne jotka siellä syntyvät. 'Paskasta hän nostaa köyhän.'"
Hän istuu valtaistuimellaan korkeuksissa, mutta näkee alas maan syvyyksiin.
Humilia respicit in caelo et in terrra = hän katsoo nöyriä niin taivaassa kuin maassa. Uskoakseni tämä latinankielinen versio on tehnyt tästä aikanaan Marianpäivän psalmin, koska Mariassa esikuvallista olil hänen nöyryytensä. Katso mihin katsot. Se on tärkeämpi ohje kuin katso mihin astut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti